Kansanedustaja Riitta Myllerin sukujuuret ovat Kiihtelysvaarassa. Kylän kesämarkkinoilla hän kohtasi paljon tuttuja, kuten Tauno Törrösen ja Paula Rautiaisen. Törrönen oli aikoinaan Myllerin isän lapsuudenkaveri Uskalissa.

Kansanedustaja Riitta Myllerin sukujuuret ovat Kiihtelysvaarassa. Kylän kesämarkkinoilla hän kohtasi paljon tuttuja, kuten Tauno Törrösen ja Paula Rautiaisen. Törrönen oli aikoinaan Myllerin isän lapsuudenkaveri Uskalissa.

Kansanedustaja Riitta Myller on huolissaan oikeistopopulismin noususta. Myllerin mukaan populismi saa voimaa globalisaation luomasta eriarvoistumisesta ja tarkoituksellista pelkojen ja ennakkoluulojen ruokkimisesta.

Oikeistopopulismi on nostanut päätään koko Euroopan alueella. Oikeistopopulistisella Marine Le Penin Kansallinen rintama -puolueella on Ranskassa yli 20 prosentin kannatus ja Itävallan presidentinvaaleissa samanhenkinen ehdokas Norbert Hofer hävisi vain kymmenysosia vaalit voittaneelle vihreiden tukemalle Alexander Van der Bellenille. Uusintavaalit tulevat syksyllä, kun vaalien muodollisesta hoitamisesta löytyi puutteita.

– Puolassa on nationalistissävytteinen hallitus, Unkarissa myös. Hollannissa on iso puolue, Ruotsissa on ruotsidemokraatit, Tanskassa on kupruillut jo pitkään ja Saksassakin poliittinen suuntaus on saanut maahanmuuttoasioiden vuoksi kannatusta. Britannian kansanäänestys oli piste i:n päälle, Myller luettelee.

– Siinä erisortin populistit löysivät toisensa.

Populismin luonne esille

Aika oikeistopopulismille on otollinen. Globalisaatio aiheuttaa sen, että yhteiskunta polarisoituu. Esimerkiksi vanhassa keskiluokassa, jolla on mennyt ennen suhteellisen hyvin ja jotka ovat olleet yhteiskunnan tukipilareita, on menty sukupolven urakierrossa alaspäin; toisin sanoen lapset voivat olla vähemmän koulutettuja kuin vanhemmat ja vanhemmiltakin on saattanut mennä ns. varma työpaikka rakennemuutoksen kolhussa.

Oikeistopopulismissa halutaan puhutella niitä, joilla ei ole paljon oikeuksia sekä ihmisiä, jotka ovat jollain tapaa jääneet ulkopuolelle yhteiskunnan valtavirrasta. Muutoksiin ja syrjäytymisen kokemuksiin etsitään syntipukkia. Kaikkia eurooppalasia populistipuolueita yhdistää se, että syntipukiksi kansalaisten kokemiin vääryyksiin on löydetty Euroopan Unioni.

Riitta Myllerin mukaan Britannian kansanäänestys EU:sta ja sen lopputulos nostivat populismin luonteen hyvin esille.

– Ihmisissä herätellään pelon tunteita ja sitä käytetään poliittisesti hyväksi. Synnytetään hyvin tunnepitoista vastakkainasettelua, ja tällä saadaan iso määrä ihmisiä äänestämään halutusti, Myller luonnehtii.

– Britannian äänestyksessä populismi näytti raadollisena, mitä se on. Keinolla millä tahansa pitää saada äänet kansalaisilta, mutta sitten kun ne on saatu, ei tiedetä, mitä niillä tehdään.

Myller toteaakin, että äärimmäisen tärkeää olisi saada poliitikot vastuunalaisiksi  sanomisistaan.

– Esimerkiksi Suomessa Timo Soini on sanonut, että kyllä hän saa valehdella niin paljon kuin haluaa, se on sitten lehdistön tehtävä päästää asiat julkisuuteen. Eihän se voi olla niin, että lehdistön pitää seuloa poliitikkojen puheita, hän tuhahtaa.

– Tämä on juuri sitä, että ihmiset saadaan äänestämään tietyn retoriikan, pehmeiden puheiden ja tahallisesti väärin kerrottujen asioiden avulla. Sitten kun kansa on äänestänyt, juostaan pois paikalta. Populistipoliitikot syyttävät elitististä politiikkaa, ja elitismihän on kaikki muu kuin he itse.

Teksti ja kuva: Suvi Lyhykäinen

Share This