Ei tämä itäsuomalainen nuori ole voinut kuvitellakaan, mitä poliittinen aktiivisuus hienoimmillaan voi merkitä.

Sit­ten mat­ka­sin Ruot­siin ja häm­men­nyin; yh­täk­kiä ym­pä­ril­lä oli val­ta­va jouk­ko ih­mi­siä täyn­nä työ­vä­en­hen­kis­tä tais­te­lu­tah­toa, lo­pu­ton­ta omis­tau­tu­nei­suut­ta sekä so­li­daa­ri­suut­ta.

Syys­kuun toi­se­na vii­kon­lop­pu­na Ruot­sis­sa pi­det­tiin vaa­lit. Oi­ke­as­taan kol­met sel­lai­set, sil­lä Ruot­sis­sa ää­nes­te­tään sa­mal­la ker­taa kun­nal­lis­vaa­lit, alu­e­vaa­lit sekä edus­kun­ta­vaa­lit. Kak­si päi­vää en­nen vaa­le­ja kä­vel­les­sä­ni pit­kin Tuk­hol­man ka­tu­ja, ko­ris­ti kau­pun­ki­ku­vaa lo­pu­ton mää­rä puo­lu­ei­den ju­lis­tei­ta. Kään­si kat­seen min­ne vain, näki tolp­piin ja sei­niin kiin­ni­tet­ty­jä ku­via puo­lu­e­joh­ta­jis­ta sekä slo­ga­neik­si tii­vis­tet­ty­jä lu­pauk­sia pa­rem­mas­ta. Met­ros­sa­kin kuu­li usein pu­hut­ta­van vaa­leis­ta. Hil­jai­sek­si veti myös aja­tus sii­tä, et­tä lä­hes 90 pro­sent­tia ruot­sa­lai­sis­ta ää­nes­täi­si näis­sä­kin vaa­leis­sa.

Ruot­sis­sa So­si­a­li­de­mok­raa­tit pon­nis­ti­vat vaa­lei­hin pää­mi­nis­te­ri­nä ja puo­lu­een pu­heen­joh­ta­ja­na toi­mi­van Mag­da­le­na An­ders­so­nin joh­dol­la. Vaik­ka vaa­lit ko­vas­ti hen­ki­löi­ty­vät pu­heen­joh­ta­jaan, ei vaa­li­työ kui­ten­kaan no­jan­nut yk­sin Mag­daan. Ruot­sis­sa de­ma­rit te­ke­vät pe­rin­tei­ses­ti vaa­li­kam­pan­jan jal­ka­työl­lä. Myös me suo­ma­lai­set – ku­ten myös avuk­si saa­pu­neet tans­ka­lai­set ja nor­ja­lai­set – ko­put­te­lim­me ruot­sa­lais­ten lä­hi­öi­den ovia, ker­roim­me ole­vam­me so­si­a­li­de­mok­raa­teis­ta ja muis­tu­tim­me vaa­li­sun­nun­tais­ta sekä ää­nes­tä­mi­sen tär­key­des­tä. Vas­taa­not­to oli lä­hes poik­keuk­set­ta läm­min.

Ruot­siin läh­din osa­na De­ma­ri­nuor­ten de­le­gaa­ti­o­ta. Tuk­hol­mas­sa mei­dät vas­taa­not­ti puo­les­taan Ruot­sin de­ma­rei­den nuo­ri­so­liit­to, tu­tum­min SSU. Nuo­ret to­ve­rit ruot­sis­sa oli­vat teh­neet vaa­li­työ­tä jo pit­kään. Hei­dän kas­voil­taan nä­kyi jän­ni­tys, tar­mo sekä oras­ta­va vä­sy­mys. Tun­ne yh­teen­kuu­lu­vuu­des­ta ta­voit­ti myös mei­dät naa­pu­ri­mai­den vie­raat.

Tuo­ta hii­pu­vaa liek­kiä ei vain pidä pääs­tää sam­mu­maan. Se tar­vit­see ym­pä­ril­leen aat­teel­le elä­viä ih­mi­siä.

