Esa Partanen: Viisi vuosikymmentä taistojen tiellä

Alle on koottu Esa Partasen kevätkauden aikana ilmestyneet kolumnit.

Kolumni 9.3. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa:

Jä­sen­kort­ti­ni mu­kaan olen liit­ty­nyt puo­lu­ee­seen 1.10.1970. Oman muis­ti­ni ja van­han jä­sen­kir­jan kir­jauk­sen pe­rus­teel­la se ta­pah­tui pa­ria viik­koa myö­hem­min. Lii­tyin Ran­ta­lan So­si­a­li­de­mok­raa­tit ry:n jä­se­nek­si. Liek­san Sos.dem Nuo­ri­so-osas­toon lii­tyin 24.10.1970.

En sil­loin ym­mär­tä­nyt, et­tä olin tul­lut liit­ty­neek­si sään­tö­jen vas­tai­ses­ti kah­teen puo­lu­eo­sas­toon. Van­hat puo­lu­e­to­ve­rit sen var­maan tie­si­vät, mut­ta vii­sau­des­saan ei­vät ot­ta­neet asi­aa pu­heek­si. Luu­lin hei­dän oi­val­ta­neen, et­tä an­taa po­jan höy­ry­tä, kyl­lä se sii­tä vuo­sien saa­tos­sa ta­sot­tuu. Näin kävi.

Syn­nyin­ky­lä­ni Ma­to­vaa­ran Työ­vä­e­nyh­dis­tyk­sen ko­kouk­sis­sa kä­vin jo en­nen kan­sa­kou­lui­kää. Mat­kat teh­tiin isän ja äi­din kans­sa moot­to­ri­pyö­räl­lä, mitä edel­si su­lan maan ai­ka­na Pit­kä­jär­ven yli­tys ve­neel­lä ja n. 400 met­rin kä­ve­ly­mat­ka ve­ne­val­ka­maan. Tal­vi­sin kä­vel­lä pah­nos­tet­tiin mil­loin min­kä­kin kun­tois­ta pol­kua pit­kin. Ko­kous­mat­ko­jen ja mui­den­kin ky­lä­reis­su­jen suu­rin jän­ni­tys ajoit­tui isä­ni moot­to­ri­pyö­rän – 175-kuu­ti­oi­sen Ja­wan käyn­nis­tyk­seen. Sii­tä ei mil­loin­kaan puut­tu­nut dra­ma­tiik­kaa. Luu­len, et­tä sil­loin opin ru­koi­le­maan.

Ko­kouk­set oli­vat 5-6 ki­lo­met­rin pääs­sä Sel­ko­sel­la Väi­nö H. Ne­va­lai­sen yh­des­sä kah­den si­sa­ren­sa asut­ta­mas­sa ta­los­sa. Vä­keä tuli tupa täy­teen. Pu­het­ta oli joh­ta­vi­naan isä­ni, joka vain il­moit­ti sih­tee­ril­le, Väi­nö H:lle, jot­ta alap­pa kir­jut­too. Väi­nö H. luki esi­tys­lis­taa läpi ja ja kir­ja­si sa­man tien pää­tök­set ylös. Hän is­tui pit­kän pöy­dän ta­ka­na toi­ses­sa kä­des­sään sa­vu­a­va pil­lik­lu­bi. Mat­ti Mik­ko­sen isä Heik­ki polt­te­li työ­mies­tään kiik­kus­tuo­lis­sa ja isä­ni omaa Bos­to­ni­aan tu­van pit­käl­lä pen­kil­lä. Minä is­tuin sa­vun kes­kel­lä pen­kin pääs­sä. Kaik­ki muut­kin mie­het tu­pa­koi­vat ah­ke­ras­ti. Nais­vä­ki su­pi­si keit­ti­ön puo­lel­la ei­kä sot­keu­tu­nut mies­ten pi­tä­mään ko­kouk­seen.

