JOENSUU / Arto Miettinen
SAK:n aluetoimikunnat sekä alue- ja järjestöasiantuntijat valitsivat vappuna alueelliset Vuoden duunarit.
Joensuussa työvän vapputorin juontaja, SAK:n Joensuun ammattillisen paikallisjärjestö JAP:n puheenjohtaja Sari Pottonen palkitsi Vuoden Pohjois-Karjalan Duunarina koneasentaja Hannu Koistisen Viinijärveltä.
Koistinen tunnetaan John Deeren Joensuun tehtaan työsuojeluvaltuutettuna ja Joensuun Seudun Teolllisuustyöntekijät ry osasto 59:n pitkäaikaisena puheenjohtajana. Hän on työskennellyt 35 vuotta saman työantajan palveluksessa ja 20 vuotta työsuojeluvaltuutettuna.
Me ollaan duunareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan.
– Tätä palkintoa ei kokouksissa istumalla ansaita vaan olemalla luotettava, kannustava ja reilu työkaveri työyhteisössä. Joka omalla toiminnallaan kannustaa uusia ihmisiä vaikuttamaan ja tulemaan rohkeasti mukaan myös ay-toimintaan. Luo ympärilleen turvallisen ja keskustelevan ilmapiirin. Näkyy persoonallaan myös työyhteisön ulkopuolella. On ylpeä työstään ja tuo sen rohkeasti esille, Hannu on työtovereiden mukaan jämpti luottomies joka nauttii suurta luottamusta, Pottonen perusteli valintaa.
Kiitospuheessaan Koistinen mukaili J. Karjalaisen sanoja: ”Me ollaan duunareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan, me ollaan duunareita elämän ihan jokainen…”
Uusi palkinto
SAK:n aluetoimikuntien sekä alue- ja järjestöasiantuntijoiden myöntämä Vuoden duunarit -palkinto on uusi ja se jaetaan jokaisella SAK:n toiminta-alueella samoilla kriteereillä. Palkinto on jatkoa viime syksynä lanseeratulle Vuoden esimerkillinen työnantaja -palkinnolle.
– Osa alueista on muistanut omia aktiivejaan jo useita vuosia, mutta halusimme laajentaa tätä hyvää tapaa koskemaan koko maata. Meillä on niin paljon upeita aktiivisia ihmisiä mukana ay-toiminnassa, että palkittavaa riittää, aluetoiminnan kehittämispäällikkö Hannele Ugur kertoo.
Palkittava Vuoden duunari on luotettava työtoveri ja innostava työyhteisön jäsen. Hän näkyy persoonallaan myös työyhteisön ulkopuolella, esimerkiksi harrastustoiminnassa ja puhuu työelämäasioista työyhteisön ulkopuolellakin. Hän on myös ylpeä ammatistaan ja tuo sitä esille.
Vuoden duunari -palkintoa ei jaeta pelkästään pitkäaikaisella kokouslihasten treenaamisella.
– Meillä ja ammattiliitoilla on useita tapoja palkita aktiiveja esimerkiksi pitkästä urasta ay-liikkeessä. Nyt halusimme nostaa työntekijää, joka on aktiivinen osa työyhteisöään ja omaa positiivisen duunari-identiteetin. Hän on loistava esimerkki siitä, miten omalla toiminnallaan voi tuoda hyvää sekä työyhteisöön että nostaa duunariutta yleisessä keskustelussa.
