Järviyhdistys Pro Höytiäinen valitsi vuosikokouksessaan uuden hallituksen.
Hallituksessa jatkavat Itä-Suomen yliopistolla työskentelevä Heli Kaarniemi ja Karelia AMK:n matkailu- ja palveluliiketoiminnan lehtori Mikko Lahti, molemmat vapaa-ajan asukkaita Höytiäisen Lämminlahdelta, aivan Polvijärven ja Kontiolahden rajalta sekä Höytiäisen ranta-asukas Seija Karttunen Polvijärven Rauanlahdelta. Uusina hallituksessa aloittavat näyttävistä videoistaan ja vauhdikkaista luonto harrastuksistaan tunnettu Ville Mertanen Onttolasta, Kontiolahdelta ja Höytiäiselläkin luonto-opastuksia tarjoavan Luoto Outdoorin Lauri Tukiainen Kontiolahden Lehmosta. Kirsi Karhio (Ruvaslahti, Polvijärvi) valittiin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana.
– Syyskesästä joella taas talkoillaan käsipelillä, luvataan virtavesitiimistä.
Kuluvana vuonna toiminnan painopiste on tavoitteiden mukaisesti järven tilassa ja erilaisissa kunnostuksissa. Valuma-alueen laajempi kartoitus on paraikaa suunnittelutyön alla ja sopiva rahoituskanava haussa. Samoin virtavesillä tehtävään työhön odotetaan rahoituspäätöksiä. Vuonna 2021 tehty taimenkantatutkimus on aika päivittää. Elinympäristökunnostuksiakin halutaan vauhdittaa. Koneellinen koskien kunnostus edellyttää suunnittelutyötä. Sen myötä on mahdollista saada talkoilla tehtävien käsikunnostusten rinnalle koneellista koskien kunnostusta ja samalla kunnostusalueita laajemmiksi. Tämä kaikki on myönteisten rahoituspäätösten ja toimintaa tukevien takana.
– Syyskesästä joella taas talkoillaan käsipelillä, luvataan virtavesitiimistä. Ja aiemminkin. Jos pienellä porukalla kunnostaminen kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä, kannustaa tehtäviä maastossa luotsaava Seppo Hirvonen. Havainnointiverkosto jatkaa työtään järvellä edelleen.
– Uusillekin havainnoitsijoille tervetuloa toimimaan, minuun saa yhteyden yhdistyksen kautta, kehottaa havainnointiverkostosta vastaava Pirkko Väistö.
Roskaretket suunnataan toistamiseen pinnan alle, jos suunnitelmat käyvät toteen.