Huo­li­mat­ta oma­pe­räi­ses­tä ko­kous­tek­nii­kas­ta kaik­ki sään­tö­jen mää­rää­mät asi­at, eh­dol­le­pa­not ja jä­se­nää­nes­tyk­set jär­jes­tet­tiin ja pal­jon myös kes­kus­tel­tiin. Kan­sa­ne­dus­ta­ja Uki Vou­ti­lai­sen ja myö­hem­min Val­de Ne­va­lai­sen vie­rai­lut ko­kouk­sis­sa oli­vat juh­la­via het­kiä. Mi­nä­kin opin uu­sia asi­oi­ta tai sain ai­na­kin vah­vis­tus­ta asi­oil­le, jois­ta olin jo­tain tie­tä­vi­nä­ni. Ukin ja Valt­sun ker­ron­ta oli mu­ka­vaa kuul­ta­vaa. Huu­mo­ri­a­kaan ei sääs­tel­ty.

Kolumni 23.3. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa:

Työ­vä­e­nyh­dis­tyk­sen ko­kouk­sis­sa käyn­nit ja muut­kin ky­lä­reis­sut al­koi­vat osal­ta­ni puo­lit­tain moot­to­ri­pyö­rän ben­sa­tan­kin ja puo­lit­tain isä­ni sy­lis­sä is­tu­en. Tämä epä­miel­lyt­tä­vä mat­kus­tus­ta­pa päät­tyi pääs­ty­ä­ni kan­sa­kou­lui­kään. Isä­ni siir­tyi au­to­kan­taan en­sim­mäis­ten jou­kos­sa koko ky­läl­lä. Au­tom­me Tra­bant 600 ei an­ta­nut ai­het­ta yl­pei­lyyn, mut­ta yl­lät­tä­vän sit­ke­äs­ti se pal­ve­li ly­hyil­lä ja pit­kil­lä reis­suil­la nel­jä vuot­ta, mikä lie­nee ol­lut isä­ni tar­koi­tus­kin.

So­si­a­li­de­mok­raat­tis­ta puo­lu­et­ta Tra­bant­tim­me pal­ve­li us­kol­li­ses­ti eten­kin vaa­lien ai­kaan. Kyy­dis­sä oli tuol­loin vaa­li­mai­nok­sia ja vaa­li­päi­vi­nä ns. var­mo­ja ää­nes­tä­jiä. Ää­nes­ty­sa­lu­eem­me oli jo 60-lu­vul­la laa­ja. Au­to­kyy­tiä tar­vit­se­via ikäih­mi­siä oli yl­lät­tä­vän pal­jon. Minä kul­jin mu­ka­na ah­taa­ja­na au­ko­mas­sa ovia ja aut­te­le­mas­sa huo­no­jal­kai­sia kyy­tiin ja sii­tä pois.

So­si­a­li­de­mok­ra­ti­an kan­nal­ta Ma­to­vaa­ra oli kau­an yk­si pi­tä­jän par­hai­ta alu­ei­ta. 70-lu­kua lä­hes­tyt­tä­es­sä te­le­vi­si­ot yleis­tyi­vät säh­köis­ty­mi­sen myö­tä ja ku­va­ruu­tui­hin il­mes­tyi­vät muun mu­as­sa Veik­ko Ven­na­mo ja Ei­no Pou­ti­ai­nen. Myrs­ky­va­roi­tus tuli jo vuo­si­kym­me­nen lo­pul­la pre­si­den­tin vaa­leis­sa Ven­na­mon ke­rä­tes­sä rop­pa­kau­pal­la eten­kin syr­jä­ky­lien ää­niä. Vuo­den 1970 edus­kun­ta­vaa­leis­sa SMP ka­pu­si suu­rim­mak­si puo­lu­eek­si. Ma­to­vaa­ran Työ­vä­e­nyh­dis­tyk­ses­sä ai­na­kin Heik­ki Mik­ko­nen (Ma­tin isä) ja Ar­vo-isä­ni ko­ki­vat po­li­tii­kas­saan elä­män­sä suu­rim­man jär­ky­tyk­sen.

