Joskus tulee vastaan sen kokoluokan pettymys, että yli on vaikeaakin vaikeampi päästä.

Sel­lai­nen, joka saa Väy­ry­sen ta­paan poh­ti­maan, voi­ko mie­len­har­mis­tuk­seen kuol­la. Kun on jo aja­tel­lut asi­at uu­del­la ta­val­la, ja sit­ten hom­ma ei on­nis­tu­kaan. Tai kun on oi­kein ko­vas­ti odot­ta­nut jo­tain, ja sit­ten se pe­ruun­tuu.

Hil­jat­tain mi­nul­le tar­joil­tiin tätä la­jia oi­kein kat­ta­va kat­taus ja vie­lä­pä sie­väs­ti pe­räk­käi­si­nä päi­vi­nä. Kun en­sim­mäi­sen is­kun voi­ma al­koi hii­pua ja va­ro­vas­ti ajat­te­lin, et­tä elä­mää eh­kä sit­ten­kin on osu­man jäl­keen, tuli seu­raa­va täl­li. Elä­mä ja sat­tu­ma ei­vät tien­neet, et­tei maas­sa ma­kaa­vaa ole so­ve­li­as­ta pot­kia.

Olin aja­tel­lut pieh­ta­roi­da pet­ty­myk­sis­sä hy­vän to­vin ja ai­van oi­keu­te­tus­ti.

Olin aja­tel­lut pieh­ta­roi­da pet­ty­myk­sis­sä hy­vän to­vin ja ai­van oi­keu­te­tus­ti. Toi­sin kui­ten­kin kävi. Pää­ni kei­kaut­ti epä­on­net ym­pä­ri ja suun­ta­si kat­seen ti­lan­tees­ta pil­kis­tä­viin il­mi­sel­viin ho­pe­a­reu­nuk­siin niin no­pe­as­ti, et­tä it­se­kin äl­lis­tyin. Kun en is­tu­kaan vii­kon­lop­pua ju­nas­sa, voin sit­ten­kin osal­lis­tua kiin­nos­ta­vaan ti­lai­suu­teen. Pe­ruun­tu­neen mat­kan ju­na­li­put siir­sin tu­le­vai­suu­teen ja va­ra­sin kyl­keen te­at­te­ria. Olen jat­kos­sa­kin ko­ti­toi­mis­tol­la, kun jäl­ki­kas­vu tu­lee kou­lus­ta. En kuol­lut­kaan ke­tu­tuk­seen.

Niin kuin niin moni asia ih­mi­se­los­sa, op­ti­mis­mi­kin on osin pe­rit­tyä ja osin kas­vu­ym­pä­ris­tön tu­los­ta, mut­ta sitä voi myös ope­tel­la. Tut­ki­mus­ten mu­kaan opet­te­lu kan­nat­taa: pes­si­mis­tiin ver­rat­tu­na asi­oi­ta po­si­tii­vi­ses­ti lä­hes­ty­vä vält­tyy jos jon­kin­lai­sil­ta kiel­tei­sil­tä ter­veys- ja elin­ta­pa­vai­ku­tuk­sil­ta. Omas­ta ajat­te­lus­ta­ni muis­tan toi­sen­lai­si­a­kin ajan­jak­so­ja, jo­ten näh­tä­väs­ti op­pi voi myös men­nä pe­ril­le.

Pes­si­mis­tin sil­miin täl­lai­nen ho­pe­a­reu­nus­ten tä­hyi­ly näyt­tää hel­pos­ti sie­tä­mät­tö­mäl­tä yli­pir­te­äl­tä hai­hat­te­lul­ta: ”Ei­kö tuo osaa edes vas­toin­käy­mi­sis­sä ry­peä?” Yh­tä lail­la op­ti­mis­tin nä­kö­kul­mas­ta pie­nes­tä­kin vas­toin­käy­mi­ses­tä syn­kim­piin ve­siin su­kel­ta­van kyy­ni­kon asen­ne vai­kut­taa tar­peet­to­mal­ta ne­gai­lul­ta. Jon­kin­lai­nen kes­ki­tie lie­nee täs­sä­kin löy­det­tä­vis­sä, mut­ta minä ai­na­kin kir­joi­tan myös tänä il­ta­na päi­vä­kir­jaan, mitä hy­vää tä­nään ta­pah­tui.

Vee­ra Hä­mä­läi­nen

Ko­lum­ni on jul­kais­tu 24.11. il­mes­ty­nees­sä Viik­ko Poh­jois-Kar­ja­las­sa