Elmo on maailmaa valloittava mielikuvituksen tuote, jota yhteisö kannattelee. Se tulee hyvin selväksi Louhiteatterin tulkinnassa.

Louhiteatterin syksyistä ensi-iltaa on jo opittu odottamaan. Jotain kiinnostavaa siellä on aina onnistuttu näyttämölle tuomaan.

Elmo on kirjailija Juhani Peltosen luoma fiktiivinen hahmo 70-luvun lopulta. Kaikkien aikojen paras urheilija Kainalniemeltä esiintyi ensin kuunnelmissa, romaani ilmestyi 1978. 40-vuotias Elmo elää tätä päivää, ja on päässyt tänä vuonna kolmelle näyttämölle: keväällä ensi-ilta oli Jyväskylässä, lokakuussa Vantaalla ja marraskuussa Enon Louhiojalla.

Louhiteatteri tarttui kunnianhimoiseen aiheeseen kahden ohjaajan taktiikalla. Elmon dramatisointi ja ohjaus on Ninnu Karttusen ja Hannele Turusen yhteistä käsialaa. Päävastuu on Karttusella, Turunen on vastannut erityisesti koreografiasta.

Musiikista vastaavat Juha Koljonen ja Ester Vauhkonen, lavastuksesta Tuija Hirvonen-Puhakka, puvustuksesta ja tarpeistosta Tarja Männistö-Laakkonen.

LOUHIOJA, ENO / Riitta Mikkonen

Lue lisää lehdestä nro 46/2018

Share This