Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy valmistelee biokaasulaitosinvestointia Ylä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Yhtiön tavoitteena on luoda hybridilaitoskokonaisuus, jonka keskiössä on teollisen kokoluokan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos Kiuruvedellä sekä kolme pienempää laitosta Lapinlahdella, Sonkajärvellä ja Nurmeksessa. Kiuruveden laitoksen tonttivalinta vahvistettiin elokuussa. Yhtiö on parhaillaan tekemässä lopullista tonttivalintaa ja jättämässä ympäristölupahakemukset kolmesta laitoksesta.
Uusi hybridilaitoskokonaisuus tulee tuottamaan alueen nautatilojen lannasta ja maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa kotimaista energiaa. Biokaasutuotannon prosessissa syntyy paikallisten viljelijöiden käyttöön myös hygienisoitua ja hajutonta biolannoitetta, joka on käsittelemätöntä lantaa tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää. Uuden biolannoitteen myötä myös maatilan typpilannoitelasku pienenee, sillä biolannoitteessa liukoisen typen määrä on jopa 20–30 prosenttia suurempi kuin lannassa.
Lapinlahdelle, Sonkajärvelle ja Nurmekseen suunnitellut biokaasulaitokset toimivat niin sanottuina satelliittilaitoksina, joiden tarkoitus on pitää biokaasuun käytettävien raaka-aineiden kuljetusmatkat mahdollisimman lyhyinä.
Uusi hybridilaitoskokonaisuus tulee tuottamaan alueen nautatilojen lannasta ja maatalouden sivuvirroista uusiutuvaa kotimaista energiaa.
– St1 ja Valio ovat sitoutuneet viemään investointisuunnitelmaa eteenpäin siten, että lopullinen investointipäätös voitaisiin tehdä vuoden 2024 aikana. Sekä Kiuruveden teollisen kokoluokan nesteytettyä biokaasua valmistavan laitoksen että Ylä-Savon ja Pohjois-Karjalan laitosten tavoitteena on valmistua vuoteen 2026 mennessä, kertoo St1:n kaasuliiketoiminnan johtaja Matti Oksanen.
Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy on pian jättämässä ympäristölupahakemuksen Nurmekseen sijoittuvasta biokaasulaitoksesta. Biokaasulaitos tulee olemaan tuotantovolyymiltaan Kiuruveden teollisen kokoluokan laitosta merkittävästi pienempi; yksi satelliittilaitos tuottaa alle kymmenesosan koko Kiuruveden nesteytettävästä biokaasusta. Paikallisen maatalouden jätteistä Nurmeksen laitoksessa tuotettu paineistettu biokaasu kuljetetaan Kiuruveden laitokseen nesteytettäväksi, ja kaasun valmistuksen sivutuotteena syntyvä hygieeninen biolannoite toimitetaan Nurmeksen laitoksen sopimuskumppaneina toimivien maatilojen käyttöön.
– Tämän kokoluokan biokaasulaitoksen sijaintia päätettäessä on kiinnitettävä erityisesti huomiota syötteiden saatavuuteen, hyviin kuljetusyhteyksiin sekä toimintaan soveltuvien tonttien saatavuuteen. On hienoa, että pääsemme toteuttamaan Nurmeksen biokaasulaitosta kunnan vihreän teollisuuden alueelle. Järjestämme tänä syksynä Nurmeksessa myös asukastilaisuuden, jossa kerromme lisää satelliittilaitossuunnitelmasta. Valmistelut on jo käynnistetty, Valion biokaasuliiketoiminnan kehityksestä vastaava projektipäällikkö Janika Keinänen kertoo.
– Olemme tavoitelleet biokaasulaitosta kuntaamme jo pidemmän aikaa. Nyt eteenpäin nytkähtävä investointisuunnitelma on positiivinen tulos kaupungin tavoitteelliselle työlle. On paikallisen maatalouden kannattavuuden ja alueen elinvoimaisuuden kannalta hienoa, että pääsemme mukaan uusiutuvan energian tuotantoon biokaasupuolella, Nurmeksen kaupunginjohtaja Pasi Parkkinen jatkaa.
