Joensuun keskusvapaaopiston opintokerhot vuonna 1932. Vapaaopiston ensimmäinen päätoiminen johtaja Olla Teräsvuori oli jo 1920-luvulla laatinut aloitteen, jossa opiston toimialueeksi kaavailtiin koko Pohjois-Karjalaa. Ensimmäisen kerran opistoverkko kattoi koko maan 1980-luvulla. (Pohjois-Karjalan museo)

Tämän lehden no:ssa 23/2021 kerroin, kuinka JTY: n aloite Työväenopiston perustamiseksi kaupunkiin ”vesittyi” Joensuun vapaaopistoksi. Siten välit opiston energisen johtaja Olla Teräsvuoren ja työväestön välillä pysyivät huonoina. 

Joensuun Työväenyhdistyksen mielestä opiston opetus näet oli hyvin keskiluokkaista, vaikka tarjolla oli myös radionrakennussta ja muita kädentaitoa kehittäviä kursseja. Vaikka niin opiston johtokunta kuin kaupunginhallituskin moittivat Teräsvuorta työväen syrjinnästä, niin ei muutosta asiassa juuri tapahtunut. 

Suuret suunnitelmat…

Teräsvuoren selustana olivat vaikutusvaltainen, kouluhallituksessakin tarkastajana työskennellyt, FT Rafael Engelberg ja Joensuun lyseon rehtori, opiston johtokunnan puheenjohtaja, jääkärihenkinen Ragnar Wegelius. Noita kolmea patrioottia myös yhdisti Teräsvuoren huikea suunnitelma paisuttaa vapaaopistosta mittava, hulppeat toimitilat omaava, Keskus-Vapaaopisto. Laitos, mikä vähitellen kasvaisi koko laajan rajaseudun sivistystyön organisoivaksi kansankorkeakouluksi. Kun tuo suunnitelma 1923 valmistui, pyysi innostunut johtokunta kaupunkia jo varaamaan Ilo- ja Niskasaaret tuleville opistorakennuksille. Seuraavana vuonna Teräsvuori vielä selvensi pyrkimystään kehittää opistostaan ”tukipilari ja tulevan Karjalan läänin sivistyksellinen johtaja.” Siihen häntä innosti Antti Tulenheimon komitean laatima mietintö Karjalan läänin perustamisesta, pääkaupunkinaan Joensuu. Silloinhan olisi vahva valistuslaitos pönkittänyt Joensuun asemaa kilpailevaa Sortavalaa vastaan ja luonut joen kaupungille kilvassa etulyöntiaseman. Tuo ajatus viehätti myös Joensuun päättäjiä, etenkin kaupunginjohtaja Armo Pyhälää. Ja oli Teräsvuoren suunnitelmalla arvovaltaisia kannattajia aina Helsinkiä ja opetusministeriötä myöten.

… ja suuri pettymys

Teräsvuori tukijoineen kumminkin koki kovan kolauksen, kun kouluhallitus ja opetusministeriö pari vuotta myöhemmin tyrmäsivät Keskus-Vapaaopisto-hankkeen – ”sen ajan oloissa – utopistisena”. Päätökseen saattoi myös vaikuttaa Teräsvuoren kouluhallitukselle eräistä johtokuntansa jäsenistä toistuvasti tekemät kantelut.

 ”Opintokerhon tuli olla koko kylän sydän…

…joka vähitellen laajenisi todelliseksi pienoisopistoksi.” (Olla Teräsvuori)

Vapaaopiston ensisäännöt sallivat toiminnan Joensuun ulkopuolellakin, mikä mahdollisti opintokerhojen perustamisen. Siten vapaaopisto 1923–27 toimi sekä Joensuun opetusta ja oppilaskuntatoimintaa kaupungissa järjestävänä opistona että se myös Joensuun keskusvapaaopistona ohjasi maakunnan opintokerhoja. Varansa kerhotyölleen opisto sai valtion rajaseutuvalistusmäärärahoista, koska maamme itsenäistymisen jälkeen sen rajaseudut oli kohotettu erityisasemaan: niitten muusta maasta jälkeenjäänyttä sivistystasoa oli nostettava, jotta nuo alueet toimisivat kansallishenkisinä, vahvoina puskureina itänaapuria vastaan. Isänmaallisiin Engelbergiin, Wegeliukseen ja Teräsvuoreen tuo haaste syvästi vetosi.

Vuonna 1927 voimaan tullut kansalais- ja työväenopistolaki kyllä takasi opistoille säännöllisen valtionavun, mutta myös rajasi opistojen toiminta-alueen perustamiskuntaansa. Siten vapaaopisto sai jatkossa toimia vain Joensuussa. Johtuen siitä perustettiin maakunnan opintokerhotyön ohjaajaksi Rajaseudun Kansankorkeakoulu-Yhdistys (RK-Y), minkä sihteeriksi palkattiin Olla Teräsvuori.  

Vesa Tuominen

Lue juttu kokonaisuudessaan lehdestä nro 27/2021