Itä-Suomen yliopiston uskonnonpedagogiikan yliopistonlehtori Vesa Hirvonen.

Näin joulun aikana on hyvä hiljentyä pohdiskelemaan olemisen perimmäisimpiä kysymyksiä. Kuten saavatko koulut viettää joulujuhlia kirkossa? Miten käy perinteiden? Kielletäänkö meiltä joulu kohta kokonaan? 

Marraskuun alussa nousi kohu kouvolalaisen koulun kirkossa järjestetyistä joulujuhlista. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi linjauksen, että koulun päättäjäisjuhla on osa yhteistä opetusta, ja siksi niiden järjestäminen kirkossa loukkaa oppilaiden uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta.

Itä-Suomen yliopiston uskonnonpedagogiikan yliopistonlehtori Vesa Hirvosen mukaan keskustelussa oli paljon väärinymmärrystä ja poliittisten irtopisteiden keräilyä.

– On ihan selvää, että joulukirkkoja saa pitää, eikä apulaisoikeusasiamiehen päätös mitenkään liity joulukirkkotilaisuuksiin.

Opetushallituksen ohjeissa erotetaan selvästi uskonnolliset tilaisuudet koulussa, kuten joulukirkot, ja toisaalta uskonnonopetus.  Uskonnonopetuksessa koulut voivat tehdä tutustumisretkiä eri kirkkokuntiin ja uskontoihin.

– Lisäksi koulun yhteisissä tilaisuuksissa voi olla mukana jotain uskonnollisia elementtejä, kuten virrensäkeen laulaminen. Mutta jos kyse on selvästi uskonharjoituksesta, tai mukana on useita tunnustuksellisia elementtejä, niin silloin se ei voi olla koulun yhteinen tilaisuus. Sellaisen järjestäminen vaatisi sen, että vanhemmille on tiedotettu asiasta etukäteen, ja että korvaavia tilaisuuksia on järjestetty niille, jotka eivät halua osallistua. Tällainen uskonnollinen tilaisuus voi olla esimerkiksi joulukirkko.

Hirvosen mukaan Kouvolan tapauksessa kyse oli selvästi uskonnollisesta tilaisuudesta, jonka järjestämisessä yhteisiä pelisääntöjä ei ollut noudatettu.

Kristilliset perinteet monikulttuurisessa maassa

Mutta voiko kristillisiin perinteisiin enää monikulttuurisessa maassa vedota? Onko Suomi enää mitenkään kristillinen kulttuuri?

– No minusta siihen voi vedota. Kyllä täällä on vahva, pitkä kristillinen historia. Ja kansalaisten enemmistö edelleen kuuluu luterilaiseen kirkkoon. On erittäin relevanttia, että kouluissa jo ihan kulttuurisista näkökulmista käsin tutustutaan kristilliseen kirkkoon ja uskonnon harjoituksen piirteisiin. Ja myös muihin uskontoihin.

Käydäänkö tällaista keskustelua muualla maailmassa, vai onko tämä vain suomalainen erityispiirre?

– Kyllä niitä rajoja etsitään muissakin maissa, kuten Norjassa. Siellä on kaikille yhteinen uskonnonopetusmalli, jossa pyritään siihen, että kaikki voisivat osallistua samoille tunneille. Mutta totta kai sielläkin sisällöt tulevat paljolti kristinuskosta. Ja vapautuksia on jouduttu antamaan. 

Koulu ja kirkko 

Valtio ja kirkko ovat historian saatossa ajautuneet erilleen. Vaan entä koulu ja kirkko. Pitääkö koulussa olla erikseen oma aineensa uskonnolle, eivätkö kirkot voisi hoitaa opetuksensa itse?

– Periaatteessa uskonnon oppisisällöt voisivat olla muissakin aineissa, kuten historiassa ja elämänkatsomustiedossa. Mutta uskonnot pitävät sisällä muutakin kuin eettisiä ja historiallisia katsomuksia.

Uskonto on isompi osa elämää, tunteita ja kokemuksia. Ja asioita, joita ei voi pelkällä tieteellisellä kielenkäytöllä ymmärtää.

– Sitten tietysti jos uskonnonopetus loppuisi koulussa, niin silloin varmaan eri uskontokunnat ja kirkkokunnat järjestäisivät enemmän omaa opetusta niihin kuuluville oppilaille.

Sellaisessa tapauksessa uhkana on nähty, että eri lahkojen oma opetus saattaisi kärjistyä melko subjektiiviseksi, eivätkä eri uskonnot kävisi enää vuoropuhelua muun yhteiskunnan kanssa. 

Kirkkokohujen uusi aika

Jos nykyisiä kirkkokohuja vertaa aikaisempiin vuosikymmeniin, on selvä muutos tapahtunut. 1960-luvulla Juhannustanssit ja Sikamessias-kohut tulivat ikään kuin ulkopuolelta, poliittisesti äärivasemmalta ja tietoisen provokaation kautta.

Nyt kohut tuntuvat tulevan uskonnollisen yhteisön sisältä, äärioikeiston suunnalta ja epämääräisen sosiaalisen median tahattoman (tai tahallisen) väärinymmärryksenä kautta.

– No, Juhannustanssien aikaan kohut liittyivät yhteiskunnan muuttumiseen. Ja niin tavallaan nytkin, kuten avioliittokohut.

Hirvonen miettii, onko itse uskonnon tila julkisuudessa muutoksessa. 

– Minkä verran uskonnolla on tilaa yhteiskunnassa? Pitäisikö julkinen tila kieltää tai vapauttaa uskonnoilta? Että pitäisikö positiivista vai negatiivista uskonnonvapautta korostaa? Negatiivista olisi vapaus uskonnosta, kun taas positiivista olisi uskonnonvapaus.

– Ehkä näissä kohuissa on taustalla tämmöiset erimielisyydet pohjalla.

JOENSUU / Kalle Vaarala