Näin joulun alla, suuren juhlan valmistelujen aikaan sopinee muistella erästä Korvatunturin Joulupukin pajan jännittävää tapahtumasarjaa, jonka käynnistivät Joulumuorin ja Joulu-ukon yllätykseksi muutamat tonttupojat. 

Nämä sattuivat lukemaan englanninkielistä ”The Wild Christmas” -joululehteä. Englanninkielen taidon he olivat omaksuneet ”Lapponian Travels” -matkailufirman kansainväliseltä oppaalta, jonka Joulupukki oli palkannut tonttupojille kotiopettajattareksi. Kahtena päivänä viikossa mainittu maisteri Mildred Menson piti tonttupojille englannin oppitunteja, kielioppiharjoituksia ja keskustelutunteja. Tunnit pidettiin Korvatunturin Lahjapajan kahvikabinetissa, ja välitunneilla nautittiin Joulumuorin paistamia piparkakkuja ja kaakaota, sillä tonttupojat olivat vielä liian nuoria kahvittelemaan. 

Kaikki oikeat joulusadut alkavat näin: ”Olipa kerran. Niin, olipa kerran tonttupoikien hilpeä joukko, joka asui Joulupukin Lahjapajan saunakamarissa, aivan Korvatunturin kupeessa.” 

”The Wild Christmas” -lehden artikkelissa kerrottiin, kuinka Japanissa jo alle kouluikäiset pojan nassikat opettelivat valmistamaan vahvaa ja juovuttavaa sake-nimistä väkijuomaa. Japanissa sitä tehtiin riisisuurimoista, hiivasta ja sokerista hapattamalla ja antamalla juoman käydä riittävän kauan. Niinpä sen kantavierre-väkevyys kohosikin kuivien vuosikertaviinien tasolle. 

Sen kaltainen uutisjuttu suorastaan kihelmöitsi tonttupoikien ajatuskoneistossa niin, että pian oltiin Lahjapajan varastokomeroiden kätköissä kehittämässä kemiallisia innovaatioita. Tuon kaiken piti olla valmista hyvissä ajoin ennen jouluaaton jännittäviä iltahetkiä. Tonttu Waldemar, joka oli tonttujoukon vanhin ja seniori, vannoi toisille tonttupojille ottavansa vastuun sake-projektista, ”kävi sitten kuinka tahansa!” 

No, tonttu Waldemar kyllä varsin hyvin tiesi, missä Joulumuori säilytti ruokatarvikkeitaan, kuten riisiryynejä, hienosokeria ja hiivapaketteja. Juoman käymisastiaksi soveltuisi parhaiten sellainen suuri, noin viidentoista litran vetoinen lasipullo, jonka Petsamon pukki, Joulupukin veli oli jokunen vuosi takaperin tuonut Korvatunturin pukille joululahjaksi. Silloin se pullo oli täynnä helmeilevää, tummaa Joulukaljaa. 

Sitä joulupöydässä siemailtiin joulukinkun, lipeäkalan, Petsamon joulusillin ja Aunuksen Repolan karjalanpiirakoiden ja vehnäpyörösten painikkeeksi. Jännittynyt ja salaperäisen odottava tunnelma alkoi täyttää tonttupoikien mielen, kun he Lahjapajan työpöytien ääressä viimeistelivät yhä kilttien lasten joululahjapaketteja. 

Arkangelissa syntynyt Joulumuori oli sangen iloinen, kun hän sai nähdä reippaat tonttupojat täydessä työntouhussa ”suut messingillä”. Vanhasta ”Helvar”-merkkisestä höyryradiosta kiirivät ilmoille tuttujen joululaulujen viihdyttävät melodiat. 

Tunnelma Lahjapajan suuressa työverstaassa oli kerta kaikkiaan niin leppoisa, että Waldemar-tonttua rupesi raskaasti unettamaan ja nukuttamaan. Hän haukotteli ja haukotteli vielä sen jälkeenkin, mutta sitten tonttuseniorin silmäluomet alkoivat lupsahdella kuin itsestään lepoasentoon. Niinpä Waldemar hiipi muiden huomaamatta viereiseen Lahjapajan varastomakasiiniin, missä suuri luonnonkiviuuuni hohti lämpöä ja kodikkuutta, sillä olihan ulkosalla Korvatunturin kupeessa oikea paukkupakkanen. Kiviuunin kupeessa Waldemar vetäisi makeat ”päikkärit” ennen joulukiireiden alkua. 

Kun seuraava marraskuun alkupuolen aamu Korvatunturin kupeessa koitti, otti senioritonttu Waldemar Joulumuorin keittiön takimmaisesta komerosta vanhan emalikattilan, jonka muori-veitikka oli jo poistanut käytöstä. Waldemar ammensi eteisen vesikorvosta kattilan puoliksi täyteen ja kantoi sen tonttupoikien saunakamarin keittoliedelle kuumenemaan. Toiset tontut toivat uunin äärelle hiivaa, sokeria ja riisisuurimoita, jotka yhteisvoimin suurella kauhalla hämmennettiin sopivassa suhteessa keittoliemeksi. 

Korvatunturin poropaimen, Saamenmaan kuuluisa poroisäntä Guttormin Gunnari kiikutti vahvoissa kourissaan uunin viereen viidentoista litran vetoista lasipulloa. Pullon kylkeen hän oli liimannut etiketin, jossa luki ”Parasta Joulujuomaa!” 

Näin oli Korvatunturin tonttupoikien kepposten valmistelu saatu hyviin käsiin ja luotettavalle kannalle. Kun keitoksen katsottiin olevan valmis, sen kaataminen kattilasta oli seuraava työvaihe. Onneksi missään vaiheessa kemiallisen innovaation edistyessä ei Joulupukki, enempää kuin Joulumuorikaan osunut paikalle niin, että työ olisi jäänyt kesken. 

Parisen viikkoa kestäneen odottelun jälkeen oli alkuaan samea neste jo muuttunut lopulta hohtavan kirkkaaksi. Poroisäntä Guttormin Gunnarikin huokaili ihastuksesta juomaa sihtaillessaan, että ”Se on kuin elohopia, se on kuin elohopia”.

Mikäs sitten mahtoi ollakaan se itse kepponen? Niin, sen kepposen pääidea ei ollut välttämättä kunniaksi yhdellekään tonttupojista. He näet keksivät, ettei ollut lainkaan hassumpi temppu lorauttaa Joulupukin matkaporoille aaton aattoiltana niiden juottokaukaloon riisiviinaa muun juomisen joukkoon. 

Kuinkas kävikään, kun aattoaamuna nähtiin matkaporojen hyppivän ja tanssivan riemuissaan koholöyhkässä vauhdikkaasti omassa aitauksessaan. Niilläkin oli nyt ”joulumeno päällä”, kun olivat nauttineet pesunkestävien joulutonttujen valmistamaa riisiviinaa, jonka resepti oli alun perin Japanista tuotua laatutavaraa. 

Saattoipa lahjojen jakelumatkakin sujua tavallista vikkelämmin. 

Sen pituinen se.

Unto Martikainen