Tällä maalla ei ole sen tärkeämpää tehtävää kuin pitää huolta sen lapsista ja nuorista.

On tur­ha haa­veil­la Suo­men kes­tä­väs­tä ta­lou­des­ta, kor­ke­as­ta työl­li­syy­des­tä ja uu­sis­ta in­no­vaa­ti­ois­ta sekä pi­tää yl­lä kan­sal­lis­ta yh­teen­kuu­lu­vuu­den tun­net­ta, jos sen tu­le­vai­suu­den to­teut­ta­jis­ta ei ole muis­ta­nut ku­kaan pi­tää huol­ta.

Kan­sa­kun­nan hä­pe­än mit­taa lu­e­taan ti­las­tois­ta, jot­ka ker­to­vat las­ten ja nuor­ten pa­hoin­voin­nis­ta, nuo­ri­so­ri­kol­li­suu­des­ta sekä syr­jäy­ty­mi­ses­tä. Niin kau­an, kun yh­teis­kun­nan ja sen ai­kuis­ten osaa­mat­to­muus ai­heut­taa nuor­ten ja tu­le­vien ai­kuis­ten osat­to­muut­ta, ei lap­sia ja nuo­ria voi sii­tä syyt­tää. Kan­sa­kun­nan hä­pe­än mit­taa keh­taa­vat jot­kut po­liit­tis­ten hi­mo­jen pe­räs­sä vie­lä kas­vat­taa le­vit­tä­mäl­lä uh­ka­ku­vaa rö­tös­te­le­vis­tä ka­tu­jen­geis­tä sekä toi­vot­to­mis­ta su­ku­pol­vis­ta.

Po­lii­ti­kon sel­kä­ran­ka not­kah­taa, kun pe­liä pe­la­taan sel­lai­sen ryh­män kus­tan­nuk­sel­la, jon­ka on jo läh­tö­koh­tai­ses­ti vai­kea puo­lus­taa it­se it­se­ään. Nuor­ten tu­le­vai­suus kai­paa tu­kea ja rat­kai­su­ja, mis­tä ai­kui­set ja yh­teis­kun­ta ovat vas­tuus­sa. Sik­si on har­mil­lis­ta to­de­ta se to­si­a­sia, et­tä yl­lät­tä­vän har­va ai­kui­nen, saa­ti päät­tä­jä, us­kal­taa ai­dos­ti koh­da­ta nuo­ren, jol­le koko maa­il­ma on vie­lä kai­kes­sa hau­rau­des­saan täy­sin avo­nai­nen.

On tär­keä muis­taa, et­tä ai­kuis­ten maa­il­ma toi­mii toi­sin kuin las­ten ja nuor­ten: ai­kui­sil­le muu­tok­sen tuu­let ovat hel­pom­pia kuin lap­sil­le ja nuo­ril­le. Se, joka muis­taa, et­tä eri­tyi­ses­ti lap­set ja nuo­ret tar­vit­se­vat tu­kea muu­tok­siin so­peu­tu­mi­ses­sa, on jo as­ke­leen pi­dem­mäl­lä kuin muut. Va­kaal­la kas­vu­ym­pä­ris­töl­lä sekä lä­hei­sil­lä ai­kui­sil­la on kiis­tä­mät­tä suu­ri roo­li lap­sen tai nuo­ren kas­va­es­sa. Sik­si sil­lä, mi­ten yh­teis­kun­ta tu­kee van­hem­muut­ta ja koh­taa­mi­sen val­miuk­sia sekä lap­sen ja nuo­ren tun­ne­tai­to­ja, on suo­ra ja rat­kai­se­va yh­teys myö­hem­piin vai­hei­siin.

Täl­lä maal­la ei ole sen tär­ke­äm­pää teh­tä­vää kuin pi­tää huol­ta sen lap­sis­ta ja nuo­ris­ta.

Pää­tök­siä teh­tä­es­sä kan­nat­taa siis myös po­lii­ti­kon an­taa va­kaan kä­den le­vä­tä nuo­ren ol­ka­pääl­lä niin, et­tä tu­le­vai­suu­sus­koa ei hor­ju­te­ta jat­ku­vas­ti muut­tu­val­la ym­pä­ris­töl­lä. Toi­saal­ta maa­il­man muut­tu­es­sa ym­pä­ril­lä, muut­tuu väis­tä­mät­tä las­ten ja nuor­ten ko­ke­mat haas­teet. Sil­loin tuen tu­lee seu­ra­ta tar­pei­ta, ja avai­na­se­mas­sa on kyky en­na­koi­da, re­a­goi­da sekä luo­da va­kaut­ta.