Vaa­li­tu­lok­ses­ta toi­vut­tu­aan isä­ni päät­ti siir­tyä uu­den Ran­ta­lan So­si­a­li­de­mok­raa­tit ry:n jä­se­nek­si. Vä­hi­tel­len mo­net muut seu­ra­si­vat pe­räs­sä ja Ma­to­vaa­ran Työ­vä­e­nyh­dis­tys lo­pet­ti it­se­näi­sen toi­min­tan­sa. Suu­rem­mas­sa yh­dis­tyk­ses­sä ikään­ty­neet ma­to­vaa­ra­lai­set sai­vat uut­ta in­toa. Osa jäi ri­vi­jä­se­nek­si. Var­sin­kin ne, jot­ka oli­vat sii­hen­kin saak­ka luot­ta­neet Ma­to­vaa­ran TY:n ”yk­kös­ket­juun” Väi­nö H. Ne­va­lai­nen, Heik­ki Mik­ko­nen, Ar­vo Par­ta­nen. Isä­ni osal­lis­tui ak­tii­vi­ses­ti Ran­ta­lan yh­dis­tyk­sen ti­lai­suuk­siin ja ot­ti Sim­cak­si muut­tu­nee­seen ajo­neu­voon­sa mui­ta ky­lä­läi­siä. Elet­tiin vuot­ta 1970 kun mi­nä­kin nou­sin kyy­tiin lo­ka­kuus­sa ja aloi­tin tais­to­jen tien puo­lu­een ja nuo­ri­so­lii­ton jä­se­ne­nä.

Kolumni 13.4. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa:

Kiin­nos­tuk­se­ni po­li­tiik­kaan al­koi il­mei­ses­ti vii­si­vuo­ti­aa­na, eli sa­ma­na vuon­na kun opin lu­ke­maan. Kun ko­to­na­ni ei tuol­lon tain­nut ol­la kuin vii­si ko­va­kan­tis­ta kir­jaa, siir­tyi lu­ku­ha­lu­ni sa­no­ma­leh­tiin eli Kan­san Voi­maan ja Suo­men So­si­a­li­de­mok­raat­tiin. Mui­ta sa­no­ma­leh­tiä ei isä­ni kos­kaan ti­lan­nut. Kar­ja­lais­ta luin naa­pu­ris­sa. Lu­ke­mi­ses­ta le­vi­si ky­läl­lä ta­ri­na, jon­ka mu­kaan lu­kies­sa­ni lat­ti­al­la ma­hal­la­ni So­si­a­li­de­mok­raat­tia oli huo­mi­o­ni kiin­nit­ty­nyt Kuu­ban krii­siin. Sitä olin kuu­lem­ma kom­men­toi­nut sa­no­mal­la ”tap­paa ne per­ke­le en­nen kuin ai­kui­sek­si as­ti pi­äs­söö”.

Isä­ni siir­ryt­tyä Ran­ta­lan So­si­a­li­de­mok­raa­tit ry:n jä­se­nek­si oli mie­les­sä­ni kyp­sy­nyt pää­tös liit­tyä it­se jä­se­nek­si. Liit­ty­mis­pää­tök­sen teim­me yh­des­sä luok­ka­to­ve­ri­ni ja hy­vän ka­ve­ri­ni kans­sa syk­syl­lä 1970. Sitä vauh­dit­ti kou­lum­me tei­ni­kun­nas­sa käy­ty val­ta­tais­te­lu, jon­ka me va­sem­mis­to­lai­set lo­pul­ta voi­tim­me yl­lät­tä­vän sit­kei­den por­va­ri­kou­lu­lais­ten kii­vaas­ta vas­tus­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta. Mei­dän niin sa­no­tun de­mok­raat­ti­sen rin­ta­man joh­ta­ji­na toi­mi luok­ka­tie­toi­nen jouk­ko ylä­luok­kien tyt­tö­jä, joi­den oh­jei­ta me nuo­rem­mat työ­läis­ko­tien po­jat kuu­li­ai­ses­ti nou­da­tim­me.

