Luin Pohjois-Karjalan mielipidepalstalta pari kirjoitusta, jotka saivat miettimään, mistä juontaa noin puolen miljoonan suomalaisen äänestäjän demonisointi.
He kuvataan kirjoituksissa lähes viidennen kolonnan maanpettureina, jotka pelaavat Putinin Venäjän pussiin.
Luulen kuitenkin, että perussuomalaisista löytyy vähän Neuvostoliitolle salauskollisia, joita maassamme lienee iso joukko muiden puolueiden kannattajissa. Vanhimmat lienevät saaneet oppinsa Tampereen yliopiston kommunististen Tymr:in ja Tos:sin opintopiireissä. Putin on heille nyt hyvä kiinnekohta, onhan hän elvyttämässä Stalin-kulttia.
Mielestäni perussuomalaisten demonisointi on raukkamaista.
Mielestäni perussuomalaisten demonisointi on raukkamaista. Annetaan ajan kulua, hallituksen tehdä työnsä ja seuraavissa eduskuntavaaleissa hakea palkkionsa tai tuomionsa.
Ymmärrän, että on katkeraa niellä sitä pettymystä, mikä syntyi kun Sanna Marin ei saanutkaan jatkaa valtakunnan keulakuvana, mutta jospa hän vielä joskus tulee valaisemaan perussuomalaisten pimentämää yhteiskuntaamme.
Markku Turpeinen,
YM, Lahti
