Joni Kortelaisen mukaan rakennustoiminta jatkuu paikoin kiivaana. – Sote-uudistuksen takia uudisrakentaminen ja korjaukset pantiin jäihin. Nyt ollaan neljä vuotta jäljessä.
Kuva: Combic/Kimmo Brandt

Rakentajia huolettaa ammattikouluista tulevien vastavalmistuneiden osaamistaso. Liittokokouksen puheenvuoroissa todettiin, että valmistuneella voi olla hyvät tiedot, mutta ei taitoja.

Lappeenrantalainen maalari Heidi Vättö kertoo, että moni maalausalan yritys ei edes ota harjoittelijoita.

– Kun lähiopetusta on vähennetty, taidot pitää hankkia työpaikoilla, mutta siinä on isoja haasteita. Nuoret tarvitsevat paljon tukea.

Vastavalmistuneillakaan ei aina ole ammatillisia valmiuksia eikä ammatillista itsetuntoa. Vättö sanoo, että olisi parempi palauttaa lähiopetustunnit oppilaitoksiin.

– Isoilla rakennusyrityksillä on omat harjoitteluohjelmansa, mutta ne eivät voi huolehtia kaikista ammattikoululaisista.

Vätön työpaikalla, pienessä perheyrityksessä, on otettu harjoittelijoita.

– Meillä on kuitenkin tiukat aikataulut ja asiakkaat odottavat priimaa, joten nuoren osaamisen ja uuden oppimisen taitojen pitää olla hyvät. Opastamiseen on aikaa vain rajallisesti.

Toisaalta aikuisille tulisi Vätön mukaan tarjota mahdollisuuksia opiskella uusi ammatti. Rakennusalalla työntekijät lopettavat työnteon keskimäärin 58-vuotiaana, sillä tapaturmariski on korkea ja ala on fyysisesti hyvin kuormittava.

– Puhutaan työurien pidentämisestä, mutta ainoa keino päästä uudelleenkoulutettavaksi toiselle alalle on terveyden pettäminen, hän huomauttaa.

– Pitäisi voida opiskella uusi ammatti jo aiemmin esimerkiksi jonkinlaisen opintotuen avulla tai monimuoto-opiskeluna. Perheellinen ihminen ei voi jäädä opintovapaalle syömään nuudeleita.

Ammattiopetus pitää saada kuntoon

Joissakin rakennusalan oppilaitoksissa yli 30 prosenttia keskeyttää opiskelun. Liitto vaatii 200 miljoonan euron leikkauksien korvaamista oppilaitoksille, jotta lähiopetustunnit saadaan riittäviksi. Lisäksi osaamispisteet on saatava yhteismitallisiksi.

Juukalainen kunnossapidon sähköasentaja Joni Kortelainen sanoo, että rakentajien saatavuutta helpottaisi ammattiopetuksen tuominen lähemmäksi opiskelijoita.

UP / Birgitta Suorsa

Lue lisää lehdestä nro 22/2019.