SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja puoluesihteeri Antton Rönnholm tapasivat ihmisiä Päivänurmen torikahviossa Joensuussa. Hetken aikaa saatiin varjojen alla pitää myös sadetta.

Demaripolitiikan syksy käynnistyi Joensuussa viime viikolla toiminnanjohtajien ja puoluejohdon kesäkokouksella, jossa haettiin jo askelmerkkejä tuleviin vaaleihin.

Joensuussa vieraillut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vakuutti tyytyväisyyttä puolueen tämän hetken nosteeseen ja tekemisen meininkiin. Puolueelta on nähty nyt vahvoja avauksia yhteiskunnan kehittämiseen ja gallup-mittaukset enteilevätkin hyvää.

– Olen tosi tyytyväinen vuoden 2017 puoluekokouksen jälkeen käyntiin saadusta työryhmäapparaatista. Se on ehdottomasti meidän vahvuus, että pystymme tekemään poliittista ohjelmaa isolla työryhmällä. Kyllä se on näkynyt meidän aloitteellisuudessa, Rinne linjasi Joensuussa.

Samaan hengenvetoon Rinne toki myöntää, että myös Sipilän hallituksen poukkoileva toiminta on osaltaan vauhdittanut demareiden nousua gallupien kärkeen.

– Jos taloushistorian professori Markku Kuisma toteaa, että tämä on huonoin hallitus koskaan, niin kyllä se jotain kertoo tämän hallituksen tilanteesta, Rinne totesi taannoiseen Helsingin Sanomien artikkeliin viitaten.

JOENSUU / Arto Miettinen

Lue lisää lehdestä nro 32/2018

Share This