Suomalaisten siviilien evakuointia Tyrjä-Parikkalassa 15. maaliskuuta 1940, talvisodan loputtua. Kuva: SA-kuva

Ilomantsin asukkaista osa joutui kokemaan evakuoinnin kauhut kolmeenkin kertaan, kivilahtelaiset vain talvisodan syttyessä. 

Sodan alkamiseen oli alettu varautua jo kesällä 1939, kunnasta keräiltiin tuolloin ainakin hevosia. Evakuointisuunnitelmat olivat kuitenkin puutteelliset, toimintakuntoinen miesaines oli ylimääräisissä kertausharjoituksissa, evakkoon lähtöä viivyteltiin, ja lopuksi lähtö oli paniikinomainen. 

Tästä johtui, että kylissä jouduttiin lopettamaan karjaa, ja sitä menehtyi myös kuljetuksen yhteydessä. Pakkasta oli marraskuun viimeisenä päivänä 1939 yli 20 astetta, tiet liukkaat, ja järvien ja jokien pinnat kierällä jäällä. Joistakin saarista yritettiin lehmät saada mantereelle kylkiasennossa kun sorkat eivät jäällä pitäneet.

Ilomantsissa kuljetuksen apuna olivat Saarikiven linja-autot, ja myös lavalliset kuorma-autot.

Lähikylissä kokoonnuttiin jalkaisin tai hevoskyydillä Kaltimon tai Uimaharjun asemille.

Mukaan sai ottaa vain henkilökohtaiset tarvikkeet ja 3–5 päivän muonat. Lapsille tuli laittaa nimilappu kaulaan sekä opettaa isän ja äidin nimi sekä syntymäaika ja kotipaikka. Kaikille ei suinkaan ehditty tätä tehdä, eläimistä puhumattakaan.

Eläinten kuljetuksesta vastasivat nuoret naiset ja miehet. He joutuivat huolehtimaan karjan ruokinnasta ja lypsämisestä. Yöpymispaikoissa karja koottiin navettoihin ja latoihin. 

Siltavaaran Piitulaisella oli navetta niin täynnä, että osa lehmistä talutettiin yöksi kammariin. Harvaseinäiset suojat pyrittiin vuoraamaan oljilla. Osa karjankuljettajista joutui palaamaan hevospelillä takaisinpäin ja etsimään jauhoja, heinää ja muita tarvikkeita. Tiet olivat täynnä väkeä.

Kotoaan siirtynyt väestö yöpyi Kaltimossa ja Uimaharjussa kouluilla, yksityiskodeissa ja myös Enon  kirkossa. Muonituksesta ja huollosta vastasivat suojeluskuntalaiset, lotat ja martat.

Rautatieasemalla evakot lastattiin junien härkävaunuihin, joiden seinustoille oli rakennettu penkit tai lavitsat. Keskellä vaunua oli kamiina ja polttopuita, muina mukavuuksina kaksi sinkkiämpäriä,  toinen juomavettä, ja toinen tarpeiden tekoa varten. Valaistusta annettiin parilla kynttilällä ja matka saattoi alkaa.

Pommitusten ja ilmahälytysten vuoksi matkanteko oli hidasta.

Eira Väänänen

Lue lisää lehden numerosta 49/2019