Etusivu
Uutiset
Debatti
Vapaalla
Vaalit
Tilaa
Ilmoita
Mediakortti
Torstaitori
Muistio
Ota yhteyttä
Kirjaudu
Kaivelin kirjahyllystäni ”jotain luettavaa”. Mielessä ei ollut selvää tavoitetta, ei erityistä kirjaa, aihetta tai kirjailijaa mielessä. Hakuammuntaa siis – katsotaan, mitä eteen sattuu.
Kansanliike Tehdään iästä numero rakentaa ikäystävällistä Suomea ja pyrkii muuttamaan ikäasenteita myönteisemmiksi yhteiskunnassamme.
Kansanedustaja Seppo Eskelinen.
KIMMO BRANDT
Kahden varatun päivän sijaan valmista olikin jo ensimmäisen päivän iltana, kun hallituksen budjetti noudatteli pitkälti viime kevään pitkien hallitusohjelman linjoja. Budjetissaan hallitus alkaakin toteuttaa politiikkaansa isojen sosiaaliturvaan kohdistuvien leikkausten myötä.
Työttömyysturvaan kaavaillut heikennykset hirvittävät minua. Orpon ja Purran hallituksen esitys työttömyysturvalain muuttamisesta on ahdistavaa luettavaa. Kun käsittää heikennyksien rajuuden ja laajuuden, pienituloiselta satojen eurojen leikkaukset iskevät ilmat pihalle.
Hallituksen valtiovarainministeriön budjettiesitys ei näytä lupaavalta duunarin näkökulmasta.
Kansanedustaja Tuula Väätäinen
Näköislehti
Uusimmat
Luetuimmat