RÄÄK­KY­LÄ / Riit­ta Mik­ko­nen

Kaija Pakarinen ohjaa Riäkkyteatterille käsikirjoittamansa musiikkinäytelmän Anna mulle tähtitaivas, joka kertoo Katri Helenan elämästä.

Toh­ma­jär­vel­lä syn­tyi Kat­ri Kois­ti­nen, Rääk­ky­läs­sä Kai­ja Pa­ka­ri­nen. Mo­lem­mat läh­ti­vät pie­nes­tä ky­läs­tä ja pää­tyi­vät haa­ve­am­mat­tei­hin­sa, is­kel­mä­lau­la­jak­si ja näyt­te­li­jäk­si.

An­na mul­le täh­ti­tai­vas saa kan­ta­e­si­tyk­sen­sä ju­han­nu­saat­to­na Ri­äk­ky­te­at­te­rin Pak­su­nie­men näyt­tä­möl­lä.

– Ei­hän Kat­ri He­le­na mi­nul­le mi­kään ido­li ole ol­lut, mut­ta ei­hän hä­nen mu­siik­ki­aan ole voi­nut vält­tyä kuu­le­mas­ta. Nyt hä­neen tu­tus­tut­tu­a­ni us­kon ym­mär­tä­vä­ni, mikä on hä­nen suo­si­on­sa sa­lai­suus. Sen ha­lu­an ker­toa kat­so­jil­le­kin, pal­jas­taa Kai­ja Pa­ka­ri­nen.

Jul­ki­suus­ku­va on har­voin, jos kos­kaan, täy­sin koh­teen­sa nä­köi­nen. Us­kom­me tun­te­vam­me Kat­ri He­le­nan, kun olem­me näh­neet ja kuul­leet hä­nen esiin­ty­vän, tois­tu­vas­ti seu­ran­neet hän­tä me­di­as­ta.

Oh­jaa­ja ko­ros­taa, et­tä läh­de­ma­te­ri­aa­lia oli help­po löy­tää. Ai­em­pia näy­tel­mi­ä­kin on Kat­ri He­le­nas­ta teh­ty, mut­ta Pa­ka­ri­nen ha­lu­si kir­joit­taa oman.

– Kä­si­kir­joi­tus kävi hä­nen it­sen­sä tar­kas­tet­ta­va­na, ja pari pien­tä muu­tos­ta hän eh­dot­ti­kin.

Näy­tel­män ei ole tar­koi­tus nos­tat­taa ko­hua is­kel­mä­lau­la­jan yk­si­tyi­syy­del­lä, mut­ta se ker­too elä­män­tai­val­ta iloi­neen ja su­rui­neen. Se ker­too nai­ses­ta, joka jou­dut­tu­aan jo nuo­re­na rie­po­tel­ta­vak­si, op­pi pi­tä­mään puo­len­sa ja omat ra­jan­sa. Vah­vas­ta nai­ses­ta, joka on us­kal­ta­nut elää nä­köis­tään elä­mää ja py­sy­nyt pe­ri­aat­teis­saan.

Ai­van vii­me vuo­sis­ta teks­ti ei ker­ro, vaan näy­tel­mä päät­tyy vai­hee­seen, kun Kat­ri He­le­na muut­ti ny­kyi­seen asuin­kun­taan­sa As­ko­laan.

Näy­tel­mää kä­vel­lään lii­ke­muis­tiin.
Keho muis­taa asi­oi­ta, vaik­ka ai­vot ei­vät muis­tai­si­kaan.

Vaikuttavaa ohjausta

Ri­äk­ky­te­at­te­ri on ko­sis­kel­lut Kai­ja Pa­ka­ris­ta oh­jaa­maan pi­tem­män ai­kaa, nyt ai­ka­tau­lut osui­vat koh­dal­leen. Pa­ka­ri­nen on pi­tä­jän te­at­te­ri­po­ru­koil­le tut­tu mo­nien lei­rien ja kurs­sien an­si­os­ta. Oh­jaa­ja siis tun­tee oh­jat­ta­van­sa, vaik­ka­kaan ei ole hei­dän esi­tyk­si­ään käy­nyt kat­so­mas­sa.

– Ol­laan ra­ken­net­tu pe­sät tois­tem­me sy­dä­miin, Pa­ka­ri­nen tii­vis­tää.

– Mah­dot­to­man mu­ka­va ja mo­neen tai­pu­va po­ruk­ka. Mie­lel­lään me­ne­vät näyt­tä­möl­le ko­kei­le­maan.

Oh­jat­ta­vat­kin tun­te­vat oh­jaa­jan­sa. Pit­kän lin­jan te­at­te­ri­lai­nen ja Ri­äk­ky­te­at­te­riyh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja, vii­me vuo­si­na oh­jaa­ja­na toi­mi­nut Kir­si Kos­ke­lo osaa heti sa­noa mikä Pa­ka­ri­sen oh­jauk­ses­sa vai­kut­taa.

– Oh­jaa edes­tä, näyt­tää esi­merk­kiä, tu­lee lä­hel­le, kos­ket­taa.

