Voimassaoleva vammaispalvelulaki velvoittaa järjestämään henkilökohtaista apua henkilölle, joka pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi henkilökohtaiseen elämän­ti­lan­tee­seensa sitä tarvitsee.

Se koh­dis­tuu toi­miin, jot­ka hen­ki­lö te­ki­si it­se, mi­kä­li ky­ke­ni­si. Tämä on lain mää­ri­tel­mä ja sen to­teut­ta­mi­nen on ol­lut ai­kai­sem­min kun­tien teh­tä­vä­nä, sit­ten Siun so­ten ja en­si vuo­des­ta läh­tien Poh­jois-Kar­ja­lan hy­vin­voin­ti­a­lu­een. Toi­vom­me, et­tä tu­le­vai­suu­des­sa vam­mai­set it­se ja myös hen­ki­lö­koh­tai­set avus­ta­jat saa­vat ol­la ke­hit­tä­mäs­sä tätä ar­vo­kas­ta, mut­ta jok­seen­kin tun­te­ma­ton­ta työ­a­laa. Hen­ki­lö­koh­tai­nen apu ei ole hoi­to­työ­tä, vaan avus­ta­mis­ta ko­to­na ja mo­nen­lai­sis­sa muis­sa ym­pä­ris­töis­sä. Se on jou­tu­nut ha­ke­maan paik­kaan­sa yh­teis­kun­nan ra­ken­teis­sa.

On saat­ta­nut ol­la vai­ke­aa hah­mot­taa hen­ki­lö­koh­tai­sen avus­ta­jan työn­ku­vaa, kos­ka alal­le ei var­si­nai­ses­ti ole kou­lu­tus­ta ja jo­kai­nen työ­suh­de muo­tou­tuu niis­tä hen­ki­lö­koh­tai­sen elä­män tar­peis­ta, joi­ta tuen saa­jal­la on. Kou­lut­ta­mat­to­muus voi ol­la hy­vä­kin asia, on moni to­den­nut, saa it­sel­leen "käy­pä­sen" avun, ja voi­han sii­tä ol­la os­viit­to­ja jon­kun nuo­ren am­ma­tin va­lin­taan­kin.

Vii­me­ai­kai­nen ke­hi­tys alal­la on, et­tä hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta avus­ta­jis­ta on pula. Nyt, hy­vin­voin­ti­a­lu­eel­le läh­det­tä­es­sä, on vii­meis­tään ky­syt­tä­vä mis­sä on vika ja läh­det­tä­vä ti­lan­net­ta kor­jaa­maan. Hy­vin­voin­tia ei ole. jos vam­mai­nen ih­mi­nen jou­tuu jat­ku­vas­ti ole­maan huo­lis­saan mi­ten sel­viy­tyä jo­ka­päi­väi­sis­tä toi­mis­taan saa­ti vir­kis­tyä ja ke­hit­tää it­se­ään ko­din ul­ko­puo­lel­la. Ei­kä työn­te­ki­jä voi hy­vin, kun huo­maa, et­tä avus­ta­mi­nen ei ta­lou­del­li­ses­ti ole kan­nat­ta­vaa.

Hen­ki­lö­koh­tai­nen apu on syy­tä näh­dä myös yh­teis­kun­nan va­ro­ja sääs­tä­vä­nä so­si­aa­li­työn osa-alu­ee­na.

Hen­ki­lö­koh­tai­nen apu on mää­rä­ra­hois­ta riip­pu­ma­ton sub­jek­tii­vi­nen oi­keus, sa­noo laki ja sik­si avus­ta­jan työs­tä on teh­tä­vä ta­lou­del­li­ses­ti kan­nat­ta­vaa, mikä pi­den­täi­si työ­suh­tei­ta, alal­le ha­keu­tu­mis­ta ja työs­sä jak­sa­mis­ta. Kun­nol­li­nen palk­kaus li­säi­si myös työn ar­vos­ta­mis­ta niin työn­te­ki­jän kuin yh­teis­kun­nan­kin sil­mis­sä. Kiel­tä­mät­tä työn var­jo­puo­li­na ovat myös epä­sään­nöl­li­set työ­a­jat ja sen mu­ka­na mah­dol­li­ses­ti tu­le­vat ai­ka­tau­luon­gel­mat, polt­to­ai­ne­ku­lut ja palk­kauk­sen so­vit­te­le­mi­nen mui­den tu­lo­jen kans­sa.

Hen­ki­lö­koh­tai­nen apu on syy­tä näh­dä myös yh­teis­kun­nan va­ro­ja sääs­tä­vä­nä so­si­aa­li­työn osa-alu­ee­na. Sel­vi­tään vä­hem­mil­lä lai­tos­pai­koil­la, kun avus­ta­jan työ­paik­ka­na toi­mii useim­mi­ten avun saa­jan oma koti. Vam­mai­nen hen­ki­lö it­se huo­leh­tii ny­kyi­sin työn­te­ki­jän kou­lut­ta­mi­sen, päi­vit­täi­sen työn suun­nit­te­lun ja oh­jauk­sen, ai­na­kin Siun so­ten työ­nan­ta­ja­mal­lis­sa. Hen­ki­lö­kun­ta­me­no­ja­kin siis sääs­tyy. Tätä mei­dän te­ke­määm­me työ­tä ei ku­kaan ole vie­lä kek­si­nyt ra­hois­sa las­kea.

Li­sä­tään vie­lä hy­vän työ­il­ma­pii­rin yl­lä­pi­tä­mi­nen, mikä on en­si­ar­voi­sen tär­ke­ää. Työ­suh­de työ­nan­ta­jan ja työn­te­ki­jän vä­lil­lä on par­haim­mil­laan mo­lem­min puo­lin an­toi­sa ih­mis­suh­de. Hen­ki­lö­koh­tai­sen avun yl­lä­pi­tä­mi­nen on yk­si si­vis­ty­neen yh­teis­kun­nan kul­ma­ki­vis­tä. Vii­me ai­koi­na on kuu­lu­nut nöy­ryyt­tä­vää pyr­ki­mys­tä pur­kaa ja ka­ven­taa ai­kai­sem­min myön­net­ty­jä mah­dol­li­suuk­sia käyt­tää hen­ki­lö­koh­tais­ta apua. Jos jo­tain pu­re­taan, on sil­le ol­ta­va asi­a­no­sai­sen it­sen­sä hy­väk­sy­mät pe­rus­teet.

Reet­ta Ne­no­nen

alu­e­val­tuus­ton va­ra­val­tuu­tet­tu

Juu­an kun­nan edus­ta­ja hy­vin­voin­ti­a­lu­een vam­mais­neu­vos­tos­sa

Hel­vi Ah­ve­nai­nen

Liek­san vam­mais­neu­vos­ton pit­kä­ai­kai­nen jä­sen