VÄRT­SI­LÄ, TOH­MA­JÄR­VI / Riit­ta Mik­ko­nen

Värtsilän kesäteatteri luottaa perinteiseen kesäte­at­te­ri­huu­moriin. Tämän kesän näytelmä Mummonmökki laittaa nauramaan, mutta välillä joutuu miettimään mitä samaan aikaan tapahtuu oikeassa elämässä.

Mum­mon­mök­ki on Rei­jo Hon­ka­sen kir­joit­ta­ma, vuon­na 2015 en­si-il­tan­sa saa­nut har­ras­ta­ja­te­at­te­ri­näy­tel­mä. Se on kir­joi­tet­tu kos­ket­ta­maan jo­kais­ta, joka poh­tii oi­keu­den­mu­kai­suu­den to­teu­tu­mis­ta ihan ta­val­li­ses­sa ar­jes­sam­me, tai jol­la on ko­ke­muk­sia ter­veys­kes­kuk­sis­ta.

Ai­na ajan­koh­tai­sia tee­mo­ja ovat van­hus­ten­hoi­to, lää­kä­ri­pu­la, so­te­sot­kut, kiin­teis­tö­kau­pat, su­ku­pol­vien vä­li­set vää­ri­nym­mär­ryk­set, jäl­ki­pol­ven ra­han­hi­mo. Sy­tyk­kei­tä riit­tää, ylei­sö läm­pe­nee taa­tus­ti.

Värt­si­län ke­sä­te­at­te­riin esi­tyk­sen oh­jaa An­ne­li Hurs­kai­nen. Hä­net on näh­ty ky­sei­sen na­ve­tan yli­sil­lä näyt­te­li­jä­nä pa­rin­kym­me­nen vuo­den ajan, nyt oli tar­ve uu­del­le oh­jaa­jal­le.

– On pie­ni roo­li­kin, oh­jaa­ja loh­dut­te­lee hä­nen näyt­te­le­mis­tään kai­paa­via.

Värt­si­län ke­sä­te­at­te­ris­ta ty­kä­tään sekä la­val­la et­tä ylei­sös­sä. To­den­nä­köi­ses­ti juu­ri sen vuok­si tä­nä­kin vuon­na po­ruk­ka on saa­tu hy­vin ka­saan, mu­ka­na on sekä kon­ka­rei­ta et­tä uu­sia te­ki­jöi­tä.

An­ne­li Hurs­kai­nen ko­ros­taa oh­jaa­ja­na ole­van­sa sa­mal­la vii­val­la muun po­ru­kan kans­sa. Oh­jaa­ja oh­jaa, mut­ta vää­rän­lai­seen joh­ta­juu­teen ei ole va­raa.

– Tämä on meil­le kai­kil­le har­ras­tus. Mu­ka­vaa pi­tää ol­la.

Hän muis­tut­taa myös kat­so­jia, et­tä tämä on har­ras­ta­ja­te­at­te­ria. Ihan yh­tä hy­viä ei py­ri­tä­kään ole­maan kuin am­mat­ti­lai­set, mut­ta la­jis­saan mel­ko lail­la par­hai­ta.

Naurut naurettava

Tou­ko­kuun puo­li­vä­lis­sä sun­nun­tai­sis­sa har­joi­tuk­sis­sa oli tar­koi­tus kan­taa la­vas­teet va­ras­tos­ta ky­lä­ta­lol­ta ke­sä­te­at­te­ril­le, mut­ta ke­sän en­sim­mäi­nen uk­kos­sa­de pis­ti suun­ni­tel­mat uu­sik­si. Vä­hän mal­lik­si har­joi­tel­tiin oi­ke­al­la la­val­la, sit­ten pa­lat­tiin Värt­si­län kou­lul­le, mis­sä tal­ven mit­taan on ko­koon­nut­tu.

Var­si­nai­sia esi­tyk­siä ei sit­ten sade hait­taa­kaan, ol­laan sa­teel­ta suo­jas­sa. Pel­ti­kat­to kyl­lä ko­val­la sa­teel­la ko­hi­see, mut­ta ää­nen­tois­to kan­taa sen yli.

– Tämä yh­dis­tää koko ky­lää, ja ky­lä­läis­ten mää­rä­hän ke­säl­lä ai­na­kin tup­laan­tuu

Esi­tyk­siä on kaik­ki­aan 12, vii­mei­nen elo­kuun en­sim­mäi­se­nä sun­nun­tai­na.

Po­ruk­ka muis­tut­taa, et­tä li­put kan­nat­taa hom­ma­ta ajois­sa. Nyt jo va­rauk­sia on pal­jon, mikä en­tei­lee lop­puun­myyn­tiä, vaik­ka paik­ko­ja on lä­hem­mäs 300. Ylei­sö tie­tää mitä Värt­si­län ke­sä­te­at­te­ril­ta voi odot­taa, ja koko mil­jöö on osa ko­ke­mus­ta.

