Voimassaoleva vammaispalvelulaki velvoittaa järjestämään henkilökohtaista apua henkilölle, joka pitkäaikaisen sairauden tai vamman vuoksi henkilökohtaiseen elämäntilanteeseensa sitä tarvitsee.
Se kohdistuu toimiin, jotka henkilö tekisi itse, mikäli kykenisi. Tämä on lain määritelmä ja sen toteuttaminen on ollut aikaisemmin kuntien tehtävänä, sitten Siun soten ja ensi vuodesta lähtien Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen. Toivomme, että tulevaisuudessa vammaiset itse ja myös henkilökohtaiset avustajat saavat olla kehittämässä tätä arvokasta, mutta jokseenkin tuntematonta työalaa. Henkilökohtainen apu ei ole hoitotyötä, vaan avustamista kotona ja monenlaisissa muissa ympäristöissä. Se on joutunut hakemaan paikkaansa yhteiskunnan rakenteissa.
On saattanut olla vaikeaa hahmottaa henkilökohtaisen avustajan työnkuvaa, koska alalle ei varsinaisesti ole koulutusta ja jokainen työsuhde muotoutuu niistä henkilökohtaisen elämän tarpeista, joita tuen saajalla on. Kouluttamattomuus voi olla hyväkin asia, on moni todennut, saa itselleen "käypäsen" avun, ja voihan siitä olla osviittoja jonkun nuoren ammatin valintaankin.
Viimeaikainen kehitys alalla on, että henkilökohtaisista avustajista on pula. Nyt, hyvinvointialueelle lähdettäessä, on viimeistään kysyttävä missä on vika ja lähdettävä tilannetta korjaamaan. Hyvinvointia ei ole. jos vammainen ihminen joutuu jatkuvasti olemaan huolissaan miten selviytyä jokapäiväisistä toimistaan saati virkistyä ja kehittää itseään kodin ulkopuolella. Eikä työntekijä voi hyvin, kun huomaa, että avustaminen ei taloudellisesti ole kannattavaa.
Henkilökohtainen apu on syytä nähdä myös yhteiskunnan varoja säästävänä sosiaalityön osa-alueena.
Henkilökohtainen apu on määrärahoista riippumaton subjektiivinen oikeus, sanoo laki ja siksi avustajan työstä on tehtävä taloudellisesti kannattavaa, mikä pidentäisi työsuhteita, alalle hakeutumista ja työssä jaksamista. Kunnollinen palkkaus lisäisi myös työn arvostamista niin työntekijän kuin yhteiskunnankin silmissä. Kieltämättä työn varjopuolina ovat myös epäsäännölliset työajat ja sen mukana mahdollisesti tulevat aikatauluongelmat, polttoainekulut ja palkkauksen sovitteleminen muiden tulojen kanssa.
Henkilökohtainen apu on syytä nähdä myös yhteiskunnan varoja säästävänä sosiaalityön osa-alueena. Selvitään vähemmillä laitospaikoilla, kun avustajan työpaikkana toimii useimmiten avun saajan oma koti. Vammainen henkilö itse huolehtii nykyisin työntekijän kouluttamisen, päivittäisen työn suunnittelun ja ohjauksen, ainakin Siun soten työnantajamallissa. Henkilökuntamenojakin siis säästyy. Tätä meidän tekemäämme työtä ei kukaan ole vielä keksinyt rahoissa laskea.
Lisätään vielä hyvän työilmapiirin ylläpitäminen, mikä on ensiarvoisen tärkeää. Työsuhde työnantajan ja työntekijän välillä on parhaimmillaan molemmin puolin antoisa ihmissuhde. Henkilökohtaisen avun ylläpitäminen on yksi sivistyneen yhteiskunnan kulmakivistä. Viime aikoina on kuulunut nöyryyttävää pyrkimystä purkaa ja kaventaa aikaisemmin myönnettyjä mahdollisuuksia käyttää henkilökohtaista apua. Jos jotain puretaan, on sille oltava asianosaisen itsensä hyväksymät perusteet.
Reetta Nenonen
aluevaltuuston varavaltuutettu
Juuan kunnan edustaja hyvinvointialueen vammaisneuvostossa
Helvi Ahvenainen
Lieksan vammaisneuvoston pitkäaikainen jäsen