Kään­tä­jä on usein nä­ky­mä­tön hah­mo. Tätä on alal­la usein pi­det­ty ta­voit­tee­na­kin. Esi­mer­kik­si tv-oh­jel­man kään­tä­jään­hän kiin­ni­te­tään huo­mi­o­ta yleen­sä vas­ta sit­ten, kun kat­so­ja huo­maa – tai luu­lee huo­maa­van­sa – kään­nök­ses­sä vir­heen, jota sit­ten suu­reen ää­neen tai­vas­tel­laan kään­tä­jän tyh­myy­den ih­met­te­lyn ohes­sa.

Lu­ki­ja ei usein näe kään­tä­jää, mut­ta am­mat­ti­tai­toi­nen kään­tä­jä kyl­lä miet­tii, ke­nel­le kään­nös­tä kir­joit­taa. To­del­li­suu­des­sa oman työn vas­taa­not­ta­jaa ei sil­ti mo­nes­ti­kaan koh­taa. Ei­kä elä­väs­sä elä­mäs­sä yleen­sä tör­mää omiin kään­nök­siin­sä­kään. Ker­ran to­sin kävi niin­kin: Et­sin tie­toa jos­ta­kin ai­hees­ta kään­nös­tä var­ten, ja rie­mas­tuin, kun löy­tyi us­kot­ta­van nä­köi­nen ja kat­ta­va läh­de­teks­ti. Hy­vän to­vin sitä se­lail­tu­a­ni ja toi­sen het­ken ar­kis­to­ja­ni kai­vel­tu­a­ni to­te­sin, et­tä mi­nä­hän sen olin kään­tä­nyt. Teks­te­jä tu­lee ja me­nee; kään­nök­set len­tä­vät pe­säs­tä. Kai­kes­ta ei jää vah­vo­ja muis­ti­jäl­kiä.

Veik­kai­sin, et­tä val­ti­o­neu­vos­ton kans­li­an kään­nös- ja kie­li­pal­ve­luis­sa on nyt Nato-kan­to­jen kään­nös­ten kans­sa ol­lut ta­va­no­mais­ta jän­nem­mät pai­kat, kun koko maa­il­man huo­mio on Suo­men pää­tök­ses­sä.

Mut­ta sit­ten ovat eri­kois­ti­lan­teet. Het­ket, kun kam­mi­os­saan yk­sin kir­joit­te­le­va kään­tä­jä pää­see niin lä­hel­le ajan­koh­tai­sia ta­pah­tu­mia, et­tä eet­te­ris­sä sin­koi­le­vat uu­ti­set hi­po­vat ne­nän­pää­tä. Joi­tain vuo­sia sit­ten esi­mer­kik­si olin kään­nös­tii­mis­sä, jos­sa seu­rat­tiin muu­ta­man in­ten­sii­vi­sen vii­kon ajan laa­jaa kiin­nos­tus­ta he­rät­tä­nyt­tä ti­lan­net­ta. Ti­lan­ne eli ja töi­tä tuli. Tie­dot­tei­ta ja uu­ti­sia kään­net­tiin pi­ka­vauh­tia, ja omat kään­nök­set le­vi­si­vät isol­le lu­ki­ja­kun­nal­le maa­il­mal­le. Veik­kai­sin, et­tä val­ti­o­neu­vos­ton kans­li­an kään­nös- ja kie­li­pal­ve­luis­sa on nyt Nato-kan­to­jen kään­nös­ten kans­sa ol­lut ta­va­no­mais­ta jän­nem­mät pai­kat, kun koko maa­il­man huo­mio on Suo­men pää­tök­ses­sä.

San­na Ma­rin to­te­si jos­kus pää­mi­nis­te­ri­kau­ten­sa lo­put­to­mis­ta poik­keus­ti­lan­teis­ta, et­tä myrs­kyn sil­mäs­sä on rau­ha, jos­sa on hyvä kes­kit­tyä olen­nai­seen. Jo­kin tä­män tyyp­pi­nen tun­ne liit­tyy myös näi­hin ta­val­lis­ta nä­ky­väm­piin ja usein kii­reel­li­siin kään­nök­siin. Oma am­mat­ti­tai­to ikään kuin ti­he­nee ja tii­vis­tyy, kes­kit­ty­mi­nen on hui­pus­saan. Het­ken ajan nä­ky­mä­tön kään­tä­jä on lä­hem­pä­nä kai­ken kes­ki­pis­tet­tä.

Vee­ra Hä­mä­läi­nen