Pojat polvihousuissa, vasemmalla Jouko-serkku Kouvolasta ja oikealla kirjoittaja alle kouluikäisenä, kun taito ja valmiudet riittivät jo postia noutamaan.

Pojat polvihousuissa, vasemmalla Jouko-serkku Kouvolasta ja oikealla kirjoittaja alle kouluikäisenä, kun taito ja valmiudet riittivät jo postia noutamaan.

Höytiäisen rannalla olevassa punaisessa tuvassa eletään kesäkuista aamuhetkeä, kun  pellavatukkainen, sinisilmäinen poikalapsi herää kammarissaan. 

Silmiään siristellen hän astelee tupaan, ja tuntee siellä pian vastapaistetun, tuoreen leivän tuoksun. Vesihän siinä pojan kielelle herahtaa. Juuri uunista otettuja, lämpöisiä ruisleipiä on jäähtymässä rapeakuorisena rivistönä pellavaisen liinan suojassa pirtin pöydällä. Leipälaudan kulmalla miehenalku huomaa ruislimpusta leikattuja palasia valkoiselle posliinilautaselle aseteltuina. Hän ottaa ruokakomerosta voiasetin ja alkaa tunaroida voita ruispalasen päälle.

Aamuhetki kullan kallis

Vilkaisu tuvan ikkunasta järvelle osoittaa, että ulkona hiljalleen sataa tihuttelee. Sadesuihkujen varovaiset vesivanat muodostavat tyyneen rantaveteen kuin kuplivan, vaihtuvakuvioisen, pisaroiden kesätanssia toistavan pinnan.

Poika mutustelee unisena aamupalaansa ja kaataa ruokakomeron hyllyltä painavasta posliinikannusta kylmää maitoa omaan, emaliseen nimikkomukiinsa. Radio pirtin nurkassa on auki. Poika terästää kuuloaan. Kuuluttaja, kreivi Carl-Erik Creutzin ääni toivottaa radion kuuntelijoille hyvän huomenensa. Sitten seuraa aikamerkki ja STT:n uutiset. Poika kaataa toisen maitolasillisen ja katselee, kuinka Arabian posliinikannun kyljessä on sinisiä pumpulipilviä esittävä koristekuvio.

Mikko-pappa kuuluu kolistelevan eteisessä halkosylyksensä kanssa. Nyt pappa on tulossa tupaan sammunut, käyrävartinen piippunsa leukapielessä kurahdellen. Papan vaaleanvihreissä silmissä on valoisa pilke, kun hän pudottaa puusylyksensä tuvan uunin eteen. Polttopuut putoavat rymisten lattian suojuspellin päälle. Papan vanhan kesäpuseron rinnuksille on  polttopuista tarttunut roskia.

– Nukuttiko hyvin? kysyy pappa leipää mutustavalta tyttärenpojalta.

– Joo! vastaa poika kuin muina miehinä.

– Sataa ulkona, valistaa pappa, joka usein tuoksuu voimakkaalta Jymy-tupakalta. Papan harvenevat hiukset alkavat olla kauttaaltaan hopeanharmaat.

– Naiset ollah pyykill, tuumii pappa karjalankielellä, joka pojan mielestä on kuin sointuvinta musiikkia.

Mikko-pappa ja minä olemme yhdessä hyviä kavereita. Sen varmistavat monet, yhteiset onkiretket ja sekin, että pappa rakensi pojalle ja tämän nuoremmalle Raija-siskolle ikioman leikkimökin aitan päätyyn. Se oli kestävää tekoa ja siinä leikkivät vuosia myöhemmin vielä pikkusiskotkin, Raili sekä Marjo.

Teksti: Unto Martikainen

Kuva: Esko Martikaisen kokoelmat, Kontiolahti

Lue lisää nrosta 41/2015.

Share This