HEINÄVESI / Pia Paananen
Heinäveden Muinaisseuran rennoilla ja kiireettömillä retkillä menneisyyttä houkutellaan esiin vaikka runolaululla.
Heinäveteläinen paikallisperinneharrastaja Veli Hokka seisoo Koloveden kansallispuistossa pienen kiviryhmän edessä.
– Vanhat ihmiset puhuivat käräjäkivistä, ja kuulin näistä jo poikasena. Moni täältä päin lähtenyt on tiennyt, että Pilpansalolla on käräjäkiviksi arvellut kivet, mutta tarkkaa sijaintia ei sitten moni tiijäkkään, ovat nämä sen verran syrjässä. Joku vuosi sitten tultiin rannasta vaimon kanssa, ja satuttiin tähän. Silloin vasta itekin näihen tarkan paikan sain tietää, Hokka kertoo.
Veli Hokka ei ole pitänyt sijaintitietoa salaisuutena, ja kuvauspäivinä käräjäkivet ovat yksi Heinäveden Muinaisseuran kesäretkikohde.
– Yksi näistä istuimista on koottu kahdesta, ja pöytäkin on kahdesta kivestä rakennettu, Hokka juttelee.
Paljon kysymyksiä; enemmän epävarmoja vastauksia
Heinäveden Muinaisseuran puheenjohtaja Mikko Keinonen tietää, että varmaa vastausta retkikohteiden äärellä nouseviin kysymyksiin ei aina ole. Miksi Pilpansalossa on lähekkäin kaksi samanlaista, eri mittakaavassa olevaa kivimuodostelmaa? Miksi jalkakivet, joiden ali mahtuu vaikka ryömimään, on rakennettu, mihin niitä on käytetty? Miksi Juutilanvuoren kasvokivi katsoo kohti Hoikansaarta, jossa on lapinraunioita ja alttarikivi?
Geologien, arkeologien, uskontotieteilijöiden, historioitsijoiden ja kulttuurintutkijoiden näkemyksiä erilaisista heinäveteläiskohteiden synnystä ja käyttötarkoituksista on olemassa. Professori Juha Pentikäinen oli Heinävedellä pitkään kesäasukas, ja geologi Aimo Kejonen ja arkeologi Timo Seppänen olivat mukana arvioimassa kohteita.
– Geologin osaamista tarvittiin muun muassa kertomaan Vääräniemen tai Käärmekallion kalliouurteiden syntymekanismista tai siitä, mikä on ollut ihmisen osuus jalkakivien luomisessa, Mikko Keinonen kertoo.
Siellä Kerivuoren luolassa tajusi että niitä onkaloitahan on vaikka kuinka paljon, vuoren luoliin on mahtunut isompikin heimo.
Ensikertalaisia ja konkareita
Outokumpulainen Pirjo Pöllänen oli ensimmäistä kertaa Heinäveden muinaisseuran retkellä. Pölläsen retkipäivänä maasto oli vaativaa, Kerivuoren luolille mennessä ylitettiin pieni joki ja kävelyä tuli niin kallioilla kuin kaskiraunioidenkin keskellä.
– Mikko opastaa ja kertoo niin elävästi, koko seudun historia avautuu ja tulee lähemmäksi. Siellä Kerivuoren luolassa tajusi että niitä onkaloitahan on vaikka kuinka paljon, vuoren luoliin on mahtunut isompikin heimo.
Erityisesti Pöllästä ilahdutti osallisuuden kokemus, pääsi mukaan löytämään ja etsimään.
– Vaaluniemessä meni hetki, kun etsimme porukalla lapinrauniota. Se oli innostavaa.
Heinäveteläinen Kimmo Prättälä, muinaisretkikonkari ja luontoihminen, lähtee retkille useista syistä:
– Luonto houkuttelee, ja se, että saa tutustua uusiin ihmisiin. Luonnossa liikkuminen on sopivaa kuntoiluakin. Siirtolohkareita, luolia sekä kalliomaalauksia ihaillessa herää mieleen historia ihan uudella tavalla.
Oma lisänsä on miehen valokuvausharrastus, ja Prättälän luontokuvissa esiintyy usein myös merkkejä menneisyydestä.
Keinonen muistuttaa, että olennainen osa retkiä on kiireettömyys, ihmettely ja retkeläisten omista toiveista ja osaamisesta syntyvä improvisoitu retkiohjelma:
– Meillä ei ole kiire eikä tarkkaa aikataulua. Jos joku haluaa laulaa runolaulua luolassa koko porukan kanssa tai rummuttaa kivelle kiitoksen, sekin käy ja näin on retkillä tapahtunutkin, Keinonen kertoo.