Leena Lehtolainen. Kuva: Veikko Somerpuro/Tammi

Näinä vihapuheen ja maalittamisen aikoina kirjailija Leena Lehtolainen on tehnyt oman ratkaisunsa: hän ei ole läsnä sosiaalisessa mediassa ja valitsee seuraamansa mediat huolellisesti.

Vihapuhetta levittävät perustelevat äläyksiään perustuslaillisella sananvapaudella. Maalittamisen ja vihapuheen kohteiden saamat tappouhkaukset ja asiattomat viestit voivat kuitenkin lamauttaa. Esimerkiksi toimittajat kertovat, että vihapuheen pelossa he saattavat sensuroida omaa tekstiään.

Sananvapaus on Leena Lehtolaiselle luovuttamaton arvo.

– Olisin valmis kuolemaan sen puolesta, hän toteaa.

Lehtolainen on myös huolissaan sananvapauden väärinkäytöstä. Sananvapaus ei hänen mielestään tarkoita, että ketään saisi loukata tai halventaa.

– Päättäjien täytyy toki kestää kovaakin arvostelua. Arvostelun kohteena tulisi olla kuitenkin asia eikä henkilö.

Mukana koko yhteiskunnan kirjo

Lehtolaisen jännityskirjoissa rikosylikomisario Maria Kallio ratkoo rikoksia, jossa esiintyy myös valtaväestöstä poikkeavia hahmoja, kuten maahanmuuttajia, seksuaalisten vähemmistöjen edustajia sekä laitapuolen kulkijoita. He kaikki kuuluvat tasapuolisesti yhteiskunnan kirjoon.

– Ihmisten erilaiset roolit, myös sukupuoliroolit, eriarvoiset lähtökohdat sekä erilaisten etnisten ryhmien kohtaamiset kulkevat läpi tuotantoni, Lehtolainen kertoo.

Valtaväestön edustajana hän kertoo pohtineensa, onko hänellä oikeutta kirjoittaa esimerkiksi maahanmuuttajasta, joka ei olekaan hyvis, vaan toimii harmaalla alueella.

– Mietin tällaisia asioita. Mutta sananvapaus on minulle kirjailijana niin luovuttamaton, että en voi ajatella, etten saisi kirjoittaa muihin etnisiin ryhmiin tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä. En kuitenkaan leimaa ketään.

Lisäksi Lehtolainen muistuttaa, että fiktion tehtävänä on näyttää lukijalleen toisenlaisia maailmoita.

– Kirjoittaminen on luovaa ja usein tarina vie itseään eteen pain.

Rauhoittumista
ja kuuntelua

Erityisesti sosiaalisessa mediassa sanan- ja mielipiteenvaihto voi äityä ylitseampuvaksi. Some on luonteeltaan nopea media ja nopeissa tulkinnoissa on väärinymmärryksen vaara.

Lehtolaisen mukaan ihmisten pitäisi ensin rauhoittua, pysähtyä ja sitten pohtia, mitä on kuullut tai lukenut. Hän kehottaa nopeita sanansäilän heiluttajia malttamaan mielensä, ennen kuin reagoivat kärkkäästi toisten postauksiin.

– Kaikkeen ei tarvitse niin nopeasti reagoida. Hyvä keino on laskea kymmeneen. Sitä tulee itsekin harrastettua, kun joudun ristiriitatilanteisiin.

Myös nykyinen tahallisen väärinymmärtämisen tapa harmittaa Lehtolaista. Hän arvioi, että joillakin henkilöillä on suoranainen tarve leimata ihmisiä ja ymmärtää heidän sanomisensa tai viestinsä tahallisesti väärin.

Lehtolainen kertoo välttyneensä vihapuheelta, sillä hän ei ole somessa läsnä.

– Seuraan tiiviisti maailmantapahtumia ja politiikkaa, mutta yritän pysyä täysin tietoisesti kaiken kouhotuksen ulkopuolella.

Hän näkee vihapuheen luonteen olevan perimmältään huonoa käytöstä ja tyylitajun puutetta.

– Sanavalinnat ovat tärkeitä. Puhuttele toista niin kuin haluaisit itseäsi puhuteltavan, Lehtolainen opastaa.

– Kuulun rauhanmarssisukupolveen ja arvostan sillanrakentajia ja sovuntekijöitä. Tapanani on toivottaa ystävilleni joulurauhaa. Sitä tämä maailma tarvitsee.

UP/Tiina Tenkanen