Kauko Kortelainen (vasemmalla) pystyttämässä veistämäänsä graniittityttöä tovereineen oikeaan asentoon. Kuva: Vuokko Juurisoja

Paalasmaan veneonnettomuus on yksi maamme suurimmista vesiliikenneturmista. Juuassa se ei unohdu koskaan. 

Kipeimmät muistot ovat Paalasmaan saaren asukkailla, sillä tuo lokakuinen ilta vei heiltä viisitoista nuorta. Kahdesta perheestä vajosi aaltoihin kolme nuorta, muista kaksi tai yksi. 

Surua suurensi vielä se, että saaren asukkaat olivat tuttuja, jopa useimmat talot sukua keskenään. Niiltäkin, joilta turma ei kotiväkeä vienyt, meni serkku tai muu sukulainen, kummilapsi tai naapurin tuttu nuori. Suru ulotti lonkeronsa jokaiseen Paalasmaan kotiin.

Lokakuun neljäs päivä vuonna 1959 oli kuin mikä muu tahansa syksyinen sunnuntai. Tuli ilta, joka muutti monen talon elämän suunnitelmat. 

Illalla kello 18 iso kuljetusmoottorivene lähti Paalasmaan satamasta. Siinä oli yhdeksäntoista nuorta. Osa meni kouluun, joko kirkonkylän keskikoulun asuntolaan tai rippikoulukortteeriin aamua varten. Osa lähti huvittelemaan; tokihan syrjäkylän nuortenkin tanssijalkaa kutkutti.

Matkalaisista pelastui viisi. Neljätoista hukkui, heidän lisäkseen onnettomuuden aiheuttaneessa veneessä ollut mies. Tapahtumista tuskin koskaan saatiin tarkkaa kuvaa, sillä pelastuneet eivät järkytykseltään pystyneet kovin tarkkaan tekemään huomioita ja muistamaan kaikkea jälkeen päin.

Poliisiraportin mukaan onnettomuus tapahtui sen jälkeen, kun moottorivene oli ajanut noin puoli kilometriä lähtölaiturista. Se kiersi saaren rantaa pienehkön niemen ympäri ja oli tapahtumahetkellä vain noin 150 metrin päässä rannasta. 

Tällöin mantereelta päin tuleva pikavene lähestyi sitä. Se oli tiettävästi seudun nopein, sillä sille voiman antoi tehokas auton moottori. Ohjaimissa oli kyläkauppiaan poika, yksikätinen mies. Veneen uskottiin ajavan ohi kauempaa, mutta yht’äkkiä se kääntyi kuljetusvenettä kohden ja törmäsi sen kylkeen aivan keulan tuntumaan. Molempien veneiden matka katkesi siihen. 

Törmäyksen syitä on vain arvailtava. Järvellä ei ollut sumua, mutta syksyinen ilta alkoi juuri hämärtyä. Veneissä oli vain pienet ikkunat, jotka ilman kylmetessä saattoivat olla jo huurussa. 

Tavan mukaan saarelaiset eivät käyttäneet ajovaloja, jotka todennäköisesti olisivat paljastaneet vastaantulijan väistämisetäisyydellä. Ehkä pikakiitäjän kuljettaja huomasi menevänsä liian lähelle rantakivikkoa ja käänsi ulapalle tuhoisin seurauksin. Tiettyjä arveluita herätti myös pikaveneestä löytyneet kaksi pontikkapulloa. Veneen kuljettaja pelastui uimalla rantaan, mutta toinen veneessä ollut mies hukkui.

Törmäys sattui niin lähellä rantaa, että rantataloissa se kuultiin. Apuun riensivät kaikki kynnelle kykenevät, sekä venein että maitse. Tietenkin hälytettiin poliisi ja nimismies, jotka toivat mukanaan terveyssisaren. Sylvi Inkilä oli saaressa tuttu, sillä hän vietti siellä syksyin keväin kelirikkoajan päivystämässä.

JUUKA / Vuokko Juurisoja

Lue lisää lehdestä nro 40/2019