Joensuun Urheiluautoilijoiden järjestämä 60-vuotisjuhla Itäralli ajetaan tulevana viikonloppuna 16.–17.6. osana kotimaista rallin SM-sarjaa.
Itäralli on tämän vuoden SM-sarjan viides osakilpailu. Mukaan kilpailuun on ilmoittautunut 136 kuljettajaparia.
Kilpailun avaa perjantai-iltana Mehtimäellä yleisöerikoiskoe, jonne yleisöllä on vapaa pääsy. Tapahtumat käynnistyvät noin kello 18 aikoihin näytösajoilla ja itse kilpailu starttaa kello 19. Lisäksi perjantaina ajetaan yksi metsäerikoiskoe. Lauantaina kilpailun tulokset ratkaistaan seitsemällä metsäerikoiskokeella. Lauantain lähtö- ja maaliseremoniat järjestetään Joensuun torilla.
Kilpailemaan saapuu muun muassa Heikki Kovalainen kartturinaan mediapersoona Janni Hussi.
Edellisen kerran kesäistä Itärallia SM-tasolla kaasuteltiin vuonna 2015. Tuolloin voittoon ajoi moninkertainen Suomen mestari Juha Salo Peugeotilla. Konkari nähdään mukana tänäkin vuonna kärkitaistelussa.
Tämän vuoden sarjassa SM-pisteistä taistellaan viidessä eri luokassa. Kilpailemaan saapuu muun muassa Heikki Kovalainen kartturinaan mediapersoona Janni Hussi. Nolla-auto tehtävissä kilpailussa on vuoden 1981 rallin maailmanmestari Ari Vatanen vaimonsa Ritan kartturoimana.
Kilpailussa taistellaan myös rallin Suomen juniorimestaruus- ja nuorten Suomen mestaruuspisteistä. Lisäksi mukana on uutuutena naiskuljettajille suunnattu Lady Cup sekä konkareille suunnattu Masters Cup.
