Se on muuten varma kesän merkki itselleni kun pesäpallokausi alkaa. Ja voi että tätä on taas jo useampi kuukausi odotettu, että pääsee katsomoon kannustamaan! Pahoittelut jo ennakkoon, jos satut tänä kesänä istumaan jossain lähettyvillä. Pesäpallo on minulle kesälajeista se rakkain. Joma-lippiksestä on pölyt pyyhitty ja kotipelit on merkitty kalenteriin.
En osaa määritellä milloin ja miten tämä pesishuuma on vuosien saatossa syntynyt ja kasvanut ja mihin tämä voi vielä edetä. Alakouluikäisenä pelasin paikallisessa seurassa ehkä 1-2 kautta ja vasta muutamia vuosia sitten pesis kolahti uudestaan. Innostus kasvoi lisää, kun vanhin lapsi aloitti pelaamisen ja kentän laidalla seuraamisesta on tullut lähes joka viikkoinen koko perheen juttu.
Vuosi 2019 on ollut tähänastisen pesishuumani huipentuma. Joma voitti Suomen mestaruuden ja puolivahingossa päädyttiin illan päätteeksi paikalliseen, jossa sitten joukkue oli paikalla ja niinhän se yö meni juhliessa. Joko taas tämän kauden päätteeksi päästään kimppakuviin Suomen mestareiden kanssa, toivottavasti.
Joma-lippiksestä on pölyt pyyhitty ja kotipelit on merkitty kalenteriin.
Tänä keväänä päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja aloittaa itsekin pelaamisen naisten harrasteryhmässä. Miten hauskaa ja virkistävää on ollut kokoontua hyvässä porukassa kahdesti viikossa jahtaamaan palloa ja lyömään. Tänä kesänä meidän neljästä perheenjäsenestä kolme harrastaa pesistä. Aikamoinen työmäärä on seuroilla ja talkoolaisilla, että treenit ja pelit pyörivät joka viikko. Hatunnosto kaikille niille, jotka tekevät taustalla töitä, että tällainen harrastaminen on mahdollista.
Yksin harrastamisen sijaan hyvä porukka, jossa kannustetaan toinen toisia, nauretaan ja pidetään hauskaa liikkumisen ohessa on sellaista mitä kantaa pitkälle. Pesis on antanut hyvää vastapainoa ja sisältöä arkeen. Kun treenit tai pelin seuraaminen alkaa, niin kaikki muu unohtuu.
Sanna Heinonen
Julkaistu 2.6. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa
