Stora Enso hakee Uimaharjun tehtaalle ja alueen puunhankintaan lähes 60 kesätyöntekijää. Kesätöitä on tarjolla muun muassa tuotantotehtävissä, laboratoriossa, kunnossapidossa, erilaisissa toimistotehtävissä sekä alueen puunhankinnan osto- ja operaatioprosesseissa.
Stora Enso on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Yhtiö sitoutuu kampanjassa kuuteen vastuullisen kesätyön periaatteeseen, joiden avulla rakennetaan parempia kesätyökokemuksia. Nämä periaatteet ovat: hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.
Stora Enso on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.
Stora Enson kesätyöntekijöilleen teettämässä kyselyssä parhaimmiksi seikoiksi kesätyössä nostettiin avun ja tuen saaminen työtehtävissä, hyvin kohtelevat työkaverit, riittävä turvallisuusperehdytys, mielenkiintoiset työtehtävät sekä avoin ja vastaanottava ilmapiiri. Kesätyötä yhtiössä pidettiin myös hyvänä referenssinä tulevaisuuden uralle.
Viime viikolla Yle uutisoi Stora Enson investoivan 38 miljoonaa euroa Uimaharjun sellutehtaaseen, jotta tehdas voi joustavasti tuottaa sekä valkaisematonta että valkaistua pitkäkuitusellua.
Lisätietoja Stora Enson kesätöihin liittyen ja kaikki avoimet kesätyöpaikat löytyvät osoitteesta www.storaenso.com/kesätyöt.
