Pekka Ollilainen (oik.) ja Keijo Suhonen vaihtoivat ajatuksia ennen juhlaa. Taustalla Nurmeksen yhdistyksen sihteeri Veli-Matti Hurskainen.

Valtimon työväentalolla juhlittiin lauantaina Valtimon Kirkonkylän Työväenyhdistyksen ja Nurmeksen Sosialidemokraatit ry:n yhteenliittymistä.

Tämä on helpotus, että yhdistyminen saatiin punnerrettua läpi. Olihan tästä puhuttu vuosikausia, Pekka Ollilainen sanoo huojentuneena. Hän jää historiaan lakkautettavan Valtimon yhdistyksen viimeisenä puheenjohtajana.

Ajankohta rivien yhdistämiselle oli nyt otollinen, sillä Nurmes ja Valtimo yhdistyvät Nurmeksen kaupungiksi ensi vuoden alusta. Yhdistykset päättivät kesällä valtimolaisten liittymisestä Nurmeksen osastoon, ja SDP:n puoluehallitus siunasi liitoksen alkusyksystä.

Ollilainen katsoo, että yhdistymisessä korostuvat synergiaedut – nyt ovat yhteiset rivit ja tavoitteet. Valtimolla jäseniä on runsaat 20, Nurmeksessa hiukan alle 70. 

Nuorten maailmaan mukaan

Nurmeksen Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Anni Savolainen pitää yhdistymisjuhlaa tärkeänä päivänä. – Mukava juhlistaa hyvässä hengessä.

Hän kääntää katseet jo uusiin tavoitteisiin. Yhdistyksille on ollut haaste saada uusia jäseniä ja varsinkin nuoria kiinnostumaan sosiaalidemokraattisesta aatteesta.

– Nuorten mukaan saamiseksi meidän on päivitettävä toimintamuotomme tähän päivään. Meidän on mentävä heidän elämismaailmaansa, Savolainen paaluttaa.

Uudet, aktiiviset yhdistystoimijat olisivat puolestaan tervetulleita pyörittämään Valtimon työväentaloa kokoontumis- ja harrastetilana. Savolainen toivoo talosta yhteistä hyötyä kaikille kuntalaisille. 

VALTIMO / Jukka Timonen

Lue juttu kokonaan lehden nrosta 44/2019