Anne Puruskainen-Saarelainen kellisti lähes 200-kiloisen karhun Ilomantsin Hattuvaarassa. Kuvassa on myös Jussi Nylander (vas.) sekä aviomies Janne Saarelainen. Ampujan perheen plottinajokoira Laaki toteaa, että se on ”laaki ja vainaa”. Kuva: Suoma Puhakka.

Ilomantsilainen Anna Puruskainen-Saarelainen kaatoi lähes 200-kiloisen karhun.  

Karhujahdin loppuvaiheessa 26. päivänä elokuuta pyöri Hattuvaaran kylän laidassa Ilomantsissa erauspentua huomattavasti kokeneempi karhu. Keli oli lämmin, ja Sari sekä Hannu Maksimaisen jämtlanninpystykorva Koitajoen Elsa oli haukkunut kaatolupaa odotellessa jo äänensä käheäksi. Karhun perään usutettiin ajavat koirat. Passimies pääsi sitä ampumaankin ja sai lihasosuman. Karhu pääsi kuitenkin livahtamaan vielä seuraavastakin passiketjusta läpi. Tiittalanvaaran rinteessä seurasi Anna Puruskainen-Saarelainen, 37, jännittyneenä ajon etenemistä.

– Koiran haukku kuului jo aika läheltä ja karhun huohotuskin selvästi. Sitten näin karhun juoksevan vauhdilla metsästä minua kohti. Mietin jo, että tuleeko se suoraan yli, hän muistelee.

Karhu kaartoi kuitenkin oikealle, ja metsästäjä sai sen tähtäimeensä.

– Se oli noin 30 metrin päässä, kun ammuin ensimmäisen laukauksen. Karhu lyyhistyi metsän reunaan, jolloin ammuin toisen kerran. Siitä karhu kuitenkin jatkoi menoaan vielä noin sata metriä, jolloin viereinen passimies sai sen lopetettua.

Uroskarhu painoi 194 kiloa, ja sitä ajoivat amerikankettukoira Hertta ja ampujan perheen plottinajokoira Laaki.

– Oli kyllä huikea fiilis ja loman lopetus. Varsinaisessa tilanteessa ei ehtinyt jännittää, mutta kyllä jälkeenpäin tärisytti kovasti.

ILOMANTSI / Armas Härkönen

Lue lisää lehdestä nro 36/2018

Share This