Suomesta on viikon sisällä löytynyt neljä lunnia. Kontiolahdelta, Kolarista ja Savukoskelta löytyneet linnut on otettu hoitoon.
Useimmiten lunneja harhautuu Suomeen juuri talvikuukausina. Tänne eksyneet lunnit ovat yleensä väsyneitä ja nälkiintyneitä mutta hoidettavissa kuntoon.
Tiistaina 23.1. Joensuussa poliisi tiettävästi ampui pihaan laskeutuneen lunnin, kun asukas oli ilmoittanut siitä pelastuslaitokselle. Lunni on Suomessa suurharvinaisuus ja maailmanlaajuisesti uhanalainen laji.
Joensuussa tehty päätös lunnin lopettamisesta onkin ollut ilmeinen virhearvio.
Joensuussa tehty päätös lunnin lopettamisesta onkin ollut ilmeinen virhearvio, arvioi lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi ry. Sen mukaan laissa todetaan, että eläin on lopetettava, jos se on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.
– Matkallaan väsähtänyt lunni ei tällaisessa tilassa ole, Birdlife toteaa kannaotossaan.
Väsynyt lintu hoitoon
Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua siitä, mitä huonokuntoiselle tai loukkaantuneelle luonnonvaraiselle linnulle pitäisi tehdä. Asia ei näytä olevan selvä kaikille viranomaisillekaan.
Lain mukaan avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Aiemmin tähän velvoitti eläinsuojelulaki, nyt vuoden alussa voimaan tullut laki eläinten hyvinvoinnista, lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi ry ohjeistaa.
Linnun tilan arviointi on vaikeaa ilman kokemusta. Sen vuoksi kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen eläinsuojelujärjestöön tai lintuharrastajien yhdistykseen, joka voi arvioida hoidon tarvetta, antaa ohjeita sekä tarjota apua linnun kiinniottamiseen tai kuljettamiseen lähimpään hoitopaikkaan. Ohjeita ja apua voi saada myös eläinlääkäriltä, lintuhoitoloista tai eläintarhoista.
Hätäkeskukseen on syytä ottaa yhteyttä silloin, kun eläin aiheuttaa vaaraa ihmisille tai liikenteelle. Tällainen tilanne voi olla vaikkapa tielle laskeutunut joutsen, joka ei ymmärrä siirtyä pois. Myös eläinpelastustehtävät ja kuuluvat pelastuslaitoksille. Esimerkiksi hormiin eksynyt pöllö ei pääse omin avuin ja ilman apuvälineitä vapaaksi.
