Osuuskauppa PeeÄssän omistamalla Break Sokos Hotel Tahkolla on käynnissä mittavat uudistustyöt.
Tällä hetkellä työmaalla rakennetaan talven aikana puretun hotellisiiven tilalle rakentuvan uudisosan pohjakerrosta ja työt etenevät vauhdilla.
Viisikerroksisen, noin 60 huonetta käsittävän uudisosan kruunuksi nousee elämyksellinen nautiskelukylpylä, johon tulee maisemasaunoja, höyrysauna, elämyssuihkuja, poreammeita sekä ulkoilmaterassi hirsisaunoineen ja lämminvesialtaineen. Kylpyläkokonaisuus käsittää yli puolet ylimmästä kerroksesta, ja sen ikkunoista ja terassilta avautuu näkymät Tahkon rinteiden ja Syväri järven suuntaan.
Kylpylän ja sviittien lisäksi kattokerrokseen on tulossa myös muun muassa muuntautuva monitoimitila, joka mahdollistaa esimerkiksi hyvinvointipalveluiden yhdistämisen osaksi elämystä.
Break Sokos Hotel Tahko on Tahkon matkailukeskuksen ainoa kaikki perinteiset hotellipalvelut tarjoava kokonaisuus ja uuden kylpylän myötä tarjooma laajentuu entisestään. Break Sokos Hotel Tahkon hotellinjohtaja Anna Hämäläinen toteaakin:
– Haluamme tarjota vieraillemme saman katon alla, vuodenajasta riippumatta, vaihtoehtoja, jotka tekevät hotellivierailusta kokemuksen mihin halutaan palata uudelleen.
Kattokerroksen kaikille avoimen kylpylän lisäksi hotellin uudisosaan rakentuu myös erilliset asiakassaunat, jotka sijoittuvat pohjakerroksen kuntosalin yhteyteen.
Hotelliuudistus valmistuu kokonaisuudessaan joulukuussa 2024.
