Hurjimmillaan Esa on sahannut ”ylikuormanupin” kahdeksassa tunnissa. Yksin kappalein laskettuna se tarkoitti 127 tukkia, joiden latvaläpimitta oli vähintään 16–17 senttimetriä. Kuvat: Jukka Timonen

Tuli korona ja yksinyrittäjän liikevaihdosta katosi 80 prosenttia. Esa Puirola ei jäänyt sahauspöydälleen makaamaan, vaan alkoi viritellä sitä entistä tehokkaammaksi.

Metallityöt ovat olleet lieksalaisen Esa Puirolan 16-vuotisella yrittäjänuralla päätulonlähde. Hän on tehnyt alihankintatöinä junien varaosia kuten lattiatukisarjoja InterCity-juniin. Urakoiden piti jatkua viime lokakuussa, mutta koronapandemia on sotkenut hankintaketjua niin, että töiden aloitusta ei ole vieläkään näköpiirissä. Tulot romahtivat.

Asiakkaiden puiden sahaaminen kenttäsirkkelillä on ollut Esalle varatyö metallitöiden ohessa. Hän oli jo luopumassa sirkkelistään, mutta pandemia muutti yrittämisen suunnan. Nyt Esa on keskittynyt yksityismetsänomistajien tukkien jalostamiseen laudoiksi ja lankuiksi. 

Ja markkinatilanne suosii nyt sopivasti sahausbisnestä: sahatavaran markkinahinta on kaksinkertaistunut ja joistain sahatavaralajikkeista on jopa pulaa.

– Nyt isännät tuovat sahattavaksi yksittäisiä tuulenkaatoja autojensa peräkärryissä, Esa kuvaa hymyillen tukkipuun arvonnousua.

LIEKSA / Jukka Timonen

Lue juttu kokonaisuudessaan lehdestä nro 21/2021.