Il­tai­sin ko­koon­nut­tiin kat­so­maan pu­heen­joh­ta­jien de­bat­te­ja te­le­vi­si­os­ta. Lä­he­tyk­siä ei kui­ten­kaan kat­sot­tu lop­puun, vaan sen si­jaan jär­jes­täy­dyim­me lip­pui­nem­me puo­lu­e­toi­mis­ton eteen Sve­a­vä­ge­nil­le ja mars­sim­me mui­den puo­lu­ei­den nuor­ten ta­voin ot­ta­maan pu­heen­joh­ta­jan vas­taan te­le­vi­si­o­lä­he­tyk­sen päät­teek­si. Kau­as kai­ku­vat tais­te­lu­huu­dot, lau­lut ja kil­paa huu­ta­mi­nen ko­hot­ti kyy­ne­leet sil­miin – ko­ke­mus mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä ja tun­ne so­li­daa­ri­suu­des­ta vah­vis­tui mitä lä­hem­mäs vaa­li­päi­vää men­tiin.

Vaa­lien tu­lok­ses­ta olem­me­kin saa­neet jo kuul­la. Sun­nun­tai-il­ta­na jän­ni­tys oli val­tai­sa. En­sin ti­lan­ne näyt­ti hy­väl­tä, mut­ta puo­len yön tie­noil­la tun­nel­ma jo muut­tui. De­ma­rei­den nous­sees­ta kan­na­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta va­sem­mis­tob­lok­ki ei ky­en­nyt voit­ta­maan oi­keis­tob­lok­kia. Maa­han­muut­to- ja muu­ka­lais­vi­haa liet­so­nei­den ruot­si­de­mok­raat­tien nou­su on ol­lut hir­vit­tä­vää, ja mie­len­kiin­nol­la jääm­me­kin seu­raa­maan mal­til­li­sen oi­keis­to­puo­lu­een joh­ta­mien hal­li­tus­tun­nus­te­lui­den ete­ne­mis­tä.

Vaa­li­val­vo­jais­ten pu­hees­sa Mag­da­le­na An­ders­son esit­ti kii­tok­set myös SSU:lle, joka oli hank­ki­nut vaa­lien ai­kaan nuo­ri­so­lii­ton jä­se­nik­si 19 000 ih­mis­tä. Se on sel­lai­nen mää­rä ih­mi­siä, jos­ta työ­vä­en­lii­ke Suo­mes­sa täl­lä het­kel­lä vain haa­vei­lee. Mi­nul­le vaa­lit ja vie­rai­lu Ruot­sis­sa an­toi­vat uut­ta pont­ta toi­min­taan sekä uu­sia op­pe­ja läh­teä täs­tä eteen­päin.

En us­ko ai­no­an lääk­keen ole­van sa­nois­sa “ai­na en­nen­kin” tai sa­mois­sa tem­puis­sa kuin ai­em­min, sil­lä sii­nä mis­sä uu­si ja elä­vä työ­vä­en­lii­ke nä­kyy yhä enem­män so­si­aa­li­sen me­di­an ka­na­vis­sa ku­ten tik­to­kis­sa sekä pu­huu fe­mi­nis­tis­ten ja vih­rei­den ar­vo­jen puo­les­ta, tun­tee se edel­leen sa­maa so­li­daa­ri­suut­ta ja aat­teen­pa­loa kuin po­li­tii­kan kul­ta-ai­koi­na men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä. Tuo­ta hii­pu­vaa liek­kiä ei vain pidä pääs­tää sam­mu­maan. Se tar­vit­see ym­pä­ril­leen aat­teel­le elä­viä ih­mi­siä, jot­ta syt­tyy roi­hu. Ei meil­lä­kään vaa­lei­hin pit­kä ai­ka ole.

Emi­lia Kan­gas­kolk­ka

Kir­joit­ta­ja on so­li­daa­ri­suu­des­ta pa­kah­tu­va nuo­ri, joka toi­mii De­ma­ri­nuor­ten va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na ja kun­nan­val­tuu­tet­tu­na Li­pe­ris­sä sekä ta­voit­te­lee po­liit­ti­sen ak­tii­vi­suu­den kul­ta-ai­ko­jen pa­luu­ta.