Viime aikoina olen paljon miettinyt maailman tapahtumia ja sitä mihin tämä maailma on menossa. Enkä nyt pelkästään tarkoita sotaa ja siihen liittyviä lieveilmiöitä, vaan ihan tavallisia arkisia asioita.
Viimeisin oli viime viikolla HS:ssa julkaistu Cornellin yliopiston tutkimus perheiden vieraantumisesta. Ympäri maailmaa tehty tutkimus osoitti, että olemme matkalla kohti ”perheiden hajoamisen hiljaista epidemiaa” jopa 20–27 prosenttia aikuisista kertoi vieraantuneensa lähisukulaisestaan. Tämä tutkimus kyllä pysäytti.
Olen huomannut, että myös politiikassa vieraannutaan, ei hoideta asioita niin paljon yhdessä kuin ennen ja livetään yhteisistä sovituista asioista useammin, epäillään ja vähätellään. Tutkittu, todellisiin faktoihin perustuva tieto korvataan liian usein pelottelulla, joka usein käynnistää huhumyllyt ja lisää mututiedon roolia päätöksenteossa. Tässä on kyse pelolla johtamisesta. Jo antiikin roomalaiset osasivat tuon taidon ”hajota ja hallitse” taktiikallaan, jolla he loivat oman suosikkijärjestelmänsä valtakuntaan.
Tutkittu, todellisiin faktoihin perustuva tieto korvataan liian usein pelottelulla, joka usein käynnistää huhumyllyt ja lisää mututiedon roolia päätöksenteossa.
Pelolla johtamista on Suomessa tutkittu (Kalliomaa 2009) ja on todettu, ettei ihminen yksin voi luoda pelolla johtamisen kulttuuria. Kuitenkin johtavassa asemassa oleva voi sen tehdä, tietoisesti tai tiedostamatta, kun hänen lähellään on samanmielisiä. Pelolla johtaminen imee ihmisistä kaikki tehot, joten ei ole samantekevää, miten esimerkiksi työpaikkoja, puolueita tai maata johdetaan.
Nyt teistä joku voi ajatella, että ihan lepsuksiko pitää ryhtyä, ei toki. On osattava erottaa asiajohtaminen, pehmeäjohtaminen ja pelolla johtaminen toisistaan. On ymmärrettävä, että myös tunteet kuuluvat elämään ja niistä on puhuttava, mutta niitä on hallittava, niin kotona kuin työpaikoillakin.
On tehtävä lujasti töitä, että me ihmiset tai organisaatiot emme vieraantuisi toisistamme tarpeettomasti tai joutuisi turhien pelkojen valtaan. Joku viisas on sanonut, että luottamusta ei korvaa mikään. Luottamusta ihmisten välillä, luottamusta asioiden hoidossa, luottamusta että haluamme toisillemme hyvää ja lapsillemme parempaa tulevaisuutta. Tätä luottamusta voimme ihan jokainen kasvattaa itse, luoda luottamuksen ilmapiiriä ja pääomaa hyväksymällä ja oppimalla. Sillä vain luottamus mahdollistaa kasvun ja kasvamisen, oli kyse sitten meistä yksilöinä tai kansakuntana.
Tuula Väätäinen
kansanedustaja SDP