Arto Tarkkonen on nähty musisoimassa silloin tällöin myös Joensuun Työväentalolla.

Arto Tarkkonen on nähty musisoimassa silloin tällöin myös Joensuun Työväentalolla.

Arto Tarkkosen musiikillinen ura on varsin laaja-alaista. Siihen on mahtunut mitä moninaisempia muusikontöitä, säveltämistä, sovittamista kuin musiikinopettajan sarkaa.

Pedagogina Tarkkonen on arvostettu.

– Jazzmusiikki on rakkauteni, kun siihen jo nuorena vaikutuin muun muassa Art van Dammen levytyksien kautta. Tapasin Hyvinkään Harmonikkapäivillä kahteen otteeseen myös jazzhaitaristi, sovittajalegenda Matti Viljasen.

Matti suositteli, että kuuntelepa Bill Evansia. Tämä kehotus vaikutti lähtemättömällä tavalla uraani, sanoo freelancer-muusikko, laulaja ja musiikinopettaja, Arto Tarkkonen.

Verenperintönä

Arto Tarkkonen on Karjalan poikia. Isä oli Sortavalasta ja äiti Värtsilästä. Arto mieltää itseään aitona isänmaallisena ja kareliaanina. Tarkkonen asuu perheineen Liperin Honkavaarassa metsän keskellä. Pienen lammen rannalla.

Pikkupoikana Arto pelasi innokkaasti jääkiekkoa Joensuun Kiekkopoikien junioreissa. Eräänä iltana yrittäjä-isä toi harmonikan kotiin töistä tullessaan. Tovin perästä lätkänpelaaja aloitti alkeissoitonopinnot Hannu Korkelaisella.

Vuonna 1972 harmonikansoitonopetus alkoi Joensuun Musiikkiopistossa. Tarkkosen Arto aloitti johdetun opinahjon muiden oppilaiden joukossa.

– 1970-luvun lopulla menin Alpo Pohjan yksityistunneille Jyväskylään. Vuosina 1981–82 jatkoin Pohjan oppilaana Jyväskylän konservatoriossa. Pääsin Keski-Suomen Konservatorion ammattilinjalle aineena harmonikka, musiikinteoria ja säveltapailu. Opettajina Alpo Pohja, Aleksei Gurba ja Viktor Kouzovlev. Suurimmat pedagogiset vaikuttajani harmonikansoitossa ovatkin olleet Pohja ja Kouzovlev, Tarkkonen kertoilee.

Kilpailumenestystäkin siunaantui maakunnan kilpailujen ykkössijalla. Joensuun Harmonikkamiehet kävivät myös kolmeen kertaan pokkaamassa voittopystin kotiin.

Teksti: Pauli Saarinen Kuva: Arto Miettinen

Lue lisää lehdestä nro 10/2016.

Share This