Keisari Nikolai II, keisarinna Aleksandra Fjodorovna ja sotilasryhmä Katariinan palatsin edustalla kasakkarykmentin juhlapäivänä 6.huhtikuuta 1907. Kuva teoksesta ”Nikolai II ja keisarin residenssi Tsarskoje Selossa”, Helsinki 2004.

Romanovien dynastia on suuri kertomus siitä, kuinka vallan siirtyminen perintönä ruhtinaalle tai ruhtinattarelle voi olla joko siunaus valtakunnalle tai sille koituva onnettomuus. Vielä kiinnostavamman siitä tekee tosiasia, että suomalaisten kohtalot ovat tavalla tai toisella liittyneet Venäjän sekä Neuvostoliiton historian vaihtuviin vaiheisiin. 

Sanonta ”Koko Venäjän keisari on yksinvaltias ja rajaton hallitsija” tuli tsaari Pietari I:n aikana vallankäytön ohjeeksi.

Ensimmäisten Romanovien aikana pajariduuman merkitys väheni ja lopulta se lakkasi olemasta. Asiat hoidettiin jatkossa erityisessä ”lähikansliassa”, josta 1711 muodostettiin yhdeksänjäseninen senaatti. Senaatista tuli pian pysyvä elin, joka valmisteli asioita, julkaisi tsaarin ukaasit, johti ”prikazien” ja eri alueiden hallintoa sekä ratkaisi valitustietä tulleet oikeustapaukset.

Aluehallinnon uudistamiseksi Venäjänmaa jaettiin 1708 ensin kahdeksaan kuvernementtiin, jota kutakin johti kenraalikuvernööri tai kuvernööri, vastaten koko hallinnosta alueellaan. Vuonna 1719 aluehallinnon perusyksiköiksi tulivat 15 provinssia, joiden johdossa voivodit eri hallinnonalojen virkamiehineen tulivat suoraan senaatin sekä kollegioiden alaisiksi.

Valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi tuli vuodesta 1703 alkaen Pietari, joka rakennettiin Nevajoen suiston soisille saarille. Nimensä kaupunki sai Pietarin nimikkopyhimyksen, apostoli Pietarin mukaan. Tällöin alue kuului vielä virallisesti Ruotsiin, mutta oli jo Venäjän joukkojen miehittämä.

Venäjän pääkaupunki siirrettiin Moskovasta Pietariin 1712. Pietarhovin palatsi Pietarin kaupungin ulkopuolella valmistui 1725. Niin ikään tsaari Pietari hajotti perinteisen Venäjän ortodoksisen kirkon hallintoelimen Moskovan patriarkaatin perustaen sen tilalle 1721 valtiolle alisteisen Pyhän Synodin.

Unto Martikainen

Lue lisää lehdestä nro 28–30/2018

Share This