Pie­lis­jär­ven yh­teis­ly­se­on ruo­ka­sa­li täyt­tyi usein kou­lu­a­jan jäl­keen ja tyh­je­ni ää­nes­tys­ten lo­put­tua. Por­va­rit on­nis­tui­vat val­taa­maan tei­ni­kun­nan vuo­dek­si ve­nyt­tä­mäl­lä ko­kous­ta, jol­loin ete­län ja poh­joi­sen suun­nan ”mei­kä­läis­ten” oli pak­ko pois­tua eh­ti­äk­seen ju­naan. Tämä tak­tiik­ka on­nis­tui por­va­reil­ta vain yh­den ker­ran. Tyt­tö­jen joh­dol­la löy­sim­me kei­not por­va­ri­val­lan murs­kaa­mi­seen. To­ve­reis­sam­me meil­lä oli voi­ma.

Vuon­na 1971 oli Ran­ta­lan yh­dis­tyk­sen vuo­ro et­siä jä­se­nis­tään pu­hu­ja Va­puk­si pu­nais­ten hau­dal­le. Yh­dis­tys va­lit­si teh­tä­vään nuo­rim­mat jä­se­nen­sä eli mi­nut ja kou­lu­ka­ve­ri­ni. Val­mis­te­lim­me ja jän­ni­tim­me pu­het­tam­me yh­den ko­ko­kai­sen il­lan ko­ti­mä­kil­läm­me, mi­hin oli pari vuot­ta ai­kai­sem­min ra­ken­net­tu maan­tie.

Suo­riu­duim­me pu­hees­tam­me koh­tuul­li­ses­ti. It­se Uki Vou­ti­lai­nen kiit­te­li oi­kein kä­des­tä pi­tä­en. Puhe oli sii­nä mie­les­sä his­to­ri­al­li­nen, sil­lä se oli tie­tys­ti pait­si en­sim­mäi­nen, mut­ta myös elä­mä­ni ai­noa var­si­nai­nen juh­la­pu­he.

Toi­sen ja vii­mei­sek­si jää­neen pu­heen pi­din Var­kau­des­sa ke­säl­lä 80-lu­vul­la, jol­loin ava­sin Pal­lo­lii­ton D-poi­kien m-lop­pu­tur­nauk­sen. Ää­nes­sä olen toki ol­lut siel­lä ja tääl­lä usein­kin, mut­ta oi­kei­ta pu­hei­ta en ole pi­tä­nyt kuin Vap­pu­na 1971 Liek­sas­sa pu­nais­ten hau­dal­la.

Kolumni 27.4. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa:

Syk­sy 1970 oli elä­mäs­sä­ni to­del­li­nen Lo­ka­kuun Val­lan­ku­mous. Olin liit­ty­nyt Pie­lis­jär­vel­lä puo­lu­een ”uk­ko-osas­toon” lo­ka­kuun alus­sa. Sa­man kuu­kau­den 24. päi­vä lii­tyin Liek­san Sos.dem Nuo­ri­so-osas­toon. Se oli pe­rin­tei­käs yh­dis­tys, mikä oli pääs­syt nu­kah­ta­maan kun lä­hes koko en­ti­nen jä­se­nis­tö oli joko liit­ty­nyt mui­hin puo­lu­eo­sas­toi­hin tai läh­te­nyt ko­ko­naan paik­ka­kun­nal­ta. Maal­ta­muut­to oli al­ka­nut jo edel­li­sel­lä vuo­si­kym­me­nel­lä. Sii­tä kär­si myös sil­loi­nen Liek­san kaup­pa­la.

