30-vuotias Jenni Mainonen valittiin Joensuun Työväenyhdistyksen järjestösihteeriksi. Hän on toiminut aikaisemmin sanomalehti Viikko Pohjois-Karjalan toimistosihteerinä. Kuva: Joensuun Työväenyhdistys ry

Joensuun Työväenyhdistys on valinnut uudeksi järjestösihteerikseen Jenni Mainosen Joensuusta. Järjestösihteerin paikka tuli hakuun, kun kymmenen vuotta tehtävässä toiminut Sanna Heinonen valittiin Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeriksi lokakuun alussa.

Tehtävään valittu Jenni Mainonen on 30-vuotias kahden lapsen äiti. Hän on toiminut  aikaisemmin sanomalehti Viikko Pohjois-Karjalan toimistosihteerinä, sekä SDP:n eri järjestötehtävissä yhteensä noin kymmenen vuoden ajan. Tehtävään valitettaessa hän on toiminut järjestösihteeri Heinosen äitiysloman sijaisena.

Mainonen valittiin kaikkiaan 23 kolmen hakijan joukosta. Yhdistyksen varapuheenjohtaja Virve Mikkonen kertoo, että hakijat olivat varsin kovatasoisia ja iso osa heistä tuli maakunnan ulkopuolelta.

Joensuun Työväenyhdistyksen jäsenmäärä on noin 600 ja sen jäseniä ovat muiden muassa kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Merja Mäkisalo-Ropponen. Joensuun kaupunginvaltuustossa toimii tällä hetkellä 14 yhdistyksen jäsentä. JTY järjestää paitsi poliittista toimintaa, myös erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Kesäpaikka Hopealahti Niittylahdessa on aktiivisessa käytössä ja pyörii jäsenistön talkootyön turvin.