– Vie­lä on kui­ten­kin pal­jon nau­ru­ja nau­ret­ta­va­na en­nen en­si-il­taa, sa­noo An­ne­li Hurs­kai­nen.

Nau­ru kun pi­tää har­joi­tus­ten avul­la saa­da esi­tyk­ses­tä pois, se osuus jää kat­so­jil­le. Näyt­te­li­jät pää­se­vät naut­ti­maan tun­tees­ta, joka syn­tyy sil­lä het­kel­lä, kun ylei­sö syt­tyy ja nau­ru tart­tuu koko kat­so­moon.

Kaikki tärkeitä

Poh­jois­kar­ja­lai­set ovat pe­rin­tei­ses­ti ah­ke­ria käy­mään ke­sä­te­at­te­ris­sa. Pa­rin vii­me vuo­den tau­ot ja hil­jai­se­lot saa­ne­vat tänä ke­sä­nä väen liik­keel­le. Yh­tä lail­la te­at­te­ri­ko­ke­mus­ta on kai­vat­tu näyt­tä­mön puo­lel­la. Epä­var­muus on har­mit­ta­nut niin näyt­te­li­jöi­tä kuin tek­nii­kas­ta ja muus­ta ke­sä­te­at­te­rin toi­min­nas­ta vas­taa­via.

– Tämä yh­dis­tää koko ky­lää, ja ky­lä­läis­ten mää­rä­hän ke­säl­lä ai­na­kin tup­laan­tuu, tuu­maa Lea Kouk­ku.

Lea ei kai­paa enää var­si­nai­ses­ti näyt­tä­möl­le. Hä­nel­lä on ni­mi­roo­li Mök­ki­nä. Ku­lis­sien ta­kaa pu­hu­es­sa ei jän­ni­tys vai­vaa. Pää­a­sia et­tä voi ol­la mu­ka­na. Kaik­kia ei la­val­le meno hir­vi­tä. It­se mum­mo Mii­na, pit­kän lin­jan kon­ka­ri Ir­ja Hovi viit­taa kin­taal­la jän­ni­tyk­sel­le, ja vuo­ro­sa­nat ovat jo hal­lus­sa.

– Ir­ja on var­si­nai­nen muis­ti­hir­viö, hy­vin ovat kyl­lä muut­kin läk­syn­sä teh­neet, ke­huu oh­jaa­ja.

Saat­taa­han se hy­väs­tä opet­te­lus­ta huo­li­mat­ta unoh­dus is­keä, la­va­kuo­le­ma ei ole vain am­mat­ti­lais­ten pel­ko. Ke­sä­te­at­te­ris­sa voi muis­ti pät­käis­tä vaik­ka ylei­sös­sä huo­ma­tun tut­ta­van tai lä­hei­sen vuok­si. Mut­ta ei se niin vaa­ral­lis­ta ole. Po­ruk­ka kan­nat­te­lee toi­si­aan, ja ylei­sö.

Mum­mon­mök­ki on sii­tä­kin mu­ka­va näy­tel­mä, et­tä sii­nä on pal­jon yh­teyk­siä seu­dun ny­ky­ar­keen. Pääs­tään mel­kein luon­ne­roo­lei­hin, sen ver­ran tar­tun­ta­pin­taa on teks­teis­sä. Ku­ka­pa meis­tä ei van­he­ni­si, ja ke­nen­kä omai­nen ei hoi­to­por­tail­la hor­jui­si.

– Kai sinä nyt koko po­ru­kas­ta otat ku­van, jo­kai­nen on tär­keä, toi­mit­ta­jal­le huo­mau­te­taan läh­ties­sä.

Sii­nä kai koko hom­man ydin. Ke­sä­te­at­te­ri syn­tyy yh­teis­työl­lä, jo­hon tar­vi­taan oh­jaa­ja ja näyt­te­li­jät, mut­ta myös tu­ki­toi­mien te­ki­jät. Il­man tek­niik­kaa ei hom­ma pe­lai­si, il­man kuis­kaa­jaa saat­tai­si jää­dä puo­li­tie­hen.

Oma lu­kun­sa ovat sit­ten näy­tös­ten ai­kaan py­sä­köin­nin oh­jaa­jat ja vä­li­ai­ka­kah­vin keit­tä­jät, li­pun­myy­jät ja siis­ti­jät. Ihan koko po­ru­kal­le ei mi­kään laa­ja­kul­ma ka­me­ras­sa riit­täi­si.

Jul­kais­tu 25.5. il­mes­ty­nees­sä Viik­ko Poh­jois-Kar­ja­las­sa