Ainoo auttamassa Möhkössä

ILO­MANT­SI / Riit­ta Mik­ko­nen

Ilomantsilainen Ella Eronen pitää teatterin tekemistä hyvänä harrastuksena. Niin hyvänä, ettei haaveile siitä ammattia. Ainakaan toistaiseksi.

Kun läh­tee mu­kaan ke­sä­te­at­te­rin te­koon ylä­kou­lui­käi­se­nä, har­ras­tuk­sen kym­men­vuo­tis­tai­val täyt­tyy jo 24 vuo­den iäs­sä. An­si­o­lu­et­te­loon on eh­ti­nyt ker­tyä hy­vin­kin kol­mi­sen­kym­men­tä näy­tel­mää, isom­pia ja pie­nem­piä, näyt­te­le­mi­sen ja oh­jaa­mi­sen li­säk­si mui­ta tär­kei­tä teh­tä­viä.

– Pari vä­li­vuot­ta oli ko­ro­nan vuok­si, mut­ta muu­ten olen ol­lut mu­ka­na sekä ke­säl­lä et­tä tal­vel­la, sa­noo El­la Ero­nen val­mis­tau­tu­es­saan Te­at­te­ri Möh­kön tä­män­ke­säi­seen Ai­noo aut­ta­mas­sa -esi­tyk­seen.

Näy­tel­mä ker­too kuin­ka ”van­haan kar­ta­noon muut­taa kol­mi­hen­ki­nen per­he, ja he al­ka­vat re­mon­toi­da ra­ken­nuk­sia ky­lä­läis­ten avus­tuk­sel­la. Vauh­dil­ta ja vaa­ral­li­sil­ta ti­lan­teil­ta ei väl­ty­tä ja kai­ken li­säk­si per­heen ty­tär löy­tää it­sel­leen uu­den omi­tui­sen ys­tä­vän. Näh­tä­väk­si jää, kuin­ka re­mon­tin oi­kein käy.”

– Sat­tuu­han sii­nä kai­ken­lais­ta, mut­ta ys­tä­vyys on tär­ke­äs­sä osas­sa. Sen enem­pää ei oi­ke­as­taan voi pal­jas­taa ker­to­mat­ta lii­kaa, ar­ve­lee kä­si­kir­joi­tuk­seen osal­lis­tu­nut El­la.

Ke­sän kan­ta­e­si­tyk­sen muut kä­si­kir­joit­ta­jat ovat Mika Ero­nen ja Pau­li­na Ti­ai­nen. Oh­jaa­ja­na toi­mii Lau­ra Kal­ju­nen. El­la Ero­sen roo­li on yk­si ky­län ty­töis­tä, suo­ra­pu­hei­nen Riia.

Har­joit­te­le­mi­sen ja muun val­mis­tau­tu­mi­sen ohes­sa El­la vas­taa so­me­nä­ky­vyy­des­tä. Si­säl­töä tuot­ta­maan on saa­tu li­säk­si pari nuor­ta ke­sä­työn­te­ki­jää.

– Kun te­at­te­ri py­syy har­ras­tuk­se­na, sen te­ke­mi­seen ei ole pak­koa ja hom­ma py­syy mu­ka­va­na.

Perheen mukana

El­la Ero­nen toi­mii myös Ilo­mant­sin näyt­tä­mö­ker­hon sih­tee­ri­nä ja ra­has­ton­hoi­ta­ja­na, jo­ten vuo­ro­sa­no­jen opet­te­lua mu­ka­vas­ti ryy­dit­tää tie­to, et­tä lip­pu­ja on en­nak­koon va­rat­tu jo mu­ka­vas­ti. Muu­ta­man ”ka­to­vuo­den” jäl­keen vii­me kesä oli jo pa­rem­pi ja nyt us­kal­le­taan odot­taa li­sää vä­keä kat­so­moon.

– Ryh­mä­mat­kai­lu on vä­hen­ty­nyt, ei­kä huip­pu­vuo­sien täy­sis­tä kat­so­mois­ta enää joka il­lal­le haa­veil­la, mut­ta kat­so­jia var­ten­han tätä teh­dään.

Pää­sy­mak­su­tu­loil­la on rat­kai­se­va mer­ki­tys ta­lou­del­le, mut­ta ylei­sön läs­nä­o­lo­han se var­si­nai­ses­ti te­kee esi­tyk­sen. Näyt­tä­möl­lä yl­le­tään ai­na vain pa­rem­piin suo­ri­tuk­siin sitä mu­kaa kuin ylei­sö naut­tii ja elää mu­ka­na.

