Kiltteydestä on tullut ruma sana. Varsinkin tyttöjen kiltteydestä. Se on melkein rikos – typerää ja halveksittavaa vähintäänkin. Se on menestyksen este ja oikeastaan kuin luvan antamista syrjintään, alistamiseen ja arvottomana pitämiseen.

Ota paikkasi, tyttö, tästä maailmasta! Lopeta nurkissa nyhväily ja taistele kuin mies! Silloin menestys ja kunnia lankeavat osaksesi, kuten kuuluukin.

Hetkinen, otetaanpa komento takaisin.

Toinen valitusvirsi, jota on kuultu jo sitäkin muutamia kymmeniä vuosia, vaikka aina uudet ja uudet opetushallituksen tai -ministeriön virkamiehet unesta herättyään intoutuvat asian esittämään tuoreena ja järkyttävänä.

Tytöt menestyvät koulussa hyvin. Siis liian hyvin. Arveluttavan hyvin, jopa. On suorastaan pakko epäillä, että asiaan sisältyy vilppiä, vääryyttä ja luonnollisesti opettajien taitamattomuutta. Sanalla sanoen – tytöt ovat kilttejä ja opettajat palkitsevat heitä siitä. Ja pojat kärsivät. Ja myöhemmin myös tytöt, kun tulevat huomaamaan, että työelämässä onkin eri säännöt.

Toivottavasti kukaan ei hämmästy, kun sanon, että on olemassa kilttejä ja tuhmia, ahkeria ja laiskoja, monin tavoin lahjakkaita ja vähemmillä lahjoilla varustettuja, suoraluonteisia ja konstailevia tyttöjä ja poikia… etc.

On nyt, on ollut ja tulee olemaan. Jonkun luokan nurkassa saattaa hyvinkin istua se prototyyppi, joka aika ajoin nostetaan esille. Kiltti, sopeutuva, ja nöyrä tyttö, joka saa ansaitsemaansa parempia arvosanoja vain siksi, ettei myötäänsä mellasta ja öykkäröi kasan päällimmäisenä ja myös se toinen huolenaihe – mellastava ja öykkäröivä poika, jonka lahjat eivät pääse esille, koska hän mellastaa ja öykkäröi muina töinään.

Suurin osa on jotain näiden ääripäiden väliltä, mitä kirjavin sekoitus kaikkea tätä ja paljon muuta. Ja luonnollisesti jokaisen pitäisi tulla nähdyksi sekä ilmiasussaan että siinä helposti huomaamatta jäävässä  olossaan. Ja tulla oikeudenmukaisesti ja viisaasti kohdatuksi.

Kiltteys ei tässä ole ongelma. Kiltteyttä ei pidä sekoittaa nöyristelyyn, alistumiseen eikä hölmöyteen. Kiltteys on hyvä asia ja mitä harvinaisemmaksi se käy, sen tukalampaa on meidän kaikkien elämä. Tämä tiedetään kyllä niin kouluissa kuin työpaikoillakin.

Kiltteys on toisten huomioon ottamista, sen asian luonnollisena pitämistä, että olen tasavertaisena yksi muiden joukossa. Saan apua, kun tarvitsen, annan apua, kun pystyn.

Oikea ruma sana on kaiken tämän vastakohta eli jatkuva kilpailu – taistelu paikasta auringossa, toisten astinlautana käyttäminen, omaan pussiin kahmiminen. Jos työelämästä on tullut sellaista, että vain näillä opituilla  ominaisuuksilla pärjää, on vika jossain ihan muualla kuin ”kilteissä tytöissä” ja inhimillisten arvojen koulussa.

Leila M. Luukkainen

Share This