Hyvinvointialueita, kuntia ja järjestöjä yhdistää tavoite terveyden- ja hyvinvoinnin edistämisestä sekä ennaltaehkäisevästä toiminnasta, joissa tulee saada muodostettua yhteinen toiminta-areena, jossa yhdessä tekeminen eri toimijoiden kanssa toteutuu.
Ei tulisi puhua enää rajapinnoista, vaan yhdyspinnoista, sillä rajoilla on helppo heitellä asioita rajan toiselle puolelle ja todeta, ettei kuulu meille.
Alussa panostaminen terveyteen ja hyvinvointiin kenties lisää kustannuksia, sillä kaikki hoidon parissa olevat ihmiset on myös hoidettava ja samalla rakennettava uusia toimintatapaa. Hyöty näkyy vasta viiveellä. Budjettivuosi kerrallaan eläminen on pahimpia esteitä suunnanmuutokselle, sillä se estää katsomasta tarpeeksi pitkälle tulevaisuusinvestointien näkökulmasta. Muutokseen tarvitaan rohkeutta.
Kuntien ja alueen välille ei saa syntyä vastakkainasettelua, sillä se synnyttää helposti osaoptimointia. Osaoptimoinnissa toimija varmistaa oman hyödyn ottamatta huomioon koko järjestelmän kannalta parasta ratkaisua. Sen riski on olemassa, kun esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, omaishoitajien jaksamisen tukeminen tai lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelut jakautuvat jatkossa kunnan ja hyvinvointialueen vastuulle. Mikäli jompikumpi omia kustannuksia säästääkseen ei tarjoa riittävän laadukkaita matalan kynnyksen palveluja, aiheutuu lisäpalvelujen tarvetta ja kokonaiskustannusten kasvua yhteiskunnalle.
Kuntien ja alueen välille ei saa syntyä vastakkainasettelua, sillä se synnyttää helposti osaoptimointia.
On äärettömän tärkeää saada kaikki palveluketjut toimimaan sujuvasti. Palveluiden on toimittava yhteen järjestäjästä riippumatta. Tarvitaan yhteistä toiminta-areenaa ja yhdessä tekemisen taitoja. Nyt olisi sopiva hetki pilotoida myös ilmiöpohjaista budjetointia, jonka avulla pyritään vastaamaan kokonaisvaltaisemmin ja perinteiset sektorirajat ylittäen sellaisiin monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin tai ilmiöihin, jotka eivät ratkea yksittäisen hallinnonalan toimin tai voimin.
Ilmiöpohjainen budjetointi voi tarkoittaa mm., että eri toimijat asettavat yhteiset tavoitteet, tekevät työnjaon ja arviointisuunnitelman, jonka jälkeen talousarvioissa irrotetaan osa määrärahoista ilmiön ympärille, perinteisiä organisaatio- ja hallintokuntia ja -rajoja ylittäen. Näin yhdessä tekemisellä saadaan karsittua päällekkäisiä toimintoja, ja vielä tärkeämpää – voidaan estää ihmisten ja perheiden jääminen avun ja tuen ulkopuolelle. Selkeät sopimukset eri toimijoiden roolista tehostavat niukkojen resurssien käyttöä. Sopivia kokonaisuuksia löytyy monia, kuten omaishoitajien jaksamisen tukeminen, kulttuurihyvinvoinnin edistäminen tai haavoittuvassa asemassa olevien lasten auttaminen.
Merja Mäkisalo-Ropponen
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuuston pj.