El­la Ero­nen sa­noo, et­tä heil­lä te­at­te­ri on ai­na ol­lut koko per­heen har­ras­tus. Täs­sä­kin näy­tel­mäs­sä isä Mika Ero­nen on mu­ka­na niin kä­si­kir­joi­tus­tii­mis­sä kuin la­val­la­kin. Äi­ti Suvi Mar­ti­kai­nen puo­les­taan esiin­tyy tänä ke­sä­nä Värt­si­län ke­sä­te­at­te­ris­sa.

– Äi­ti­hän se oli, joka har­ras­tuk­sen pa­riin en­si in­nos­ti.

Muut si­sa­ruk­set ovat ai­na­kin vä­lil­lä vaih­ta­neet mui­hin har­ras­tuk­siin, mut­ta El­la sa­noo jat­ka­van­sa niin kau­an kuin tun­tuu it­ses­tä hy­väl­tä. Am­mat­ti­lai­suu­des­ta hän ei ai­na­kaan tois­tai­sek­si haa­vei­le.

– Kun te­at­te­ri py­syy har­ras­tuk­se­na, sen te­ke­mi­seen ei ole pak­koa ja hom­ma py­syy mu­ka­va­na.

Nuoria mukaan

Lu­ki­on jäl­keen El­la Ero­nen kui­ten­kin kävi ha­ke­mas­sa am­mat­ti­lai­sop­pia Niit­ty­lah­des­ta, Am­mat­ti­o­pis­to Ri­ve­ri­an näyt­te­li­jän­työn kou­lu­tuk­ses­ta, joka tun­ne­taan ni­mel­lä Te­at­te­ri Ra­ja­rik­ko. Oh­jaa­ja­na siel­lä toi­mi Jan­ne Hyy­ti­äi­nen.

Vah­vim­mak­si vai­kut­ta­jak­si oman har­ras­tuk­sen­sa ke­hit­ty­mi­ses­sä El­la Ero­nen mai­nit­see kui­ten­kin Lau­ri Jä­nik­sen, joka on ol­lut oh­jaa­ja­na val­ta­o­sas­sa niis­tä näy­tel­mis­tä, jois­sa hän on ol­lut mu­ka­na, lap­si- ja nuo­ri­so­te­at­te­ris­ta al­ka­en.

– Lau­ri tun­tee var­mas­ti mi­nut ja koko mei­dän per­heen pa­rem­min kuin ku­kaan muu.

Vii­me lu­ku­vuo­den ai­ka­na El­la Ero­nen toi­mi en­sim­mäis­tä ker­taa myös it­se kan­sa­lai­so­pis­ton te­at­te­ri­ryh­mien oh­jaa­ja­na. Nuor­ten in­nos­ta­mi­nen har­ras­tuk­sen pa­riin tun­tuu tär­ke­äl­tä ja mer­kit­tä­väl­tä.

Hän on suo­rit­ta­nut myös nuo­ri­so- ja va­paa-ajan oh­jaa­jan tut­kin­non, mut­ta tois­tai­sek­si myy­jän työ Ilo­mant­sin S-mar­ke­tis­sa on tun­tu­nut so­pi­val­ta elan­non tie­naa­mi­seen. Työ­teh­tä­vät ovat mo­ni­puo­li­sia ja asi­a­kas­pal­ve­lus­sa on hyö­tyä kai­kes­ta opi­tus­ta.

El­la Ero­nen myön­tää, et­tä kai­kis­ta koh­taa­mi­sis­ta ker­tyy myös ide­oi­ta ja ai­neis­toa tu­le­viin näy­tel­mäp­ro­jek­tei­hin, vaik­ka nii­tä ei tie­toi­ses­ti koko ajan muis­tiin kir­jai­si­kaan. Hy­viä tyyp­pe­jä tu­lee vas­taan ja jää mie­leen.

Ilo­mant­sis­sa syn­ty­nyt ja kas­va­nut nuo­ri toi­voo, et­tei paik­ka­kun­nal­ta löy­tyi­si myös jat­kos­sa työ ja toi­meen­tu­lo sekä har­ras­tuk­set. Mi­tään syy­tä muut­taa muu­an­ne ei ole.

– Tän­ne Möh­köön voi­sin muut­taa, vaik­ka tämä on­kin kau­ka­na kai­kes­ta. On­han tämä niin ai­nut­laa­tui­nen paik­ka, sa­noo Ik­non­vaa­ras­sa syn­ty­nyt ja nyt Tok­ra­jär­vel­lä asu­va El­la.

Ai­nut­laa­tui­nen kylä ai­nut­laa­tui­si­ne pal­ve­lui­neen on hyvä ym­pä­ris­tö myös te­at­te­ril­le. Ke­sä­te­at­te­ris­sa luon­to on ai­dos­ti läs­nä, sa­toi tai pais­toi, hulp­pea mai­se­ma on hie­no ke­hys la­vas­teil­le.