Jo­en­suun Pii­rin So­si­a­li­de­mok­raat­ti­nen Nuo­ri­so­jär­jes­tö ry:n pii­ri­oh­jaa­ja Rai­mo Koi­vu­la oli kuul­lut Liek­san ja Pie­lis­jär­ven kou­lui­hin le­vin­nees­tä aat­teel­li­ses­ta in­nos­tuk­ses­ta. Niin­pä hän kut­sui sos.dem.nuo­ri­so-osas­ton syys­ko­kouk­sen kool­le Kul­mal­le eli Liek­san Työ­vä­en­ta­lon ala­ker­taan. Var­muu­den vuok­si hän kut­sui ti­lai­suu­teen Pan­ka­kos­ken nuo­ri­so­liit­to­lai­sia, jot­ta uu­det ja nuo­ret SNK:lai­set sai­si­vat tar­vit­se­maan­sa op­pia nuo­ri­so­lii­ton toi­min­nas­ta. Vä­keä ko­koon­tui sen ver­ran, et­tä ko­kous voi­tiin ihan sään­tö­jen mu­kaan pi­tää.

Pu­heen­joh­ta­jak­si va­lit­tiin Mat­ti Ta­po­nen, joka ny­kyi­sin elä­keuk­ko­na joh­taa muun mu­as­sa Liek­san kau­pun­gin­val­tuus­toa. Vie­lä sil­loin hän oli pu­heen­joh­ta­jak­si alai­käi­nen, jo­ten osas­ton piti et­siä hen­ki­lö joka so­vel­tui ikän­sä puo­les­ta teh­tä­vään. Sel­lai­nen löy­tyi­kin, mut­ta käy­tän­nös­sä me uu­det nuor­so­si­a­lis­tit toi­mim­me Ta­po­sen Ma­tin joh­dol­la.

Mi­nut va­lit­tiin opin­to­sih­tee­rik­si ja opin­to­ker­hon ve­tä­jäk­si. Opin­to­ma­te­ri­aa­lik­si ti­lat­tiin Työ­vä­en Si­vis­tys­lii­ton toi­mit­ta­ma Po­li­tii­kan Pe­rus­kou­lu, mitä syk­syn ja tal­ven ai­ka­na opis­ke­lim­me lä­hes jo­ka­viik­koi­sis­sa ta­paa­mi­sis­sa. Meil­le liit­tyi myös uu­sia jä­se­niä, joi­den han­kin­nas­sa kun­nos­tau­tui eri­tyi­ses­ti luok­ka­to­ve­ri­ni – myö­hem­min eli­ni­käi­nen ys­tä­vä­ni.

Nuo­ri­so-osas­ton ti­lai­suuk­sis­sa pis­täy­tyi usein myös kan­sa­ne­dus­ta­ja Uki Vou­ti­lai­nen, joka oli vil­pit­tö­män iloi­nen toi­min­nan jat­ku­mi­ses­ta. Sa­mal­la hän pu­heen­joh­ta­jan omi­nai­suu­des­sa hoi­te­li sei­nän ta­ka­na Liek­san Työ­vä­e­nyh­dis­tyk­sen ja muun mu­as­sa Eläk­keen­saa­jien asi­oi­ta.

Tei­ni­liit­to eli tuol­loin toi­me­li­ai­ta vuo­sia. Sen joh­ta­mi­ses­ta käy­tiin kii­vas­ta kamp­pai­lua. Täs­sä tar­koi­tuk­ses­sa pii­ri­oh­jaa­ja Koi­vu­la toi ko­kouk­seen lii­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­jan Erk­ki Lii­ka­sen, joka oli so­si­a­li­de­mok­raat­tis­ten nuor­ten eh­do­kas lii­ton joh­toon. Mie­leen jäi hä­nen vuo­las pu­heen­vuo­ron­sa kou­lu­tus­po­li­tii­kas­ta. Muis­tan aja­tel­lee­ni, et­tä ih­me täy­tyy ta­pah­tua, jos tuo­ta sa­nan­se­lit­tä­jää ei va­li­ta pu­heen­joh­ta­jak­si.

