Kansantaitelija Jaakko Teppo (s. 1953) on kuollut maanantaina 71 vuoden iässä.
Tapahtuman vahvistaa hänen poikansa muusikko Ilja Teppo Facebook-päivityksissään.
Iisalmelaislähtöinen Jaakko Teppo nousi julkisuuteen voittamalla kuplettilaulun Suomen mestaruuden 1970-luvun lopulla. Lempinimellä ”Ruikonperän multakurkku” esiintynyt Teppo tuli tunnetuksi erityisesti maaseudun elämänmenoa kuvaavilla kappaleillaan Pamela, Hilma ja Onni sekä Työttömän laulu.
Suosionsa huipulla Teppo oli 1980- ja 1990-luvuilla kunnes menestyksekäs ura katkesi 1995 aivoinfarktiin. Hän ehti tehdä urallaan yli 5 000 keikkaa, ajaa kaksi miljoonaa keikkakilometriä ja myydä yli 600 000 levyä. Hän myös julkaisi hetken aikaa Iisalmen seudulla ilmaisjakelulehteä.
Lempinimellä ”Ruikonperän multakurkku” esiintynyt Teppo tuli tunnetuksi erityisesti maaseudun elämänmenoa kuvaavilla kappaleillaan.
Eläkevuotensa Teppo vietti Joensuussa. Teppo myös jatkoi pakinoiden kirjoittamista lehtiin. Vuonna 2016 ilmestyi Antti Heikkisen kirjoittama elämäkerta laulajan taipaleesta.
Viime vuosina Tepon tuotantoa on esitetty musikaaleissa, teatterilavoilla ja sinfoniaorkesterin sovituksina. Hänen musiikkiaan ovat vuosien varrella esittäneet myös muun muassa Ilkka ja Ismo Alanko, Kotiteollisuus, Nightwish, Jarkko Martikainen, Eläkeläiset ja Happoradio.
Jaakko Teppo palkittiin opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla vuonna 2022.
Tepon kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
