Hyvinvointi-institutioista ollaan OECD:n alueella karsittu jo 40:n vuoden ajan (mm. Wallerstein, Sassen) kuten Suomessakin. Suomessa ”karsinta” on saavuttamassa omanlaisensa mittasuhteet sotimisen myötä, ”säästää” pitää.
Millä voimalla osallistumme Ukrainan sotaan tulee määrällisesti ja laadullisesti vaikuttamaan valtakuntamme itsemääräämisoikeuteen.
Pahimmassa tapauksessa joudumme Venäjän valtaamaksi/miehittämäksi. Vain muutamaa astetta parempi on Nato-vaihtoehto, johon johtomme pyrkii. Siinä Nato tukikohtineen ”miehittää” osaa maasta ja tunkeutuu ulko- ja puolustuspoliittiseen päätöksentekoomme sekä saa vaikutusvaltaa kaikkeen muuhunkin hallintoomme, jäsenyys/läsnäolo on otettava huomioon.
Paras vaihtoehto olisi tunnustettu puolueettomuus, joka soisi itsenäiset mahdollisuudet oman hyvinvointivaltion uudelleen rakentamiselle, ilman kallista aseistamista.
Viimeisen suursodan hävinneet valtiot, Saksa, Italia, Japani ja Suomikin loivat nopeasti omanlaisensa hyvinvointivaltiot kun voittajat painoivat niiden puolustusbudjetit lähes nollaan. Suomi oli ainoa joka selvisi ”kuivin jaloin” vain Porkkala ”miehitettiin” kymmeneksi vuodeksi.
Paras vaihtoehto olisi tunnustettu puolueettomuus, joka soisi itsenäiset mahdollisuudet oman hyvinvointivaltion uudelleen rakentamiselle, ilman kallista aseistamista.
Kekkosen aikana puolueettomuutemme sai yleisen hyväksynnän ja maamme kelpasi kansainväliseksi kokouspaikaksi (mm. ETYK). Nato/USA on miehittänyt muita sodan hävinneitä valtioita, joita kuten muitakin Natojäseniä USA on kovistellut puolustusbudjettiensa kasvattamiseen. OECD-maissa hyvinvointi-institutiot tulevat kaiketi entisestään heikkenemään?
IMF, WB ja maailman pörssit ovat ”rakennesopeutusohjelmineen” johtaneet maailman kehitystä tilaan, jossa kansakuntien hyvinvointi ja kansanvaltainen päätöksenteko on menettänyt arvoaan finanssikapitalismin hyväksi. IMF:n perustavat tarkoitukset ja lordi Keynesin ajatukset kansakuntien kehityksestä, ovat saaneet taipua ”inhimillisen” ahneuden ja tuloerojen kasvun edessä. Suomen hyvinvointi-institutioita ”rakennesopeutetaan” vallitsevaan maailman ”talouskuriin”, sotatoimien kirittäessä ”kuria”.
Kaikesta ei voi syyttää Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Omin poliittisin päätöksin ja henkilövalinnoin olemme hyvinvointiamme syöneet jo 40 vuotta ja hyökkäystä seuranneet päätöksetkin ovat olleet omiamme. Hyvinvointi ei hedelmöity ”Venäjä-vihasta” ja vielä vähemmän valtiomme itsenäisyys, idän ja lännen välissä.
Vain pitkät diplomaattiset perinteet voivat luoda edellytykset rauhalle ja hyvinvoinnin kehitykselle 80-luvun puolivälistä jatkuneen katkon jälkeen.
Hannu Ikonen
Lieksa/Sisilia, Ispica