Polvijärven hammaslääkäri Björklund koulukiertueella.

Aloitin kansakouluni syksyllä 1957, ja muistan, kuinka jo ensi luokalla kiinnitin huomiota Kinahmon koulukeittolan maittaviin aterioihin. 

Eritoten keittäjä Aino Savolaisen laittama riisivelli nostaa vieläkin veden kielelle. Kuitenkin torstaita me koulupojat odotimme innolla, sillä silloin oli hernekeittopäivä ja jälkiruoaksi pannukakkua marjahillon kera.

Opettaja Klari Savolainen opasti tekemään ruokaliinat, joiden somisteeksi merkkasimme liinan kulmaan omat nimikirjaimemme. Ruokailuvälineinä oli muki, posliinilautanen ja iso alumiinilusikka. Voileivät piti tuoda kotoa omasta takaa ja maito tuotiin lasipullossa, jonka esille otto pulpetille minua nolostutti.

Muistelen niinkin, että parin–kolmen päivän pituisen perunannostoloman perästä koulukeittolaan oli jokaisen oppilaan tuotava 2–3 litraa tuoreita ja puhdistettuja puolukoita. Nämä varmistivat terveellisen puolukkapuuron ruokalistalle syyslukukauden aikana.

Hernekeiton popsiminen tuppasi ainakin itseäni iltapäivällä voimakkaasti ramaisemaan, vaikka olisi käsitelty miten kiintoisaa asiaa tahansa.

Keskikoulussa 1960-luvulla äidinkielen ja historian opettaja Eino Koponen oli sekä etevä opettaja, että myös todellinen kulinaristi eli herkkusuu. Hän piti syksyisistä makunautinnoista, kun ruokatunnilla saatiin metsäsienikastiketta ja uusia perunoita. Saman viikon ruokalistan saattoi tarkistaa hänen leveän solmionsa pintakuvioista, kun niihin oli iskostunut milloin kastiketta, milloin makkarasopan ”pärskeitä”.

Keskikouluvaiheessa ei eväsleipien tuominen ollut tarpeen, sillä kunta tarjosi näkkileivät, joita monesti rouskuttelimme iltapäivän tuntien viihdykkeeksi. Siskonmakkarakeittopäivinä, kun Haapasalon Lennin ja oma välitunnille lähtöni viivästyi ruoan ”santsaamisen” tähden, lausahti viehättävä saksan maikkamme:

– Luvut eivät suju, mutta te vain ajatte tänne kirkolle taksikyydillä syömään.

Tuolloin elettiin koulukyytien alkamisen armaita aikoja.

Keittoruokien lisäksi veripalttu puolukkahillon kera oli kokemisen arvoinen elämys. Kouluruokailun ohella kunta tarjosi maksutonta terveydenhoitoakin, kun Polvijärven kunnan terveyssisar Helmi Koistinen tuli meitä rokottamaan tai pitämään terveydenhoidon oppitunteja. Samoin liikunnanohjaaja Heikki Vidingin käynnit toivat vaihtelua arkiseen koulutyöhömme. Talvella Vidingin Heikki opasti hiihdon tekniikkaa, syksyllä joukkuepelejä ja esitti raittiuteen liittyviä lyhytfilmejä ja diakuvia.

Hammaslääkärin käsittelyssä

Vaikka koulutyö uusine oppiaineineen motivoi suuresti lapsuuteni aikaa ja lukukokemuksia, olivat kouluhammaslääkärin käynnit nostamassa tuskanhikeä otsalle ja pelonsekaisia väreitä vatsanpohjaan.

Lähempää katsoen kirkonkylällä vastaanottoa pitävä hammaslääkäri lienee ollut yli kuusikymppinen pitkän huiskea mies, joka oli sotavuosina palvellut saksalaisten joukkojen hammashuollossa Lapissa ja Petsamossa.

Koskaan tuo hammastohtori ei vahingossakaan hymyillyt, vaan luetteli koululaisten purukaluston kuntoon liittyviä tietoja:

– Plus viisi amalgaami, miinus kolme poisto, plus kahdeksan sementti ja niin edelleen.

Hammaslääkärin rouva avusti tohtoria pidellen taskulamppua kohdevalona, kun hampaitamme hoidettiin.

Hammaskartan termien luettelu vain lisäsi jännityksen ja pelon tunteita, kun jalkapora vinkui koululaisten korviin tohtorin polkiessa vauhtia porausvehkeisiin.

Unto Martikainen

Lue lisää lehdestä nro 7/2018.

Share This