Lola Montez eli Pasi Nousiainen, Blake Scopino, Inga Rudin ja Kurt Pietro.

49-vuotias paljasjalkainen joensuulaismuusikko Pasi Nousiainen myhäilee onnistuneen viikon pituisen kiertueen johdosta, kun hän sai kutsun tulla vierailemaan Nashvillesta käsin vaikuttaneiden tunnettujen ja kokeneiden jenkkirockmuusikoiden trio-kokoonpanoon.

Taannoiset Lola Montezin klubikeikat Lontoossa olivat hieno kokemus myös muissa kokoonpanoissa soittavalle sähköbasistille.

Insinöörin ammatissa toimivan Nousiaisen on ollut luontevaa sovittaa keikat päivätyön ohelle.

– Tietynlainen vapaus tulee siitäkin, että musiikkia voi harrastaa eikä se ole aina leivästä kiinni.

Alternative rokkia

Vilkkaan puoleinen Pasi tutustui kautta rantain pari vuotta sitten perustetun Lola Montezin muusikoihin. Sittemmin facebook viestien jälkeen tuli kutsu tulla tuuraamaan lauteille.

– Lola Montezin musa pitää sisällään heviä, punkahtavia piirteitä ja jopa tango-tyyppisiä rytmejä. Sain heidän 20 biisin keikkaohjelmistonsa ajoissa, jotta ehdin harjoitella materiaalin kuntoon. On ollut hauskaa soittaa taas jyräävällä särösoundilla. On toivottavaa, että hieno bändi saapuu pian myös Suomeen keikkailemaan, Pasi visioi.

Jutustelun ohella omat esikuvat, kuten muun muassa Metallica, Iron Maiden, Dio, Deep Purple, Black Sabbath, Rainbow, Jimi Hendrix ovat edelleen selkeitä innoittajia, joista riittää puhuttavaa.

Pauli Saarinen

Lue lisää lehdestä nro 28–30/2019