Työssään Pasi Kakkinen nauttii nähdessään omin käsin veistetyn valmiin rakennuksen, josta on iloa jälkipolvillekin.

Itsemme työllistäen, kestävästi tehden, omaa hiilijalanjälkeämme pienentäen. Puurakentamiseen erikoistunut Pasi Kakkinen puhuu lähirakentamisen puolesta samoilla argumenteilla kuin lähiruuasta.

Hikipisarat noruvat ohimolta ja hiilidioksidia, sitä kirottua kasvihuonekaasua, vapautuu joka henkäyksellä, kun Pasi Kakkinen veistää petäjän pintaa puhtaaksi kuorimaraudalla. Huoli pois. Hänen eikä meidän tarvitse lakata hengittämästä, että maailma pelastuu.

Lieksalaisella maaseutuyrittäjällä on perusteltu osaratkaisu ilmasto-ongelmaan: lähirakentaminen. Paikallista puurakentamista voisi Kakkisen mielestä verrata suoraan lähiruoan tuottamiseen. Yhtälailla puu kasvatetaan ja jalostetaan lähiseudun työllistävin voimin ja käytetään äärellään. Turhia päästöjä ei synny vaan päinvastoin rakennuspuu sitoo hiilidioksidia elinkaarensa ajan, jopa sadoiksi vuosiksi.

Toteutuksen ydin yhteistyössä

Paikallisesta puurakentamisesta on Pasi Kakkisen mukaan toitotettu pitkään. Idea on jäänyt ajatusasteelle yksittäisiä kohteita lukuun ottamatta.

− Voiko olla parempaa työllistäjää varsinkaan Itä-Suomessa? Täällä pärjättäisiin puurakentamisella, hän uskoo.

Ajatuksen ydin on hänen mielestään yhdessä tekemisessä. Yhteistyö perustuisi paikallisten suunnittelijoiden, talonrakentajien ja raaka-ainetuottajien työpanoksiin.

− Eurot pyörisivät omalla alueellamme, kun syntyisi kysyntää paikalliselle rakennuspuulle ja rakentamista tehtäisiin itäsuomalaisin voimin. Jonakin päivänä puurakentaminen olisi jopa vientituote, Kakkinen visioi.

LIEKSA / Jukka Timonen

Lue lisää lehdestä nro 35/2019