Miikkulan Onnen Maan ohjaaja Kirsikka Leino sai käsikirjoittaja Markku Pölöseltä vuolaat kiitokset ensi-illassa. Edellisen kerran Pölönen oli tutustunut tuotantoon ensimmäisissä lukuharjoituksissa.

Louhiteatterin käsiohjelmassa on pitkä rivi kiitoksia. Se kertoo siitä, että mukana on ollut iso liuta ihmisiä, omalta kylältä ja naapureistakin lainaten.

Tänä syksynä tuotiin näyttämölle Markku Pölösen käsikirjoittamana ja Kirsikka Leinon sovittamana ja ohjaamana Miikkulan Onnen Maa, ja mukana on vielä enemmän. Osallisiksi päästään kaikki, yleisö nappaa kiinni tekstiin tuon tuosta, reaktiot kertovat tunnistamisesta ja tunnelmoinnista.

– Enolaisillehan tämä kaikki on tuttua ja tapahtumat tunnistettavia, myönsi Markku Pölönen ensi-illan väliajalla viime lauantaina.

Pölönen paljastaa, että tekstissä kaikki perheen ulkopuoliset tapahtumat ja henkilöt ovat todellisia ja näiltä kyliltä. Nimeltä tunnistetaan monta enolaista, ja esimerkiksi baarin pajatsoa tosiaankin tyhjennettiin ravistelemalla, kunnes se pultattiin lattiaan.

Käsikirjoittaja kiitteleekin Kirsikka Leinon tapaa herättää näytelmä eloon omilla synnyinsijoillaan. Murretta ei ole erikseen tarvinnut opetella ja valtavasta paketista on osattu poimia kokonaisuuden kannalta oleellisin. 

– Hienon työn ovat ohjaaja ja muu työryhmä tehneet, kiittelee Markku Pölönen.

LOUHIOJA, ENO / Riitta Mikkonen

Lue juttu kokonaan lehdestä nro 45/2019