Kolumni 17.5. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa:

Nuo­ri­so­liit­to­lais­toi­min­ta­ni ja muu­kin ak­tii­vi­nen puo­lu­e­työ ajoit­tui­vat 70-lu­vul­le, mitä myö­hem­min kut­sut­tiin suo­ras­taan ki­ro­tuk­si vuo­si­kym­me­nek­si. Neu­vos­to­lii­ton vai­ku­tus maam­me asi­oi­hin oli kuu­lem­ma suu­rim­mil­laan, Suo­mi nöy­ris­te­li ja oli räh­mäl­lään Mos­ko­van suun­taan ei­kä juu­ri it­se saa­nut päät­tää omis­ta asi­ois­taan. Näin tie­det­tiin ker­toa vuo­si­sa­dan lo­pul­la ja 2000-lu­vun alus­sa.

Liek­sas­sa, saa­tik­ka vii­mei­siä ve­del­leen Pie­lis­jär­ven kun­nan sa­lo­mail­la ei täs­tä kur­juu­des­ta ai­na­kaan pie­nim­mis­sä mö­keis­sä näh­ty min­kään­lai­sia merk­ke­jä. Ko­ti­mö­kil­le saa­tiin muun mu­as­sa isä­ni sit­ke­än pai­nos­tuk­sen an­si­os­ta maan­tie 1960-lu­vun lo­pul­la ja tuon mai­ni­tun hä­pe­äl­li­sen suo­met­tu­mi­sen vuo­si­kym­me­nen alus­sa säh­köt ja sitä myö­tä tar­peel­li­set ko­din­ko­neet.

Ve­nä­läi­sis­tä ei ol­lut muu­ta ha­jua kuin se, min­kä kor­ke­a­ta­soi­set neu­vos­to­liit­to­lai­set lau­lu- ja tans­si­ryh­mät toi­vat tul­les­saan esiin­ty­es­sään lop­puun­myy­dyil­le kat­so­moil­le Liek­san suu­rim­man kou­lun juh­la­sa­lis­sa. Ke­tään ei näi­hin esi­tyk­siin pa­ko­tet­tu. Sa­lit täyt­tyi­vät it­ses­tään.

Mei­tä sos.dem.nuo­ri­so­liit­to­lai­sia huo­les­tut­ti­vat eten­kin Viet­na­min sota ja siir­to­mai­den va­pau­tus­tais­te­lut. Tei­ni­liit­to le­vit­ti näis­tä tie­to­ja kou­lui­hin ja työ­vä­en leh­det val­veu­tu­nei­siin ko­tei­hin. Maa­kun­nan yk­kös­leh­des­sä ke­hi­tys­mai­den siir­to­maa­or­juu­den lop­pu­mi­nen tul­kit­tiin lä­hin­nä kom­mu­nis­min le­vi­ä­mi­sek­si.

Ha­vait­tu­aan Liek­san nuo­ri­so-osas­ton toi­min­nan el­py­neen py­sy­väs­ti, jou­tui SNK:n pii­ri­oh­jaa­ja Rai­mo Koi­vu­la te­ke­mään rät­ti­si­ti­kal­laan ai­ot­tua use­am­min reis­su­ja Liek­saan. Kuor­mas­saan hä­nel­lä oli nip­pu mo­nis­tet­tu­ja työ­vä­en­lau­lu­ja ja muu­ta aat­teel­lis­ta sa­no­maa. Hän käyt­ti Kul­man ala­sa­lis­sa an­ke­as­sa nuo­ri­so-osas­ton ko­kous­huo­nees­sa muun mu­as­sa Rit­va Pent­tos­ta ki­ta­roi­neen opet­ta­mas­sa mei­tä oi­keil­le nuo­teil­le. On syy­tä muis­taa, et­tä Rai­mo it­se­kin oli ja on edel­leen lau­lu- ja soit­to­mies vii­mei­sen pääl­le. Mi­nuun ja ym­mär­tääk­se­ni mo­neen muu­hun­kin nuor­so­si­a­lis­tiin työ­vä­en­lau­lut jät­ti­vät läh­te­mät­tö­män vai­ku­tuk­sen.

