Päätelleen siitä, miten tulisesti otetaan kantaa puolesta ja vastaan Suomen eurovii­su­e­dus­tu­sa­siassa valtakunnassa on kaikki hyvin.

Tai sit­ten päin­vas­toin – ker­ran­kos sitä on kap­pe­lis­sa saar­nat­tu, et­tei pää­kirk­ko ku­lui­si.

Ei­pä sil­ti – ku­ka­pa sitä jat­ku­vas­ti jak­saa mä­reh­tiä krii­siy­ty­nyt­tä ter­vey­den­huol­toa, jon­ka pal­ve­lus­sa on ruuh­kaa, alen­nus­ti­lais­ta pe­rus­kou­lua, nor­sun­luu­tor­niin­sa pii­lou­tu­nei­ta pank­ke­ja ja muu­ta päi­vit­täis­tä kiu­saa, joka on tart­tu­nut kuin pas­ka reen ja­lak­seen osak­si tä­män päi­vän pa­hoin­voin­tiyh­teis­kun­taa.

Kai­ken tä­män kes­kel­lä on vir­kis­tä­vää – jos ei suo­ras­taan voi­maan­nut­ta­vaa, ku­ten eräs in­hok­ki­ter­meis­tä­ni kuu­luu – vi­ha­ta tai ra­kas­taa täy­del­tä lai­dal­ta jo­tain, joka ei lop­pu­jen lo­puk­si nos­ta tai kaa­da yh­tään mi­tään. Niin et­tä jos Kää­ri­jä tä­män kai­ken kes­tää tai saa ko­hus­ta – el­lei pe­rä­ti pö­hi­näs­tä! – jopa puh­tia eu­ro­vii­su­reis­sul­leen, niin mi­käs sii­nä, pääs­tel­lään höy­ry­jä ulos vaan.

Tur­han­päi­väis­tä­hän se on, ja pal­jon tu­hoi­sam­paa, tuk­kia re­koil­la tei­tä ja pol­tel­la ka­duil­la au­ton­ren­kai­ta.

Tur­han­päi­väis­tä­hän se on, ja pal­jon tu­hoi­sam­paa, tuk­kia re­koil­la tei­tä ja pol­tel­la ka­duil­la au­ton­ren­kai­ta, lip­pu­ja ja tois­ten py­hiä kir­joi­tuk­sia, niin­kuin kuu­ma­ve­ri­sem­mis­sä kult­tuu­reis­sa ta­va­taan teh­dä, kun mal­ja on täy­si ja sap­pi kie­huu ja on lo­pul­ta­kin näy­tet­tä­vä päät­tä­jil­le ja koko maa­il­mal­le, mis­tä se kana oi­kein ku­see­kaan.

Jaa­hah, nyt on reip­paas­ti yli puo­let sal­li­tus­ta merk­ki­mää­räs­tä käy­tet­ty ja niin­pä syök­syn yh­del­lä loi­kal­la Ka­le­va­lan päi­vän miet­teis­tä it­se Ka­le­va­laan.

Vä­hän­kös Ka­le­va­lan si­vuil­la ta­pah­tuu. Mi­tel­lään mie­koin ja kal­voin, pol­te­taan ta­lo­ja ja ko­ko­nai­sia ky­liä, pe­te­tään, va­ras­te­taan, vie­tel­lään, iva­taan, räy­hä­tään ja lur­jus­tel­laan.

Jo­tain ai­na opi­taan­kin ja joka ta­pauk­ses­sa suu­rim­mat voi­tot, mer­kit­tä­vim­mät asi­at saa­daan hen­gen voi­mal­la, ei mie­kan. Sii­nä mis­sä Kul­ler­von ta­ri­na näyt­tää, mitä tu­lee lap­ses­ta, joka jä­te­tään heit­teil­le, kas­va­maan il­man rak­kaut­ta, Lem­min­käi­sen ta­ri­na ker­too, mi­hin suu­ri rak­kaus pys­tyy toi­vot­to­mal­ta­kin näyt­tä­väs­sä ti­lan­tees­sa.

Näi­tä mie­tin, näis­tä saan voi­maa ja suun­ta­viit­to­ja tä­hän­kin päi­vään.