Va­kaut­ta luo­vat pe­rus­pi­la­rit on jo pys­ty­tet­ty. Läh­tö­koh­tien eri­ar­voi­suut­ta sekä eri­lais­ten muu­tos­ti­lan­tei­den ai­heut­ta­mia lie­veil­mi­öi­tä on pu­ret­tu niin kou­lu­tuk­sen, so­si­aa­li- ja ter­veys­pal­ve­lui­den kuin myös nuo­ri­so­työn kei­noin. Myös har­ras­tus­toi­min­nan roo­li on poik­keuk­sel­li­sen mer­kit­tä­vä, vaik­ka sitä yh­teis­kun­ta ei uni­ver­saa­li­na oi­keu­te­na miel­lä il­man mää­rä­tie­tois­ta työ­tä. Suun­taa on on­nis­tut­tu kään­tä­mään esi­mer­kik­si har­ras­ta­mi­sen Suo­men mal­lil­la, joka on ai­ka nyt va­kiin­nut­taa jo­kai­ses­sa Suo­men kun­nas­sa.

Myös nuor­ten tar­vit­se­mien pal­ve­lui­den ko­ko­nais­koor­di­naa­ti­o­ta ar­vi­oi­daan par­hail­laan. Edus­kun­ta on vel­voit­ta­nut vii­me jou­lu­kuus­sa hal­li­tus­ta sel­vit­tä­mään muun mu­as­sa nuor­ten syr­jäy­ty­mis­tä eh­käi­se­vien pal­ve­lui­den aset­ta­mis­ta kan­sal­li­ses­ti koor­di­noi­ta­vak­si yh­del­le ta­hol­le. Oli se sit­ten oma mi­nis­te­riö tai il­mi­ö­poh­jai­sen bud­je­toin­nin kei­not, jol­la koor­di­naa­ti­on tar­pee­seen vas­ta­taan, pää­a­sia on, et­tä jär­jes­tä­mis­vas­tuus­sa ole­vien toi­mi­joi­den yh­teis­työ on su­ju­vaa. Lop­pu­tu­lok­se­na pal­ve­lui­den tu­li­si näyt­täy­tyä nii­den käyt­tä­jil­le – niin lap­sil­le, nuo­ril­le kuin van­hem­mil­le – hel­pos­ti saa­vu­tet­ta­vi­na ja mut­kat­to­mi­na. Pal­ve­lui­ta on syy­tä ke­hit­tää yhä ene­ne­vis­sä mää­rin luok­se­tu­le­vik­si niin, et­tä kyn­nyk­sen koh­dal­la oli­si en­nem­min hel­pom­pi har­pa­ta yli kuin kom­pas­tua ja jää­dä yk­sin pa­ran­te­le­maan haa­vo­ja.

Lap­si tai nuo­ri tus­kin lo­pul­ta vaa­tii pal­joa, mut­ta eh­kä juu­ri sik­si ne tar­peet ai­van lii­an usein unoh­tu­vat. Seu­rauk­se­na tar­ve avul­le, tu­el­le sekä läs­nä­o­lol­le ka­sau­tuu ja syn­nyt­tää ker­ran­nais­vai­kut­tei­ta, min­kä myö­tä yh­teis­kun­ta ot­taa vas­taan val­ta­via pu­ret­ta­via möyk­ky­jä.

Yh­teis­kun­nas­sa oli­si hyvä ve­tää vä­hän hen­keä ja kes­kit­tyä tu­ke­maan vah­vem­min van­hem­muut­ta ja koh­taa­mi­sen val­miuk­sia sekä las­ta jo var­hai­sen vai­heen tun­ne­tai­dois­sa. Nuor­ten eli­nym­pä­ris­tö kuin pal­ve­lut­kaan ei­vät kai­paa jat­ku­vaa muu­tos­ta, vaan va­kaut­ta ja laa­duk­kai­ta re­surs­se­ja. Kuun­te­le­va ja osal­lis­ta­va kult­tuu­ri luo yh­teis­kun­taan luot­ta­mus­ta, jol­la tu­le­vat su­ku­pol­vet us­kal­ta­vat yrit­tää ja ereh­tyä – sekä sit­ten nous­ta uu­des­taan ja voit­taa.

Emi­lia Kan­gas­kolk­ka

De­ma­ri­nuor­ten va­ra­pu­heen­joh­ta­ja

Edus­kun­ta­vaa­lieh­do­kas