Kolumni 15.6. ilmestyneessä Viikko Pohjois-Karjalassa:

1970-lu­vun alus­sa nuo­ri­so­liit­tom­me SNK oli ns. puo­lu­een so­si­a­lis­ti­nen oma­tun­to, joka pyr­ki muis­tut­ta­maan ”uk­ko­puo­lu­et­ta” työ­vä­en­liik­keen pe­rin­tei­ses­tä teh­tä­väs­tä. Lii­ton joh­dos­sa toi­mi kol­mik­ko Ulf Sundq­vist, Mat­ti Ah­de ja Erk­ki Lii­ka­nen. Jo­en­suun pii­riä liit­to­toi­mi­kun­nas­sa edus­ti Mat­ti Mik­ko­nen.

Kot­kan liit­to­ko­kouk­ses­sa vä­hem­mis­töön jää­neet nuo­ri­so­liit­to­lai­set – Ris­to Laak­ko­sen kan­nat­ta­jat – ei­vät tyy­ty­neet koh­ta­loon­sa vaan aloit­ti­vat suun­ni­tel­mat SNK:n val­taa­mi­sek­si vuon­na 1973 Tu­run liit­to­ko­kouk­ses­sa. Al­koi kii­vas kir­joit­te­lu SNK:n teh­tä­vis­tä ja tu­le­vai­suu­des­ta. Lii­ton joh­don ul­ko­puo­lel­la val­mis­tel­tiin SNK:lle omaa pe­ri­aa­te­oh­jel­maa, min­kä joh­ta­va tee­ma oli mar­xi­lai­nen so­si­a­li­de­mok­ra­tia. Me poh­jois­kar­ja­lai­set seu­ra­sim­me tuo­ta po­le­miik­kia en­sin si­vus­ta, mut­ta lo­pul­ta kes­kei­ses­sä roo­lis­sa.

Ase­mam­me ko­ros­tui kun edel­li­sen liit­to­ko­kouk­sen ka­pi­noi­va vä­hem­mis­tö oli aset­ta­nut Jo­en­suun pii­rin pu­heen­joh­ta­jan Pek­ka Sark­ki­sen lii­ton pu­heen­joh­ta­ja­eh­dok­kaak­si. Lii­ton joh­don eh­do­kas oli Kaj Bär­lund, joka myö­hem­min an­si­oi­tui ym­pä­ris­tö­mi­nis­te­ri­nä Hol­ke­rin hal­li­tuk­ses­sa.

Nuo­ri­so­lii­ton pe­ri­aa­te­oh­jel­maa ja lu­kui­sia mui­ta liit­to­ko­kouk­sen oh­jel­mia ja kan­na­not­to­ja val­mis­te­li­vat eten­kin Han­nu Vesa, Fol­ke Sund­man ja Jou­ko Sil­lan­pää, sekä use­at muut so­si­a­lis­min te­o­ree­ti­kot, jot­ka kä­vi­vät vie­lä kes­ke­nään jul­kis­ta väit­te­lyä va­lit­ta­vas­ta suun­nas­ta.

Oma lu­kun­sa oli junt­taus­toi­min­ta va­lit­tu­jen liit­to­ko­kou­se­dus­ta­jien kes­kuu­des­sa. Täs­sä omi­nai­suu­des­sa maa­ta kier­te­li Rai­mo Koi­vu­lan työn jat­ka­ja­na jon­kin ai­kaa työs­ken­nel­lyt edes­men­nyt Han­nu Hir­vo­nen, joka sai lä­hin­nä pak­su­jen sil­mä­la­sien­sa an­si­os­ta kut­su­ma­ni­men Kis­sin­ger. Hä­nen teh­tä­vä­nään oli var­mis­taa enem­mis­tö Pek­ka Sark­ki­sen taak­se. Sii­nä hän omal­ta osal­taan on­nis­tui­kin. Me poh­jois­kar­ja­lai­set olim­me tie­tys­ti yk­si­mie­li­ses­ti var­mo­ja ää­nes­tä­jiä.

Esa Par­ta­nen