Lyseon latinistiluokan poikia lähdössä luokkaretkelle Kuopioon keväällä 1969. Vasemmalta: Esko Riikonen ja Antti Pekkarinen, oikealla Hannu Rosti. Kuva: Kirjoittajan kokoelmat, Joensuu.

Onko siitä jo niin kauan, saatamme yhdessä ihmetellä, kun jonkun luokkatoverin kanssa satumme kadulla tai tavaratalossa toisemme tapaamaan. Siitä on aikaa jo viisikymmentä vuotta, kun Joensuun Lyseon juhlasalissa aloitimme ylioppilaskirjoitusten äidinkielen koetta. 

Elettiin vuotta 1970, presidenttinä oli Kekkonen, ja pääministerinä toukokuun puoliväliin asti Mauno Koivisto. Tunnustan, kuinka perhosia oli vatsanpohjassa, kun kämppäkaverini kanssa heräilimme ”yo-kisojen” aamuun, osoitteessa Länsikatu 42 B. Nyt oli se lukion kolmannen luokan kevät, jolloin tietomme ja taitomme mitattiin, osaamisemme punnittiin. Koko elämä oli vielä edessäpäin.

Lyseon opettajakunta oli 1960-luvulla akateemisen koulutuksen saanutta väkeä, josta on pelkästään positiivisia muistoja. Legendaarisia lehtoreita olivat saksankielessä Irma Arponen, ruotsinkielessä maisteri Kaija Mäkelä, ja latinassa Raakel Tunturi.

Huumorilla lehtori Eino Tengén takoi päähämme matematiikan kaavoja ja yhtälöitä. Humanismi elämänasenteena oli Suomen historian opettajalla, valtiotieteen maisteri Kaarlo Virtamolla, joka edellytti läksyjen osaamista ”omin sanoin”, siis ulkoa.

Unto Martikainen

Lue juttu kokonaan lehdestä nro 7/2020