Ei tämä itäsuomalainen nuori ole voinut kuvitellakaan, mitä poliittinen aktiivisuus hienoimmillaan voi merkitä.
Sitten matkasin Ruotsiin ja hämmennyin; yhtäkkiä ympärillä oli valtava joukko ihmisiä täynnä työväenhenkistä taistelutahtoa, loputonta omistautuneisuutta sekä solidaarisuutta.
Syyskuun toisena viikonloppuna Ruotsissa pidettiin vaalit. Oikeastaan kolmet sellaiset, sillä Ruotsissa äänestetään samalla kertaa kunnallisvaalit, aluevaalit sekä eduskuntavaalit. Kaksi päivää ennen vaaleja kävellessäni pitkin Tukholman katuja, koristi kaupunkikuvaa loputon määrä puolueiden julisteita. Käänsi katseen minne vain, näki tolppiin ja seiniin kiinnitettyjä kuvia puoluejohtajista sekä sloganeiksi tiivistettyjä lupauksia paremmasta. Metrossakin kuuli usein puhuttavan vaaleista. Hiljaiseksi veti myös ajatus siitä, että lähes 90 prosenttia ruotsalaisista äänestäisi näissäkin vaaleissa.
Ruotsissa Sosialidemokraatit ponnistivat vaaleihin pääministerinä ja puolueen puheenjohtajana toimivan Magdalena Anderssonin johdolla. Vaikka vaalit kovasti henkilöityvät puheenjohtajaan, ei vaalityö kuitenkaan nojannut yksin Magdaan. Ruotsissa demarit tekevät perinteisesti vaalikampanjan jalkatyöllä. Myös me suomalaiset – kuten myös avuksi saapuneet tanskalaiset ja norjalaiset – koputtelimme ruotsalaisten lähiöiden ovia, kerroimme olevamme sosialidemokraateista ja muistutimme vaalisunnuntaista sekä äänestämisen tärkeydestä. Vastaanotto oli lähes poikkeuksetta lämmin.
Ruotsiin lähdin osana Demarinuorten delegaatiota. Tukholmassa meidät vastaanotti puolestaan Ruotsin demareiden nuorisoliitto, tutummin SSU. Nuoret toverit ruotsissa olivat tehneet vaalityötä jo pitkään. Heidän kasvoiltaan näkyi jännitys, tarmo sekä orastava väsymys. Tunne yhteenkuuluvuudesta tavoitti myös meidät naapurimaiden vieraat.
Tuota hiipuvaa liekkiä ei vain pidä päästää sammumaan. Se tarvitsee ympärilleen aatteelle eläviä ihmisiä.
Iltaisin kokoonnuttiin katsomaan puheenjohtajien debatteja televisiosta. Lähetyksiä ei kuitenkaan katsottu loppuun, vaan sen sijaan järjestäydyimme lippuinemme puoluetoimiston eteen Sveavägenille ja marssimme muiden puolueiden nuorten tavoin ottamaan puheenjohtajan vastaan televisiolähetyksen päätteeksi. Kauas kaikuvat taisteluhuudot, laulut ja kilpaa huutaminen kohotti kyyneleet silmiin – kokemus merkityksellisyydestä ja tunne solidaarisuudesta vahvistui mitä lähemmäs vaalipäivää mentiin.
Vaalien tuloksesta olemmekin saaneet jo kuulla. Sunnuntai-iltana jännitys oli valtaisa. Ensin tilanne näytti hyvältä, mutta puolen yön tienoilla tunnelma jo muuttui. Demareiden nousseesta kannatuksesta huolimatta vasemmistoblokki ei kyennyt voittamaan oikeistoblokkia. Maahanmuutto- ja muukalaisvihaa lietsoneiden ruotsidemokraattien nousu on ollut hirvittävää, ja mielenkiinnolla jäämmekin seuraamaan maltillisen oikeistopuolueen johtamien hallitustunnusteluiden etenemistä.
Vaalivalvojaisten puheessa Magdalena Andersson esitti kiitokset myös SSU:lle, joka oli hankkinut vaalien aikaan nuorisoliiton jäseniksi 19 000 ihmistä. Se on sellainen määrä ihmisiä, josta työväenliike Suomessa tällä hetkellä vain haaveilee. Minulle vaalit ja vierailu Ruotsissa antoivat uutta pontta toimintaan sekä uusia oppeja lähteä tästä eteenpäin.
En usko ainoan lääkkeen olevan sanoissa “aina ennenkin” tai samoissa tempuissa kuin aiemmin, sillä siinä missä uusi ja elävä työväenliike näkyy yhä enemmän sosiaalisen median kanavissa kuten tiktokissa sekä puhuu feminististen ja vihreiden arvojen puolesta, tuntee se edelleen samaa solidaarisuutta ja aatteenpaloa kuin politiikan kulta-aikoina menneinä vuosikymmeninä. Tuota hiipuvaa liekkiä ei vain pidä päästää sammumaan. Se tarvitsee ympärilleen aatteelle eläviä ihmisiä, jotta syttyy roihu. Ei meilläkään vaaleihin pitkä aika ole.
Emilia Kangaskolkka
Kirjoittaja on solidaarisuudesta pakahtuva nuori, joka toimii Demarinuorten varapuheenjohtajana ja kunnanvaltuutettuna Liperissä sekä tavoittelee poliittisen aktiivisuuden kulta-aikojen paluuta.