Joskus tulee vastaan sen kokoluokan pettymys, että yli on vaikeaakin vaikeampi päästä.
Sellainen, joka saa Väyrysen tapaan pohtimaan, voiko mielenharmistukseen kuolla. Kun on jo ajatellut asiat uudella tavalla, ja sitten homma ei onnistukaan. Tai kun on oikein kovasti odottanut jotain, ja sitten se peruuntuu.
Hiljattain minulle tarjoiltiin tätä lajia oikein kattava kattaus ja vieläpä sievästi peräkkäisinä päivinä. Kun ensimmäisen iskun voima alkoi hiipua ja varovasti ajattelin, että elämää ehkä sittenkin on osuman jälkeen, tuli seuraava tälli. Elämä ja sattuma eivät tienneet, ettei maassa makaavaa ole soveliasta potkia.
Olin ajatellut piehtaroida pettymyksissä hyvän tovin ja aivan oikeutetusti.
Olin ajatellut piehtaroida pettymyksissä hyvän tovin ja aivan oikeutetusti. Toisin kuitenkin kävi. Pääni keikautti epäonnet ympäri ja suuntasi katseen tilanteesta pilkistäviin ilmiselviin hopeareunuksiin niin nopeasti, että itsekin ällistyin. Kun en istukaan viikonloppua junassa, voin sittenkin osallistua kiinnostavaan tilaisuuteen. Peruuntuneen matkan junaliput siirsin tulevaisuuteen ja varasin kylkeen teatteria. Olen jatkossakin kotitoimistolla, kun jälkikasvu tulee koulusta. En kuollutkaan ketutukseen.
Niin kuin niin moni asia ihmiselossa, optimismikin on osin perittyä ja osin kasvuympäristön tulosta, mutta sitä voi myös opetella. Tutkimusten mukaan opettelu kannattaa: pessimistiin verrattuna asioita positiivisesti lähestyvä välttyy jos jonkinlaisilta kielteisiltä terveys- ja elintapavaikutuksilta. Omasta ajattelustani muistan toisenlaisiakin ajanjaksoja, joten nähtävästi oppi voi myös mennä perille.
Pessimistin silmiin tällainen hopeareunusten tähyily näyttää helposti sietämättömältä ylipirteältä haihattelulta: ”Eikö tuo osaa edes vastoinkäymisissä rypeä?” Yhtä lailla optimistin näkökulmasta pienestäkin vastoinkäymisestä synkimpiin vesiin sukeltavan kyynikon asenne vaikuttaa tarpeettomalta negailulta. Jonkinlainen keskitie lienee tässäkin löydettävissä, mutta minä ainakin kirjoitan myös tänä iltana päiväkirjaan, mitä hyvää tänään tapahtui.
Veera Hämäläinen
Kolumni on julkaistu 24.11. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa