Lieksan kaksoiskaarisilta (1930) on mitä ilmeisemmin antanut leimansa kaarineen vuonna 1982 vihitylle ”uudelle” kirkolle.

Rai­li ja Rei­ma Pie­ti­löi­den suun­nit­te­le­ma kirk­ko on, lei­mal­li­ses­ti ym­pä­ris­töön­sä is­tu­tet­tu ku­ten hei­dän muut­kin mer­kit­tä­vät työn­sä. Kir­kon ym­pä­ris­tön voi­daan ar­vi­oi­da ol­leen puus­tos­ta mel­ko avoin suun­nit­te­lun al­ka­es­sa Ran­ta­lan puo­len ja Kaa­ri­sil­lan hy­vin nä­ky­vis­sä, joi­den mer­ki­tys nä­kyy kir­kon ra­ken­tees­sa ja vä­ri­tyk­ses­sä, joka ei ole ”klas­sis­ta kirk­ko­tyy­liä”.

Ark­ki­teh­tuu­ris­sa tuon ai­ka­ku­den tuo­tok­sia on Ar­vo Aal­lon suun­nit­te­le­ma Liek­sa­jo­en voi­ma­lai­tos (1962). Se­kin on mai­se­maan­sa, vaa­ran rin­tee­seen so­vi­tet­tu ko­ko­nai­suus. Kir­kon ja voi­ma­lan ikä­e­ro on pa­ri­kym­men­tä vuot­ta, mut­ta täy­tyy muis­taa, et­tä meil­lä oli voi­mas­sa van­hat kaa­voi­tus­ta ja ra­ken­ta­mis­ta oh­jaa­vat lait, jois­sa ei ol­lut mi­tään mai­nin­taa ym­pä­ris­töön so­pi­vas­ta ra­ken­ta­mi­ses­ta. Tä­nään ne vaa­ti­muk­set ym­pä­ris­töön so­pi­vuu­des­ta ja his­to­ri­an kun­ni­toit­ta­mi­ses­ta on la­kiin kir­jat­tu. Pe­rin­tei­sel­lä ark­ki­teh­tuu­ril­la ja pää­tök­sen­te­ol­la oli mui­ta­kin vai­kut­ti­mia kuin raha ja ta­lous.

Niin sa­no­tuil­la ”pos­ti­merk­ki­kaa­voil­la” on pi­lat­tu kau­pun­ki­ku­vaa.

Niin sa­no­tuil­la ”pos­ti­merk­ki­kaa­voil­la” on pi­lat­tu kau­pun­ki­ku­vaa, yleen­sä suu­rem­mis­sa kau­pun­geis­sa on ha­et­tu suur­ta ker­ros­ne­li­ö­mää­rää, suu­rin­ta mah­dol­lis­ta tuot­toa. Mai­nit­tu­na ”ark­ki­teh­tuu­rin ai­ka­na” ra­ken­net­tiin Ta­pi­o­loi­ta tai mui­ta ”vih­rei­tä (nuk­ku­ma-?) lä­hi­öi­tä”, kau­pun­kia ja mai­se­maa kä­si­tel­tiin taus­ta­na tu­le­val­le. Liek­san on­gel­ma ei­vät ole ker­ros­ne­li­öt, kun väki vä­he­nee, vaan kaa­ri­sil­ta, joka sai pur­ku­pää­tök­sen ja uu­den ”pos­ti­merk­ki­kaa­van” – mai­se­mas­ta ja tie­yh­teyk­sien­sä kes­tos­ta ir­ro­te­tun – uut­ta sil­taa var­ten. Ai­em­min kes­kus­taa on pi­lat­tu mar­ket­tien ”pos­ti­mer­kein”, his­to­ri­aa ja yleis­tä viih­ty­vyyt­tä kun­ni­oit­ta­mat­ta.

Kun 80-lu­vun alus­sa luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä (ra­ken­nus-, kaa­vo­tus ja ym­pä­ris­tö) oli ylei­soh­je pit­käl­le 90-lu­vul­le, et­tä suun­ni­tel­laan ko­ko­nai­suuk­sia, ei yri­tys­ten ha­lu­a­mia ”pos­ti­merk­ke­jä”. Ky­see­na­lais­ta jäl­keä voi syn­tyä ”ko­ko­nai­suuk­sik­sis­sa­kin”, jos­ta Por­voon Län­si­ran­ta ”kot­ta­rais­pönt­tö­ra­ken­tei­neen” on esi­merk­ki, et­tei huo­mi­oi­tu van­ho­ja ra­ken­tei­ta, em­pi­re­kau­pun­kia joen toi­sel­la puo­len, ei­kä van­ho­ja Fis­kars­sin te­ol­li­suus­ra­ken­tei­ta.

Ark­ki­teh­tuu­ri ke­hys­tää ar­ke­am­me ja juh­laam­me, kä­si­tys­täm­me yh­teis­kun­nal­li­ses­ta ke­hi­tyk­ses­tä, ”elin­ta­so­sii­pi­neen”. Kun ra­ken­nuk­set ja ra­ken­teet ovat vä­hin­täin ih­mi­sen ikäi­siä, niin suu­rem­pi ar­vo tu­lee an­taa viih­ty­vyy­del­le, luon­nol­le ja his­to­ri­al­le kuin ra­hal­le, ajal­li­sel­le ta­lou­del­li­sel­le tuo­tok­sel­le.

Han­nu Iko­nen

Liek­sa