Kai­ja Pa­ka­ri­nen sa­noo me­to­di­naan ole­van, et­tä esi­tys vie­dään heti näyt­tä­möl­le. Näy­tel­mää kä­vel­lään lii­ke­muis­tiin. Keho muis­taa asi­oi­ta, vaik­ka ai­vot ei­vät muis­tai­si­kaan. Aja­tus ke­hit­tyy siel­lä mis­sä pi­tää­kin, löy­tä­mis­tä ta­pah­tuu en­si-il­taan saak­ka.

– Jos esiin­ty­jä osoit­taa kuu­ta tai­vaal­la, mut­tei sitä it­se näe, ei näe kat­so­ja­kaan.

Har­joit­te­lu ei ole vain vuo­ro­sa­no­jen ja il­mai­sun opet­te­lua, vaan koko ju­tun si­säis­tä­mis­tä ja elä­mis­tä. Vaik­kei la­vas­tei­ta vie­lä ole, ne al­ka­vat tun­tua to­del­li­sil­ta.

Ammattilaisia mukana

An­na mul­le täh­ti­tai­vas to­teu­te­taan yh­dek­sän näyt­te­li­jän voi­min, roo­le­ja on pit­käl­ti tois­ta­kym­men­tä, ja toi­saal­ta esi­mer­kik­si Kat­ri He­le­nan roo­lia tul­kit­see nel­jä eri hen­ki­löä vuo­rol­laan.

Ri­äk­ky­te­at­te­rin omas­ta va­kio- ja va­li­o­kaar­tis­ta ovat mu­ka­na Ka­le­vi Ha­ri­nen, Kir­si Kos­ke­lo, Mam­mu Kos­ke­lo ja An­ne Sa­lin sekä nuo­ret Lot­ta Lie­vo­nen ja Vil­ja Hir­vo­nen.

– Nuo­ril­le saa­tiin Je­ti­nan ke­sä­työ­se­te­li, eli tämä on heil­le ihan ke­sä­työ, mikä on tosi siis­tiä, sa­noo Ri­äk­ky­te­at­te­riyh­dis­tyk­sen ra­has­ton­hoi­ta­ja Mam­mu Kos­ke­lo.

Oh­jaa­jan li­säk­si myös näyt­te­li­jä­kaar­tiin saa­tiin am­mat­ti­lai­sia vie­rai­le­maan. Ny­ky­ään free­lan­ce­ri­na toi­mi­va, Jo­en­suun kau­pun­gin­te­at­te­ris­ta­kin tut­tu Mir­va Kui­va­lai­nen tu­lee mu­kaan har­joi­tuk­siin näi­nä päi­vi­nä.

Li­säk­si vie­lä pari viik­koa en­nen en­si-il­taa mu­kaan liit­ty­vät poh­jois­kar­ja­lai­sil­le tu­tut Hel­mi Lin­nos­maa ja Toni Rii­hi­luo­ma, jot­ka täl­lä het­kel­lä opis­ke­le­vat Tans­kas­sa Köö­pen­ha­mi­nan kan­sain­vä­li­ses­sä te­at­te­ri­tai­teen Cis­pa-op­pi­lai­tok­ses­sa.

– Tiuk­kaa vään­töä on vie­lä edes­sä, mut­ta luo­tan näi­hin tut­tui­hin am­mat­ti­lai­siin, sa­noo Kai­ja Pa­ka­ri­nen.

Am­mat­ti­lais­ta­soa on myös puit­teis­sa. La­vas­tuk­ses­ta vas­taa niin ikään Jo­en­suun kau­pun­gin­te­at­te­ris­ta tut­tu Riit­ta Hy­vä­ri­nen ja pu­vus­tuk­ses­ta ai­em­mis­sa­kin Ri­äk­ky­te­at­te­rin tuo­tan­nois­sa mu­ka­na ol­lut teks­tii­li­tai­tei­li­ja He­le­na Paak­ki­nen.

Mu­siik­ki­näy­tel­mäs­sä on pal­jon mu­siik­kia, lau­lua kuul­laan sekä taus­ta­nau­hoil­ta et­tä li­ve­nä. Tut­tu­ja kap­pa­lei­ta on mu­ka­na kaik­ki­aan 16, ne on va­lit­tu pait­si tut­tuu­den mu­kaan, eri­tyi­ses­ti tu­ke­maan ta­ri­nan kul­kua.

– Ema Hurs­kai­nen teki to­del­la lois­ta­vat poh­jat mu­sii­kil­le, ke­huu Mam­mu Kos­ke­lo.

An­na mul­la täh­ti­tai­vas esi­te­tään Pak­su­nie­men näyt­tä­möl­lä yh­dek­sän ker­taa, li­säk­si vii­mei­se­nä vie­rai­lu­näy­tös Toh­ma­jär­ven ke­sä­te­at­te­ris­sa.

Jul­kais­tu 2.6. il­mes­ty­nees­sä Viik­ko Poh­jois-Kar­ja­las­sa