Kerran oli pääministeri, joka tanssi. Se ei lainkaan miellyttänyt tiettyjä piirejä. Oli varmasti ottanut jotain huumetta, kun oli niin iloisella mielellä. Ei sellainen muuten suomalaiselta luonnistu.
Lööpit huusivat punaisina ja jotkut henkilöt vielä punaisempina, että maan turvallisuus on varmasti vaarantunut, kun pääministeri on tanssinut. Toimituksiin kärrättiin jos jonkinlaisia asiantuntijoita ja ”asiantuntijoita” spekuloimaan esimerkiksi sillä, mitä huumeita siellä on nautittu, että meno on noin riehakkaiksi yltynyt.
Toisen kerran oli kansanedustaja, siviiliammatiltaan poliisi, joka silminnäkijöiden ja valvontakameroiden mukaan vokotteli häthätää täysikäisiä naisia, otti ilmeisesti kapakassa painimatsin toisen vokottelijan kanssa, ja loppuhuipentumana uhkaili aseella ja ampui maahan keskellä Helsinkiä. Moni sanoi yllättyneensä, mutta kukaan ei tapahtunutta kyseenalaistanut: tällaiseen suomalainen kyllä pystyy.
Hiljaisuus oli niin huumaava, että korvissa soi yhä.
Mutta kukaan ei spekuloinut. Ei oikeastaan puhunutkaan, koska ”esitutkinta on kesken”. Tahot, joiden olisi pitänyt yhteiskunnallisesti näin merkittävästä asiasta jotain sanoa, eivät sanoneet, koska ”annetaan poliisin nyt rauhassa selvittää”. Edustajan puolueessa asiasta kyllä tiedettiin jo seuraavana aamuna, mutta julkisuuteen asian sai tuoda Seiska. Hiljaisuus oli niin huumaava, että korvissa soi yhä.
Toisessa tapauksessa tanssittiin ja laulettiin. Toisessa painittiin ja ammuttiin. Toisessa jossiteltiin kaikki mahdolliset skenaariot ja vaadittiin pääministerille huumetestejä. Toisessa seksuaaliterapeutti selittää lehden palstalla (IL 2.5.), miksi on ihan luonnollista, että yli 50-vuotias mies vonkaa alle parikymppisiltä. Ampumista ei kai sentään kukaan ole yrittänyt normalisoida.
Toinen oli nainen ja sosialidemokraatti. Toinen oli mies ja perussuomalainen. Saatan olla jäävi tilannetta arvioimaan, koska itsekin olen nainen ja sosialidemokraatti, mutta joitain tyylillisiä eroja olen ollut huomaavinani siinä, miten näitä tapauksia on julkisuudessa käsitelty.
Veera Hämäläinen